Kaveria ei jätetä
- Tällä kertaa Antti Reinin esittämä Vares seikkailee Pohjanmaalla.
ELOKUVAT Vares-Kaidan tien kulkijat: Anders Engström Suomi 2011
Turkulainen yksityisetsivä Jussi Vares (Antti Reini) saa tällä kertaa toimeksiannon kirjailijakamunsa nuoruudenystävältä, kirkkoherra Hukkaselta (Markku Maalismaa). Pohjanmaalla sijaitsevassa piskuisessa Kahdenvirranmaankylässä on sattunut nuoren naisen murha eikä poliisi ole saanut syyllistä kiinni.
Kylää pitää pihdeissään tiukan fundamentalistinen uskonlahko johtajanaan Taisto Raappana (Peter Franzen). Kylän mahtimies Juhana Sulander (Jarmo Mäkinen) on hyvää pataa Raappanan kanssa, mutta painii talousvaikeuksissa. Pian Vares saa huomata, että useammallakin kyläläisistä tuntuu olevan jotain tekemistä tapauksen kanssa eikä paikallinen virkavaltakaan tahdo suvaita sivullisen puuttumista asiaan.
Jonkinmoista apua Vares saa paikalliselta kylähullulta Paskamanttelilta (Aake Kalliala) ja taksisuhari Kalle Riutalta (Pekka Huotari).
Uusikaarlepyyläislähtöisen Engströmin toinen Vares-filmatisointi ei aivan pärjää vuosi sitten nähdylle Pahan suudelmalle, mutta päihittää silti tähän asti nähdyt kaksi Lauri Törhösen Varesta.
Alunperinkin vain näiden kahden Engströmin ohjauksen piti tulla teatterilevitykseen ja noiden neljän Törhös-Vareksen piti mennä suoraan dvd-levitykseen. Tuotantoyhtiö päätti toisin eka leffan menestyttyä lippuluukuilla.
Kuten on tullut aiemminkin todettua, Reini on oiva Vares. Kaidan tien kulkijat tehtiin ensimmäisen lailla isommalla budjetilla ja sen huomaa. Engströmillä on silmää kuvata laakeeta aakeeta, vaikka maisemat ovatkin Turun pohjoisosista Paattisista eivätkä suinkaan Pohjanmaalta.
Itse tarina ei isosti yllätä, ahdasmielisestä kyläyhteisöstä olisi voinut revittää enempikin. Pelättiinkö lahkojen reaktioita? Sivuosissa väläyttelevät taitojaan mm. Petteri Summanen tiukkapipoisena konstaapeli Larvana ja Kari-Pekka Toivonen mielisairaalan ylilääkäri Sulo Hentona.
***/**


