Koti

Päivitetty 31.1.2012 07:47, julkaistu 31.1.2012 07:46

Odotettu paluu Raaheen

Kuva: juha honkala
Juha HonkalaLähetä palautetta toimittajalle
Messupromoottorit Oy:n Markku Taanila, Leena Korhonen ja Reijo Alakoski tuovat odotetut rakennus- ja sisustusalan messut Raaheen ensi lokakuussa. Kuva: Juha Honkala

MESSUT Valtakunnalliset Rakenna - Sisusta - Asu Messut palaa Raaheen kahdeksan vuoden sapattivapaalta.

Suomen Messupromoottorit Oy tuo rakentamisen, sisustamisen ja asumisen erikoismessut Raahen liikuntahallille ensi lokakuussa. Aiemmin kaksi kertaa pidetty tapahtuma on kerännyt Raahessa runsaasti kävijöitä, eikä mitään merkkejä ole siihen suuntaan, että kiinnostus ainakaan laimenisi. Raahessa rakennetaan edelleen hurjaa tahtia.

Varovaisen arvion mukaan messuille odotetaan vähintään 5 000 vierasta, mutta harva olisi yllättynyt, jos määrä olisi reilusti enemmän.

Kokkolalainen Suomen Messupromoottorit Oy järjesti viimeksi vastaavan tapahtuman Raahessa vuonna 2004, minkä jälkeen kaupungissa päätettiin vetää vuoden verran happea. Sapatti kuitenkin venähti 8 vuoteen.

– Vuoden tauko on ihan tavallinen, että tapahtumalle saadaan uutta nostetta. Nyt kävi kuitenkin niin, ettei meillä ollut tauon jälkeen Raahessa paikallista vetäjää. Kun saimme sen asian kuntoon, heräsi tapahtuma taas henkiin, Messupromoottoreiden myyntijohtaja Reijo Alakoski kertoo.

Raahen päässä lankoja vetelee näyttelypäällikkö Leena Korhonen. Hän aikoo pitää huolen, että ohjelma on monipuolinen, ja esimerkiksi talonrakentaja saa messureissulla kaiken tarvittavan tiedon, mitä omassa projektissa pitää ottaa huomioon.

– Messuilta löytyy valmis talo tontin hankkimisesta talon sisustamiseen. Messuvieraalle annetaan sujuvasti kaikki informaatio, mitä hän tarvitsee, Korhonen kommentoi.

Messuille odotetaan yli 100 näytteilleasettajaa. Valtakunnalliset pääyhteistyökumppanit ovat jo mukana ja heistä koostuu kolmannes messuohjelmasta. Maakunnalliset toimijat kattavat toisen ja paikalliset toimijat viimeisen kolmanneksen. Messupromoottoreiden mukaan tapahtuman myynti on ollut erittäin helppoa.

– Tilanne on ollut aika haasteellinen, sillä kiinnostusta on ollut paljon ja messuosastoja on pitänyt säästää myös paikallisille. Nyt kannattaa kiireesti ottaa yhteyttä, Korhonen kertoo.

Messujen vetonaulana nähdään Jorma Piisinen alias Remontti Reiska ja MTV3 -kanavalla Tila-sisustusohjelmaa juontava Laura Ruohola.

– ”Jore” on alan ykkösketjua, mutta molemmat julkkisvieraat ovat mukana käytännössä kaveripohjalta. Tunnemme esimerkiksi Jorman kanssa jo monen vuoden ajalta, Markku Taanila Messupromoottoreilta kertoo.


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)31.1.2012 10:24

Hyvä päätös! Tervetuloa Raaheen!

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

 

Vihreä väri kertoo hyvästä renkaasta

Kopio rengasmerkinnät

TEEMAT 350

EU:n vaatimat uudet rengasmerkinnät tulevat pakollisiksi marraskuussa. Ensimmäiset ”ekotarrat” ilmestyvät renkaisiin jo kevään ja kesän aikana.

Vahvempaa kumia alle

Kopio Rengas_Olli

TEEMAT 380

Raahen kaupungin pyörätiet ovat tehneet selvää jälkeä monen pyöräilijän renkaista. Kalliomurske on mitä mainioin aine, kun pitää saada jäinen...

Ajotapa vaikuttaa turvallisuuteen

Kopio mopoilu

TEEMAT 310

Mopo-onnettomuuksien määrä kasvanut. Apua haetaan nyt liikennekasvatuksesta.

Näin säästät bensakuluissa

Kopio bensakulut pystytankkaus

TEEMAT 1792

10 VINKKIÄ Polttoaineen hinta hipoo kipurajaa, mutta moni autoilija ei ole valmis luopumaan autoilusta.Autoliiton vinkit taloudelliseen ajoon eivät anna oikotietä edullisen...

Risteykset ja suuret ajonopeudet pelottavat iäkkäitä autoilijoita

NETTIHINauto1

TEEMAT 520

Yli 70-vuotiaiden osuus tielläliikkujista kasvaa huimaa vauhtia. Ilmiö aiheuttaa omat ongelmansa liikenteeseen, sillä vanhemmiten havaintokyky hidastuu ja useiden tehtävien...

