Koti

Päivitetty 27.1.2012 15:59, julkaistu 27.1.2012 15:57

Vuorokauteen mahtuu rikoksia ja rakkautta

Kuva: Kuva: Essi Rikama
Anna-Kaisa JänttiLähetä palautetta toimittajalle
Kuva: Essi Rikama

Vuonna 2010 suomalainen söi vuorokaudessa alle puoli kiloa kasviksia ja joi vajaan pullon keskiolutta. Jokaisen 24 tunnin aikana maa sai 86 uutta miespuolista kansalaista, mutta kuinka monta tyttölasta näki pohjoisen päivänvalon?

Tilastokeskuksen joulukuussa ilmestynyt Suomen tilastollinen vuosikirja 2011 on läpileikkaus suomalaisesta yhteiskunnasta.

Yhden vuorokauden aikana Suomessa…

Syntyi 167 lasta, joista 86 oli poikia ja 81 tyttöjä. Suosituimmat etunimet nimet olivat Maria ja Juhani. Vuorokaudessa kuoli 139 henkilöä. Kuolemien kokonaismäärä vuodessa oli suurin luku seitsemääntoista vuoteen.

Solmittiin 82 avioliittoa ja myönnettiin 37 avioeroa. Ensimmäinen avioliitto solmitaan jatkuvasti aiempaa vanhemmassa iässä. Vuonna 2010 ensimmäisen kerran avioituneiden naisten keski-ikä oli 30,3 vuotta ja miesten 32,6 vuotta.

Tehtiin 2403 muuttoa, joista 1559 saman kunnan sisällä. Sekä kuntien väliset että sisäiset muutot lisääntyivät. Maan sisäisessä muuttoliikkeessä määrällisesti eniten muuttovoittoa sai Uudenmaan maakunta. Lapin ja Kainuun maakunnat kärsivät eniten muuttotappiota.

Aloitettiin 91 uutta yritystä ja lopetettiin 58 yritystä. Talouselämä-lehden tietojen mukaan vuoden 2010 suurimmat yritykset olivat Nokia, Neste Oil ja Stora Enso. Konkursseja pantiin vireille kahdeksan.

Yhtä asukasta kohti kulutettiin 206 grammaa lihaa, 154 grammaa tuoreita vihanneksia, 87 grammaa sokeria, 130 grammaa tuoreita hedelmiä ja 502 grammaa maitotuotteita. Maailman terveysjärjestön suosituksen mukaan ruokavalioon pitäisi kuulua vähintään 400 grammaa hedelmiä, marjoja ja kasviksia. Vuoden 2010 kulutus jäi reippaasti alle suosituksen.

Juotiin yhteensä 1,1 miljoona litraa keskiolutta, 179 000 litraa viinejä ja 82 000 litraa väkeviä alkoholijuomia. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan juomasuositukset ohjaavat juomaan 1–1,5 litraa päivässä. Paras janojuoma on vesijohtovesi. Rasvatonta maitoa tai piimää suositellaan puolisen litraa päivässä. Täysmehua voi aterian yhteydessä nauttia 1–2 desilitraa.

Poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen tietoon tuli yhteensä 1183 rikosta, joista muun muassa 91 pahoinpitelyä, 58 rattijuopumusta ja 54 huumausainerikosta. Tilastokeskuksen mukaan poliisi, tulli ja rajavartiolaitos suorittivat 10 000 pakkokeinoa edellisvuotta vähemmän. Naisiin kohdistettiin 12 prosenttia kaikista pakkokeinoista. Pakkokeinoja ovat esimerkiksi kiinniottaminen, pidättäminen ja vangrammaaitseminen.

