Hyvä olo

Päivitetty 1.12.2011 07:59, julkaistu 1.12.2011 07:36

Fennovoimalla maakaupat kesken

YDINVOIMALA Fennovoima lähettää uudet tarjoukset niille Hanhikiven alueen maan ja huvilanomistajille, joiden kanssa sopimuksia ei vielä ole tehty.

Pakkolunastamisesta puhuminen on Fennovoiman viestintäjohtaja Maira Kettusen ja tekniikka- ja rakentamisjohtaja Timo Kallion mukaan ennenaikaista.

– Ydinvoimalalla pitää olla hallussaan kyseiset maa-alueet. Rinnakkaiselo mökkiläisten kesken ei tule kysymykseen, Kallio kuitenkin sanoo.

Fennovoima hieroo kauppoja vielä Parhalahden jakokunnan sekä kuuden muun maanomistajan kanssa.

Oulun vaalipiirin vihreät ovat julkilausumassaan arvostelleet Fennovoiman toimintaa.

– Monella on alueella pitkät henkilökohtaiset siteet ja syvät juuret. Paikalliset ihmiset ja yksityisen omaisuuden lakisääteinen suoja halutaan näin poistaa Fennovoiman hankkeen tieltä, arvioi Oulun vaalipiirin Vihreät ry:n puheenjohtaja Paula Pohjanrinne.

Esitetyt väitteet siitä, että Fennovoima olisi ilmoittanut omistavansa kaikki maa-alueet, ei Kettusen mukaan pidä paikkaansa.

– Emme ole missään vaiheessa väittäneet niin, vaan että meillä on riittävät maa-alueet. Ja se on ollut myös Säteilyturvakeskuksen kanta.

Sopimuksia on tehty noin 40 maanomistajan kanssa 365 hehtaarista.

Maan hinta ei ydinvoimalapäätöksen myötä nouse, eivätkä tarjoukset muutu. Kallio huomauttaa, että olisi aivan kestämätön tilanne, jos maanomistajat joutuisivat eriarvoiseen asemaan.


AVAINSANAT:

Kommentit (32)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)5.12.2011 08:34

Jo on lehdellä otsaa...
Laitetaan tämmöinen juttu HYVÄ OLO otsikon alle..



Raililla on niin hyvä olo tästä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)2.12.2011 14:01

Kristiinankaupungissa oli Fennovoima yrittänyt paitsi pakkolunastusta, (jonka edellytyksenä olisi tietenkin ollut kaupunginpäättäjien enemmistön hyväksyntä) , niin myös lahjontaa joka annettiin n.
10 eri yhdistyksille, joilla oli jotain vaikutusvaltaa . Koulujen vanhempainyhdistyksille annettavalla rahalla pyrittiin ilmeisesti vain antamaan kaunis kuva Fennovoimasta.
Ruorsinpyhtäällä ei Fennovoima yrittänyt ilmeisesti pakkolunastusta vaan maata ostettiin moninkertaisilla ylihinnoilla.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)2.12.2011 13:22

Jo on lehdellä otsaa...
Laitetaan tämmöinen juttu HYVÄ OLO otsikon alle..

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)2.12.2011 12:55

Fennovoima yrittää psykologista sodankäyntiä pyhäjokisia vastaan. Älkää menkö ansaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)2.12.2011 11:44

- Miten muuten kuvittelette, että valtaisat määrät pohjoissuomalaisia jokirantoja päätyi sotien jälkeen voimayhtiöille? Rahalla ja jos raha ei kelvannut niin pakko. -

Olen kuullut, että enimmäkseen siten, että isännät juotettiin ensin humalaan ja sitten nimi alle... on varmaan käytetty myös rahaa ja pakotettu (uhkailtu?)
Onko tuolloin oikeasti käytetty pakkolunastusta ja kenen toimesta?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)2.12.2011 10:22

Arvoisa 08:49; missä lehdessä se otsikko on julkaistu ja milloin, jossa Fennovoima kertoo, että pakkolunastusta tullaan tarvitsemaan? Voisitko kertoa?

Miten muuten kuvittelette, että valtaisat määrät pohjoissuomalaisia jokirantoja päätyi sotien jälkeen voimayhtiöille? Rahalla ja jos raha ei kelvannut niin pakko. Niiden alueiden luontoarvot olivat miljoona kertaa suuremmat kuin yhden merenrantapaikan Pyhäjoella. Sähköä oli pakko saada, ettei olisi lopullisesti jääty hevoskärryaikaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)2.12.2011 10:02

Täysin samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa, hanskat on hukassa ja pahasti. Oikea käsi ei tiedä mitä vasen tekee (=on juuri möläyttänyt). Fennon tekemiin kannatuskyselyihin en luottasi pätkääkään, ne voi jättää täysin omaan arvoonsa. Kun pakka on noin pahasti hajallaan, niin ehkä tääs voi vaan rauhassa odottaa korttitalon sortumista.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)2.12.2011 08:49

