Joulugaalassa palkitaan kaikki
JOULU Joulun valoa, lämpöä ja värejä tarjoillaan musiikin ja runojen muodossa Pyhäjoella sunnuntaina.
Kuoronjohtaja Jukka Partasen ideoimassa tapahtumassa ei olla arkisissa tunnelmissa muutenkaan, sillä toiveena on, että ihmiset panevat Joulugaalaan joulujuhlavaatteet päälle.
– Mitään iltapukuja tai frakkeja ei tarvita, vaan normaaleja arjesta poikkeavia asuja, joista syntyy juhlava mieli, toivoo Partanen.
Hän vinkkaa, että juhlamieli syntyy jo joulun väreistä, punaisesta, vihreästä, hopeasta, kullasta, sinisestä ja vihreästä.
Palkinnoksi vaivannäöstään kaikki osallistujat saavat joulumieltä, valoa ja lämpöä ja toivon mukaan myös kauniita ajatuksia.
Musiikkia Joulugaalassa
esittävät Soliseva-kuoro, Helaakosken sisarukset ja Vanhat Harput. Runoja kuullaan ainakin Aino Pyhäluodolta jaLeena Pyhäluodolta
.Idea erilaisesta joulujuhlasta syntyi Partasen päässä eräänä unettomana yönä.
– Pälkähti päähäni, että jouluna olisi hyvä olla jotain muutakin juhlaa kuin sitä tonttu- ja seimihommaa, että ihmiset saisivat joskus lähteä ulos muutenkin kuin arkisissa asuissaan ja saisivat osallistua inhimilliseen ja lämpimään juhlaan, hän selostaa tapahtuman syitä ja toivoo runsasta osanottoa.
Joulugaala sunnuntaina 11. joulukuuta klo 15.00 Pyhäjoen lukion Pauhasalissa.