Lähetettiin 11 miljoonaa tekstiviestiä. Pohjoismaalaisittain verrattuna luku oli matala, sillä esimerkiksi Tanskassa viestejä lähetettiin 2 000 kappaletta liittymää kohden. Vuonna 2010 tanskalaiset olivat Pohjoismaiden innokkaimpia tekstiviestien lähettäjiä Ruotsin seuratessa perässä. Suomea vähemmän tekstiviestejä lähetetään vain Islannissa.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Oppilas vastaan peruna

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 22.2. 07:54 115

  2. Yhdessä vai erikseen?

    UUTISET 22.2. 08:46 94

  3. Lisää rakentamisaikaa

    UUTISET 22.2. 07:42 56

  4. Lisäaika tarpeen lausunnolle

    UUTISET 22.2. 07:57 50

  5. Melkein kuin Villissä Lännessä

    UUTISET 22.2. 07:46 612

  6. Järjestöt

    YHDISTYSTOIMINTA 21.2. 08:54 20

  7. Seurat

    YHDISTYSTOIMINTA 21.2. 08:55 20

  8. Pyhäjoen seurakunta

    YHDISTYSTOIMINTA 21.2. 08:55 20

  9. Kalastuskysely käynnistyy

    LUONTO 21.2. 08:00 110

  10. Kattolumet vaativat varovaisuutta

    UUTISET 21.2. 07:48 112

  1. Oppilas vastaan peruna

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 22.2. 07:54 115

  2. Yhdessä vai erikseen?

    UUTISET 22.2. 08:46 94

  3. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 6012

  4. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 19.10. 16:46 10572

  5. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 75610

  6. Melkein kuin Villissä Lännessä

    UUTISET 22.2. 07:46 612

  7. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 5601

  8. Jouluinen ruokalahja muistetaan

    RUOKA 8.12. 12:56 4741

  9. Joulukortit postiin ensi viikolla

    UUTISET 9.12. 10:03 4701

  10. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 4605

  1. Kolarissa kuoli vuonna 1988 syntynyt mies

    UUTISET 19.2. 13:22 790

  2. Murkkuikä ohitse

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 17.2. 07:59 562

  3. Murkkuikä ohitse

    UUTISET 19.10. 16:46 10572

  4. Hanhikivi-yhteyshankkeelle puollettiin rahoitusta

    UUTISET 16.2. 19:11 4619

  5. Vihreiden kansanedustajat Hanhikivellä lauantaina

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 15.2. 18:49 5214

  6. Nyrkkeily kiinnosti yleisöä

    URHEILU 13.2. 07:54 6312

  7. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 10711

  8. Jouluinen ruokalahja muistetaan

    RUOKA 8.12. 12:56 47411

  9. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 6012

  10. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 4605

  1. UUTISET 19.10. 16:46 10570

  2. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 6012

  3. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 39918

  4. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 4046

  5. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 4605

  6. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 5601

  7. Joulukortit postiin ensi viikolla

    UUTISET 9.12. 10:03 4701

  8. Jouluinen ruokalahja muistetaan

    RUOKA 8.12. 12:56 4741

  9. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 75610

  10. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 56310

  1. UUTISET 19.10. 16:46 1057 0 37

  2. Synnytykset loppumassa jo tänä vuonna

    UUTISET 20.2. 18:21 25 46 23

  3. Oppilas vastaan peruna

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 22.2. 07:54 11 5 15

  4. Melkein kuin Villissä Lännessä

    UUTISET 22.2. 07:46 6 12 13

  5. Ikään liittyy osaamista

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 25.11. 09:57 30 0 12

  6. Rullalautaileva Tuhkimo hurmasi

    KULTTUURI 17.1. 07:50 81 4 12

  7. Raahe menettää amk-aloituspaikat

    UUTISET 18.1. 15:19 70 0 12

  8. Ydinvoiman kannatus on noussut Raahen seudulla

    UUTISET 16.2. 17:14 41 35 10

  9. Murkkuikä ohitse

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 17.2. 07:59 56 2 10

  10. Terveellisempää urheilua

    URHEILU 14.2. 07:43 54 1 9

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot