Kehtaa kuunnella
- Musiikkiluokkalaisten joululevy on lajissaan ensimmäinen Raahessa.
Musiikkiluokkalaisten joululevy yhdistelee hengellistä ja tonttumaista joulua tiernaperinnettä unohtamatta.
Joululevyä alettiin ideoida viime vuonna, kun koululla huomattiin, ettei vastaavaa ole vielä Raahessa tehty, kertovat opettajat Sari Kallio ja Topias Uusitalo.
Konserttiäänityksiä musiikkiluokkalaiset ovat julkaisseet mutta raahelaislasten laulamat joululaulut levyhyllyistä puuttuvat.
Laulut on koottu oppilaiden viime vuosina esittämistä sävelmistä. Osa on tuttuja myös Joulun tähdet -festivaalilta.
– Levyn ensimmäiseksi ja viimeiseksi kappaleeksi valittiin Tiernapoikien lauluja, koska haluamme sitäkin perinnettä tuoda esiin, Uusitalo mainitsee.
Mukana on sekä hengellistä että Nisse-polkan tyylistä materiaalia. Opettajien valitsemista lauluista kysyttiin myös oppilaiden mielipiteitä.
– Petteri Punakuono on suosikki riippumatta siitä, kuinka aikaisin syksyllä sitä aletaan harjoitella.
Omaksi suosikikseen opettajat valitsevat Beetlehemin yön, joka on albumilla toiseksi viimeisenä.
Levy äänitettiin Raahesalissa ja viimeisteltiin BRR-Musiikin studiolla. Kovan työn ja kaoottisten tunnelmien jälkeen lopputulokseen ollaan Uusitalon mukaan tyytyväisiä.
– Kuuntelin viimeistä versiota ja muita joululevyjä ja totesin, että kyllä tämä joukkoon mahtuu. Kehtaa kuunnella!
Orkesterissa kuullaan nykyisiä ja entisiä musiikkiluokkalaisia, opettajia sekä Raahen musiikkiopiston väkeä. Kannen kuvan on taiteillut viidesluokkalainen Alisa Korpela.
Koululaiset myyvät levyä torstain Tonttujen illassa Raahen keskustassa. Se on myynnissä myös Halpa-Hallissa ja koululla. Myyntituotot musiikkiluokkien tukiyhdistys aikoo käyttää soitinhankintoihin ja lasten leirikouluihin.


