Jipun harras joulu
- Jipun tulkinnat tunnetuista joululauluista olivat täynnä tunnetta. Kuva: Kim Keränen
Raahesalin tunnelma oli harras ja välillä jopa surumielinen, kun herkkä-ääninen Jippu esiintyi kaupungissa pimeänä joulukuun iltana.
Kun ensimmäinen kappale En etsi valtaa loistoa oli loppunut, oli selvää, että lavalla esiintyi osaava ja hyvin soiva yhtye. Joonas Kasurisen (flyygeli ja harmonikka), Ape Anttilan (basso) ja Ville Salmisen (kitara) muodostaman taustabändin sovitukset olivat ilmavia, mikä antoi Jipun tulkinnalle hyvin tilaa.
Lyömäsoitinten puuttuminen kokonaisuudesta oli hyvä valinta, sillä trio -kokoonpanolla saatiin aikaiseksi elävä ja hengittävä kokonaisuus, joka sopi konsertissa esitettyjen tunnelmallisten kappaleiden säveliin.
– Toivon, että voisi olla myös rakkauden ilta, Jippu sanoi yleisölle pyytäen, että illan aikana jokainen miettisi mitä joulu todella tarkoittaa sydämessämme.
Jippu lauloi konsertissa joululaulujen lisäksi myös hengellisiä lauluja ja omia kappaleitaan. Ensimmäisinä omina kappaleina kuultiin Enkelten kaupunki ja Kii, molemmat Jipun debyyttilevyltä Salaisuuksia, joita yksinäiset huutaa unissaan (2006).
Varpunen jouluaamuna -kappaleen Jippu esitteli lapsuutensa kaikkein rakkaimpana joululauluna. Aina yhtä koskettava kappale toimi hyvin Jipunkin tulkitsemana, vaikkakin esimerkiksi Vesa-Matti Loirin ja Johanna Kurkelan tulkintoihin jäi vielä matkaa.
Joululaulujen ja omien sävellysten lisäksi hengellistä puolta edustanut Saviruukku sai myös konsertissa kauniin versioinnin. Ja yhdessä Samuli Edelmannin kanssa levytetty (Pimeä onni, 2010) Hectorin Jos sä tahdot niin toimi hyvin Jipun yksinkin tulkitsemana.
Viimeisenä lauluna yleisö sai kuullakseen Oi Jouluyön, jota Jippu tituleerasi maailman parhaaksi joululauluksi. Viimeinen laulu palkittiin äänekkäillä taputuksilla, ja yhtye palasikin lavalle esittämään vielä yhden kappaleen.
– Täällä Raahessa on aina ihana yleisö, Jippu totesi hymyillen, ja esitti yhtyeineen vielä Kuka teki minusta tän naisen (2008) -levyltä tutun kappaleen Kanna minut.
Konsertin olisi suonut kestää hiukan kauemmin, mutta kaiken kaikkiaan nautittavan illan päätteeksi Raahesalista poistui synkkään joulukuun iltaan tyytyväisen oloinen yleisö.



Miksi tänne pitää raahata kallitta esiintyjiä kaupungin tuella?
Ilmoita asiaton kommentti