Paras esitys syntyy katsojan päässä

Vaikka lavalla tapahtuisi mitä. Vaikka näyttelijät olisivat kuinka huikeita, vaikka ohjaus olisi oivaltavin ja parhain, näytelmä sanovin ja satuttavin, syntyy paras esitys aina katsojan päässä.

Kajaanin teatterin näyttelijä Esko Vatula pyyhkäisee hikeä roudattuaan muun henkilökunnan kanssa Koirien Kalevalan Raahesalin näyttämölle.

Kohta Väinämöisen roolissa lavalla haukahteleva mies syventyy hetkeksi pohtimaan kansallistarujen samankaltaisuuksia, kuinka toisistaan tietämättömät ihmisheimot ovat luoneet perinnökseen samat tarinat.

– Se on tavallaan surullistakin. Eikö ihminen keksi mitään muuta, kuin sen omalle heimolle luvatun maan?

Nyt suurta suosiota saava Koirien Kalevala on Mauri Kunnaksen ja Kajaanin kaupunginteatterin näkemys suomalaisten eepoksesta.

Jos jostakin, niin siitä Vatula on tyytyväinen siitä, että Kalevalakin saa olla jo materiaalia siinä missä joku muukin kirja. Enää ei ole yhtä oikeaa tapaa, miten Kalevalaa pitäisi tulkita ja esittää.

– Ja ainahan Kalevalaa on lainattu sehän elää meidän puheenparsissa ja elämässä, hän huomauttaa.

– Mitä enemmän Kalevalaa on tutkittu sitä enemmän sieltä löytyy vivahteita.

Runolaulanta ei tosiaankaan ole ollut mitään monotonista yksiäänistä jollottelua.

Vatulan mukaan Miko Jaakkolan ja Eero-Tapio Vuoren dramatisoima näytelmä on kuitenkin uskollinen Kunnaksen lastenkirjalle.

– Ja kyllä Kunnaskin on Kalevalansa lukenut.

Lavalla komeilevat kohta ilmeikkäät, Säde Oinosen luomat nuket ovat tuttuja hahmoja Kunnaksen kirjoista.

Nuken liikuttajana ja äänenä näyttelijä pääsee Vatulan mukaan tavallista syvemmälle. Hän kuvailee sitä, kuinka nukettajana alkaa itsekin elämää koiran elämää. Oma persoona katoaa, kun itse onkin se koira, joka siinä lavalla elää.

– Hauska juttu on, miten lapsetkin asiaan suhtautuvat, kun puhuttelemme heitä nukkien kanssa.

Hän kertoo, kuinka lapsikin saattaa sanoa, että ei se tuo koira ole, joka puhuu, vaan tuo ihminen tuossa takana.

– Silti lapsi puhuu sille nukelle, eikä minulle, Vatula naurahtaa.

Vatula suhtautuu realistisesti, miltei pessimistisesti siihen, miten teatteri voi muuttaa maailmaa. Kun pääsee vaikuttamaan yksittäisen ihmisen tunteisiin, on jo paljon.

Teatteri saa hänen mukaansa olla turvallinen paikka ihmisen itkeä ja nauraa, ilahtua ja pelästyä.

Puhe kääntyy suuria tunteita liikuttavaan Anna Krogeruksen Paha lapsi- näytelmään, jossa Vatula on myös mukana. Se on synnyttänyt katsojissa myös epätoivoa ja vihaa.

Hän huomauttaa, että suuret rahat liikkuvat muualla, mutta pienillä asioilla voi olla suuri merkitys. Aikuisen ihmisen läsnäolo oikealla aikaa on kullanarvoinen lapsen ja nuoren elämälle ja myös yhteiskunnalle.

Yhden, vakavasti syrjäpoluille joutuneen ihmisen yhteiskunnalla maksattama lasku saattaa lyhyenkin elämän aikana nousta 60 miljoonaan euroon.

Otsa kurtussa

Jopa miehistön vaihtuminen tuo pitkäikäisille esityksille uuden vireen. Näin on käynyt Koirien Kalevallekin, joka on tänä syksynä saanut uusia voimia.

Teatteritnekijä on kuitenkin nöyrä. Hän tietää, että se oikea ja paras esitys syntyy vasta katsojan omassa päässä. Ja sillä voi lopen olla melko vähän tekemistä alkuperäisen tai tekijöiden suodattaman tarinan kanssa.