Naisten varovaisuus liikenteessä ärsyttää miehiä

NETTIHINauto2

TEEMAT 533

Takkuava tieliikenne laitetaan usein naiskuskin syyksi. Autoliitto ry:n matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen epäilee, että naisten varovaisuus saattaa olla syynä...

Aloita kausi turvallisesti

TEEMAT 421

Motoristin oma ajotapa ja -asenne ovat merkittäviä turvallisuuden takeita. Ennakoiva ajotapa tarkoittaa myös turvallista varustautumista.

Yhdessä päristellen

Kopio diabetesyhdistys ja raahen

TEEMAT 441

Diabeetikkomotoristit kokoontuvat kesäkuussa Raahen Pursimajalle. Raahen seudun diabetesyhdistyksen puheenjohtaja Veijo Junnila sai vajaa vuosi sitten idean.

Auton myöhemmät vaiheet

Kopio Raahen romu

TEEMAT 461

Autoromut odottavat seuraavaa tuomiotaan Raahen Romun varikolla. Kiiluntien varrella sijaitsevan Raahen Romun varikolla lepää massoittain metalliromua.

LISÄÄ UUTISIA

  1. Raahen lukion ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 13:41 110

  2. Pyhäjoen ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 12:59 110

  3. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 16.5. 08:00 221

  4. Väki vähenee Rautaruukilta

    UUTISET 16.5. 12:05 1012

  5. Raahe-Opisto

    YHDISTYSTOIMINTA 16.5. 12:03 30

  6. Järjestöt

    YHDISTYSTOIMINTA 16.5. 12:03 30

  7. Raahen Vapaaseurakunta

    YHDISTYSTOIMINTA 16.5. 12:02 30

  8. Seurat

    YHDISTYSTOIMINTA 16.5. 12:03 30

  9. Lukkari jäädytti B-tytöt

    URHEILU 16.5. 10:49 91

  10. Siikajoen ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 10:27 112

  1. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 16.5. 08:00 221

  2. Harmaata taloutta vastaan

    UUTISET 16.5. 08:16 114

  3. Onkikala paras kala

    LUONTO 15.5. 07:47 174

  4. Onkikala paras kala

    UUTISET 19.10. 16:46 16344

  5. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 9476

  6. Alpuan koulu kyläyhdistykselle

    UUTISET 2.2. 07:46 6777

  7. Lentopallon lopputurnauksia

    URHEILU 28.3. 10:25 3047

  8. Raahen lukion ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 13:41 117

  9. PattUn B- ja C-tytöille turnauspronssia

    URHEILU 2.5. 15:43 911

  10. Uraani tuli yllätyksenä

    UUTISET 10.5. 07:42 4744

  1. UUTISET 19.10. 16:46 16340

  2. Kaivoksen putkisavotta pääsi vauhtiin

    UUTISET 11.5. 07:54 4645

  3. Luonnonsuojeluliitto valittaa Raahen jätevesipäätöksestä

    UUTISET 10.5. 10:59 5014

  4. Tämä ei saa jäädä tähän

    UUTISET 30.4. 12:21 11220

  5. Uraani tuli yllätyksenä

    UUTISET 10.5. 07:42 4744

  6. Vesalle menestystä Tampereen hallikisoissa

    URHEILU 23.3. 07:44 3861

  7. Sittenkin jätevesiä luontoon

    UUTISET 9.5. 15:33 5797

  8. Tutkintapyyntö ympäristörikoksesta

    UUTISET 3.5. 10:37 8928

  9. Jalkapallokausi lähestyy

    URHEILU 19.4. 07:37 16828

  10. R-A-K-A-S Kansa Dadossa

    KULTTUURI 27.4. 08:25 1263

  1. UUTISET 19.10. 16:46 16340

  2. Vesalle menestystä Tampereen hallikisoissa

    URHEILU 23.3. 07:44 3861

  3. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 130015

  4. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 9476

  5. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 10065

  6. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 11472

  7. Lentopallon lopputurnauksia

    URHEILU 28.3. 10:25 3042

  8. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 94218

  9. Alpuan koulu kyläyhdistykselle

    UUTISET 2.2. 07:46 6777

  10. Murtautuja pakeni henkilökuntaa

    UUTISET 10.4. 10:37 2275

  1. Väki vähenee Rautaruukilta

    UUTISET 16.5. 12:05 10 12 348

  2. Raahen lukion ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 13:41 11 0 228

  3. UUTISET 19.10. 16:46 1634 0 180

  4. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 16.5. 08:00 22 1 117

  5. Haaste on heitetty

    URHEILU 16.5. 08:21 11 2 108

  6. Siikajoen ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 10:27 11 2 83

  7. Pyhäjoen ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 12:59 11 0 81

  8. Hämeenkorpi tuplavoittoon Asfalttikunkussa

    URHEILU 9.5. 07:35 44 5 80

  9. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 1300 15 60

  10. Vihannin ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 10:21 9 0 59

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot