Lastenlaulukilpailu Jari Sillanpään ideasta
KILPAILU Hyvän Tuulen Juhannus -tapahtuma saa jatkoa keväällä lastenlaulukilpailun merkeissä. Hyvän Tuulen Lastenlaulukilpailu järjestetään Oulun läänin alueen 2.–6.-luokkalaisille lapsille.
Lastenlaulukilpailu on tarkoitus lanseerata tulevaisuudessa valtakunnallisesti tunnetuksi. Pidemmän tähtäimen tavoitteena ovat kansainväliset yhteistyömahdollisuudet.
– Tapahtuma on lapsille suunnattu innostava musiikillinen hyväntekeväisyystapahtuma hyvän tuulen hengessä, joka osaltaan tukee koulujen musiikkikasvatustyötä. Kilpailun suojelijana ja taustahahmona toimii itse Jari Sillanpää, tiedottaa Hyvän Tuulen tapahtumien koordinaattori Annekristiina Matela.
Alkukarsintojen tuomaristo koostuu paikallisista musiikin ammattilaisista. Semifinaalin ja finaalin tuomaristo kootaan valtakunnallisesti tunnetuista musiikki- ja kulttuurihenkilöistä. Lastenlaulukilpailun finaalissa päätuomarina toimii Jari Sillanpää.
– Tapahtuman finaali on järjestetty Soiva Talo-tapahtuman yhteyteen, koska tapahtumat tukevat toinen toistaan lasten musiikillisina tapahtumina.
Kolme parasta finalistia palkitaan. Lisäksi finalistit pääsevät levyttämään yhteislevyn. Kilpailun voittaja esiintyy ensi kesän Hyvän Tuulen Juhannus- tapahtumassa, jossa pääesiintyjänä on Jari Sillanpää.
– Raaheen on suunniteltu mittavaa tuulivoimakeskittymää, johon lastenlaulukilpailun otsikkokin viittaa. Uusiutuvan energian merkitys kasvaa tulevaisuudessa ja lasten olisi hyvä saada tietoa aiheeseen liittyen jo varhaisessa vaiheessa. Ajatus musiikin ja kestävän kehityksen yhdistämisestä tässä kilpailukokonaisuudessa toteuttaa mielenkiintoisesti niin kulttuuri- kuin yhteiskuntakasvatuksellisia näkökohtia.
Lisätietoja: www.hyvantuulen.fi ja www.raahe.fi/hyvantuulenlastenlaulukilpailu



Kilpailuttaminen on pahasta lapselle.....
http://www.iltalehti.fi/perhe/2011111713363841_pr.shtml
Ilmoita asiaton kommentti