Jaakko Saariluoma: ”Kaikesta voi vitsailla, jos osaa”
Jaakko Saariluoma starttaa Pohjanmaan ja Kainuun ”Selvin päin” -stand-up kiertueensa ensi keskiviikkona Raahesalista.
Jaakko Saariluoma, sinua tituleerataan viihteen moniottelijaksi. Juonnat, näyttelet ja kierrät stand-up showllasi ympäri Suomea. Mikä näistä on mieluisinta?
– En koe itseäni moniottelijana. Näyttelijän ja stand-up koomikon ammatit ovat kaksi eri asiaa. Esittäjän logiikalla näyttelijä näyttelee roolia. Stand-up koomikolla on taas itsestään kärjistetty persoona lavalla ja yleisö on hänen vastanäyttelijänsä, kohde. Prosessi, jolla yleisöä lähestytään on erilainen.
Täytyykö stand-up koomikollakin olla tietty rooli lavalla?
– Itselläni lavapersoona on aika lähellä omaa itseäni. Kertaan lavalla juttuja omalta pohjalta, mutta ne ovat liioiteltuja ja kärjistettyjä. Koomikon tehtävä on selvä: tule ja ole hauska. Tavallaan stand-up on hauskuuttamisen hienoin laji, koska rekvisiittana on vain mikki ja spottivalo. Siinä on oltava oma itsensä, eikä piilotella puhevian tai hauskan hatun takana. Samalla se on vaativaa, mutta äärimmäisen palkitsevaa yleisölle sekä koomikolle.
Ovatko yleisöt erilaisia paikasta toiseen?
– Joka puolella Suomea on pieniä eroja. On paikkoja missä ihmiset tuntuvat heti välittömiltä. Länsirannikko tuntuu erilaiselta kuin Itä-Suomi, mutta sitä ei voi arvioida akselilla hyvä-huono. Eroista pystyy ja pitääkin vitsailla.
Onko sinulla jokin takuuvarma formaatti, jolla pystyt ottamaan yleisön haltuun?
– Ei. Pääasia on, että menee lavalle hyvällä fiiliksellä. Mitään reseptiä tähän ei ole, lavalle meno on kuin hyppäisi laskuvarjolla ja toivoo, että varjo on pakattu oikein. Mukana on aina spontaanisuutta, vaikka showlla onkin käsikirjoitus.
Mistä et ikinä vitsailisi?
– Kaikesta voi vitsailla, mutta joistain asioista se on vaikeampaa. Jos on esiintymässä kovin uskonnollisessa paikassa, ei ehkä kannata vitsailla uskoon liittyvillä seikoilla. Lähtökohtaisesti juttujen pitää olla hauskoja ja kriteerinä toimii se, että vitsin pitää naurattaa. Nauru on parhaimmillaan puhdistavaa ja rankemmistakin aiheista voi vitsailla. Kulma pitää vain miettiä tosi fiksusti. Kaikesta voi vitsailla, jos osaa.
Miten otat vastaan yleisön buuaus eli ” heckling” -huudot?
– Tietyllä tavalla se kuuluu tähän juttuun. Heklaamisen kohteeksi kukaan ei tietenkään halua. Yleisössä on aina semmoisia, jotka parin ylimääräistä ottaneena rohkaistuvat huutelemaan. Pitää muistaa, että koomikko voittaa aina, koska tilanne on lähtöasetelmiltaan eri arvoinen ja me teemme tätä työksemme. Vuorovaikutus yleisön kautta synnyttää kutkuttavia ja hauskoja tilanteita.
Onko ollut tilanteita missä komiikkasi ei ole uponnut yleisöön millään tavalla?
– Joskus, esimerkiksi kokeillessa jotain uutta juttua. Puhutaan totaalisesta lavakuolemasta. Onneksi en ole kokenut sitä itse. Mutta jos vitsi ei uppoa, seuraava uppoaa. Jos lentokapteeni tekee virheen, on eri asia, kuin jos koomikko tekee virheen.
Kuka on ammatillinen esikuvasi?
– Se vaihtelee, mutta esimerkiksi Lewis Black, Bill Hicks ja Eddie Izzard. Se, että olet uskottava ja tosi tekevät koomikosta hyvän.
Juonnat supersuosittua Putous-ohjelmaa. Miten otat vastaan sen tuoman julkisuuden?
– Kun tehdään tuon mittaluokan ohjelmaa, on selvä että iltapäivälehdet kirjoittavat kaikenlaista ja sinusta tulee julkinen henkilö, vaikka et antaisi haastatteluja. Yhtäkkiä vain olet lehdissä, vaikka et sanoisi mitään. Putouksella on yli miljoona katsojaa ja ohjelmana sen kuuluukin tavoittaa mahdollisimman useita ihmisiä.
Onko sinulle muodostunut vielä suosikkihahmoa tällä uudella tuotantokaudella?
– Absurdia huumoria syntyy tilanteessa, missä oikea ihminen joutuu tosissaan haastattelemaan satuhahmoja. Näillä satuhahmoilla on omat persoonansa ja historiansa, vaikka niitä ei oikeasti ole. Putous on hauskaa ja hyväntuulista viihdettä. Se on yksi muoto esittää sketsejä ja sitä on kiva katsoa.
Minkälainen show on odotettavissa nyt kun tulet Raaheen?
– ”Selvin päin” ei liity alkoholiin vaan tarkoittaa niitä hetkiä, jolloin asiat yhtäkkiä kirkastuvat. Tajutaan, että eihän se näin menekään ja yhtäkkiä kaikki mitä olet luullut ymmärtäväsi, ei olekaan niin.
Asioita käsitellään laidasta laitaan laajalla spektrillä ja koomisessa valossa. Nauraa saa varmasti. Luvassa on paljon oivaltavia nauruja.
Munamiestä on siis turha odottaa?
– Aivan. Tai kyllä, mutta eri muodossa. Tämä ei ole lasten show, vaan siinä käsitellään aikuisten asioita.