Erikoista tuo fennon tiedotus. Ensin sanotaan,ettei pakkolunastusta tulla tarvimaan. Sitten on isot otsikot,että pakkolunastusta tullaan hakemaan. Sitten kielletään, että tällaista on edes puhuttu. Onkohan fennolla hitusen hanskat hukassa??? Ne fennon teettämät ns. kannatuskyselyt ovat myös todella kyseenalaista kamaa; kun vastaaja on ilmoittanut ydinvoimakielteisen kantansa, onkin yhtäkkiä tämän ikäryhmän vastausprosentti täyttynyt. Useammalle on käynyt näin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)2.12.2011 08:38

Toinen kysymys on hinta. Fennovoima edellyttää, että kunta ja/tai valtio pakottaisi lunastuksen murto-osalla vapaaehtoisesta hinnasta. Toisin kuin Fennovoima luulee, tälläinen kommunismi ulkomailta johdetun ydinvoimayhtiön eduksi ei välttämättä ole poliittisesti mahdollista.

Johdonmukaista lunastustapauksessa olisi lunastus markkinahintaan. Markkinahinta lunastukselle voisi määräytyä seuraavasti: STUKin mukaan ydinvoimaloille sopivat paikat ovat äärimmäisen harvinaisia Suomen rannikolla. STUK ja Fennovoima on todennut paikan erityisen hyväksi, mutta Fennovoima unohti hankkia maat.

Markkinahinta maalle ydinvoimapaikalla on huonommassakin paikassa Walesin Wylfassa noin 550 000 puntaa per eekkeri. Sen on E.ON huutokaupassa maksanut, eli 200-250 miljoonaa puntaa http://www.epcengineer.com/news/post/6518/rwe-eon-buy-land-in-uk-for-gbp200-million-to-build-nuclear-power-station Laskelma eekkerihinnasta: http://www.anglesey-today.com/wylfa-online-auction-hots-up.html Eekkeri on 0.4 hehtaaria eli hehtaarihinta olisi noin 1.7-2 miljoonaa Euroa. Varmaan poikkeuksellisen kauniille rantakiinteistölle voi laskea vielä suuremman arvon.

Jos aikaisemmin myyneitä on johdettu harhaan tai peloteltu lunastuksella, niin kaupan purkua on syytä selvittää. Kestämätöntä Fennovoimassa on vain se, että se ei pysty tai halua maksaa markkinahintaa maasta.

Englannissa E.ON maksaa maasta satoja miljoonia, Suomessa E.ON & Co haluaa lunastaa käytännössa ilmaiseksi, näinkö toimii Suomen EU-markkinatalous?

Epäreiluja, vaarallisia ja kannatamatomia ydinovimayhtiöitä vastaan kansanäänestys:
http://www.adressit.com/ydinvoimakansanaanestys

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)2.12.2011 08:15

Minkä ihmeen "HYVÄ OLO" otsikon alla tämä Fennon juttu on? 2007 juhannuksesta asti täällä Pyhäjoella
ei ole ollut kaikilla,kuin vain pahaa oloa.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

 

Vihreä väri kertoo hyvästä renkaasta

Kopio rengasmerkinnät

TEEMAT 350

EU:n vaatimat uudet rengasmerkinnät tulevat pakollisiksi marraskuussa. Ensimmäiset ”ekotarrat” ilmestyvät renkaisiin jo kevään ja kesän aikana.

Vahvempaa kumia alle

Kopio Rengas_Olli

TEEMAT 380

Raahen kaupungin pyörätiet ovat tehneet selvää jälkeä monen pyöräilijän renkaista. Kalliomurske on mitä mainioin aine, kun pitää saada jäinen...

Ajotapa vaikuttaa turvallisuuteen

Kopio mopoilu

TEEMAT 310

Mopo-onnettomuuksien määrä kasvanut. Apua haetaan nyt liikennekasvatuksesta.

Näin säästät bensakuluissa

Kopio bensakulut pystytankkaus

TEEMAT 1792

10 VINKKIÄ Polttoaineen hinta hipoo kipurajaa, mutta moni autoilija ei ole valmis luopumaan autoilusta.Autoliiton vinkit taloudelliseen ajoon eivät anna oikotietä edullisen...

Risteykset ja suuret ajonopeudet pelottavat iäkkäitä autoilijoita

NETTIHINauto1

TEEMAT 520

Yli 70-vuotiaiden osuus tielläliikkujista kasvaa huimaa vauhtia. Ilmiö aiheuttaa omat ongelmansa liikenteeseen, sillä vanhemmiten havaintokyky hidastuu ja useiden tehtävien...

Naisten varovaisuus liikenteessä ärsyttää miehiä

NETTIHINauto2

TEEMAT 533

Takkuava tieliikenne laitetaan usein naiskuskin syyksi. Autoliitto ry:n matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen epäilee, että naisten varovaisuus saattaa olla syynä...

Aloita kausi turvallisesti

TEEMAT 421

Motoristin oma ajotapa ja -asenne ovat merkittäviä turvallisuuden takeita. Ennakoiva ajotapa tarkoittaa myös turvallista varustautumista.

Yhdessä päristellen

Kopio diabetesyhdistys ja raahen

TEEMAT 441

Diabeetikkomotoristit kokoontuvat kesäkuussa Raahen Pursimajalle. Raahen seudun diabetesyhdistyksen puheenjohtaja Veijo Junnila sai vajaa vuosi sitten idean.

Auton myöhemmät vaiheet

Kopio Raahen romu

TEEMAT 461

Autoromut odottavat seuraavaa tuomiotaan Raahen Romun varikolla. Kiiluntien varrella sijaitsevan Raahen Romun varikolla lepää massoittain metalliromua.

LISÄÄ UUTISIA

  1. Raahen lukion ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 13:41 110

  2. Pyhäjoen ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 12:59 110

  3. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 16.5. 08:00 221

  4. Väki vähenee Rautaruukilta

    UUTISET 16.5. 12:05 1012

  5. Raahe-Opisto

    YHDISTYSTOIMINTA 16.5. 12:03 30

  6. Järjestöt

    YHDISTYSTOIMINTA 16.5. 12:03 30

  7. Raahen Vapaaseurakunta

    YHDISTYSTOIMINTA 16.5. 12:02 30

  8. Seurat

    YHDISTYSTOIMINTA 16.5. 12:03 30

  9. Lukkari jäädytti B-tytöt

    URHEILU 16.5. 10:49 91

  10. Siikajoen ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 10:27 112

  1. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 16.5. 08:00 221

  2. Harmaata taloutta vastaan

    UUTISET 16.5. 08:16 114

  3. Onkikala paras kala

    LUONTO 15.5. 07:47 174

  4. Onkikala paras kala

    UUTISET 19.10. 16:46 16344

  5. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 9476

  6. Alpuan koulu kyläyhdistykselle

    UUTISET 2.2. 07:46 6777

  7. Lentopallon lopputurnauksia

    URHEILU 28.3. 10:25 3047

  8. Raahen lukion ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 13:41 117

  9. PattUn B- ja C-tytöille turnauspronssia

    URHEILU 2.5. 15:43 911

  10. Uraani tuli yllätyksenä

    UUTISET 10.5. 07:42 4744

  1. UUTISET 19.10. 16:46 16340

  2. Kaivoksen putkisavotta pääsi vauhtiin

    UUTISET 11.5. 07:54 4645

  3. Luonnonsuojeluliitto valittaa Raahen jätevesipäätöksestä

    UUTISET 10.5. 10:59 5014

  4. Tämä ei saa jäädä tähän

    UUTISET 30.4. 12:21 11220

  5. Uraani tuli yllätyksenä

    UUTISET 10.5. 07:42 4744

  6. Vesalle menestystä Tampereen hallikisoissa

    URHEILU 23.3. 07:44 3861

  7. Sittenkin jätevesiä luontoon

    UUTISET 9.5. 15:33 5797

  8. Tutkintapyyntö ympäristörikoksesta

    UUTISET 3.5. 10:37 8928

  9. Jalkapallokausi lähestyy

    URHEILU 19.4. 07:37 16828

  10. R-A-K-A-S Kansa Dadossa

    KULTTUURI 27.4. 08:25 1263

  1. UUTISET 19.10. 16:46 16340

  2. Vesalle menestystä Tampereen hallikisoissa

    URHEILU 23.3. 07:44 3861

  3. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 130015

  4. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 9476

  5. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 10065

  6. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 11472

  7. Lentopallon lopputurnauksia

    URHEILU 28.3. 10:25 3042

  8. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 94218

  9. Alpuan koulu kyläyhdistykselle

    UUTISET 2.2. 07:46 6777

  10. Murtautuja pakeni henkilökuntaa

    UUTISET 10.4. 10:37 2275

  1. Väki vähenee Rautaruukilta

    UUTISET 16.5. 12:05 10 12 347

  2. Raahen lukion ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 13:41 11 0 227

  3. UUTISET 19.10. 16:46 1634 0 180

  4. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 16.5. 08:00 22 1 117

  5. Haaste on heitetty

    URHEILU 16.5. 08:21 11 2 108

  6. Siikajoen ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 10:27 11 2 83

  7. Pyhäjoen ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 12:59 11 0 81

  8. Hämeenkorpi tuplavoittoon Asfalttikunkussa

    URHEILU 9.5. 07:35 44 5 80

  9. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 1300 15 60

  10. Vihannin ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 10:21 9 0 59

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot