Luonteva blues-lady
- Erja Lyytinen, Songs From The-Road kiertue Raahesalissa perjantaina 3. helmikuuta kello 19.
Uuden, Songs of the road- live-cd/dvd:n julkistamiskiertueella oleva Erja Lyytinen huokailee keikka-auton ikkunasta pohjoisen kauniita, lumisia pakkasmaisemia. Ylläksen Jazz- & Blues-tapahtumasta mainion lähdön saanut kiertue valuu kohti etelää ja päättyy helmikuun lopulla Savonlinnaan.
Lyytinen keräsi bändinsä kanssa Ylläksellä ja Rovaniemellä täydet salit, eivätkä kaikki edes päässeet saleihin asti. Perjantaina on vuorossa Raahe ja Raahesali.
Lyytinen sanoo olevansa vahvasti live-esiintyjä ja niinpä live-levytyskin oli mieluinen. Sen perään oli kysytty jo vuosia. Äänestä kuulee, että nainen on enemmän kuin innoissaan.
Hän on luonut uraa Suomen lisäksi vahvasti Pohjoismaissa ja muualla Euroopassa. Viimeksi hän kiersi Englannissa, jossa hänellä alkaa olla vankka fanijoukko.
– Hidasta työtä se on, mutta alkaa tuottaa pikkuhiljaa tulosta, hän tuumii Euroopan kiertueistaan.
Vierailut ulkomailla saavat jatkoa ensi kesänä, jolloin Lyytinen on mukana useilla festivaaleilla Ruotsissa ja Norjassa ja muun maussa Ranskassa.
Sitä ennen hän kuitenkin hellii suomalaisia kuuntelijoitaan.
Tie Suomen Savosta, Kuopiosta Euroopan estradeille on ollut pitkä ja kestänyt toistakymmentä vuotta,
– Tällä hetkellä näyttää hyvältä. Keikkoja myydään loppuun ja pyyntöjä satelee eri puolilta Eurooppaa ja myös Kanadasta.
– Soittaminen on pelkkää hauskanpitoa, se ei tunnu työltä. On mahtavaa tuoda tätä uutta musiikkia ihmisille.
– Konserttisalit ovat siitä upeita, että niihin pääsevät kaikenikäiset ja kaikenkuntoiset, hän sanoo ja odottaa Raahen keikkaakin innolla.
Lyytinen tunnetaan ennen kaikkea blues-, rock- ja jazz-vaikutteista omista kappaleista mainioiden cover-biisien ohella.
Hän pyrkii kertomaan lauluissaan erilaisia kokemuksia punnittaviksi, arkipäiviäkin juttuja, jotka puhuttelevat ja koskettavat ihmisiä.
– Huumoriakin pitää olla mukana, ja bluesiin kuuluvat aina mukaan kielikuvat.
Yksi likeisimmistä aiheista on ihmisen ainainen läheisyyden kaipuu, rakkauden nälkä ja puute.
Lyytinen saa kyllästymiseen asti vastata kysymyksiin, miten hänestä, naisesta, tulikaan blues-kitaristi. Kuopiolaisen muusikkoperheen basisti-äidin ja kitaristi-isän tyttärelle se oli varsin luontevaa.
Hän naurahtaa, että sukupuolen, naiseuden nostavat kyllä uskollisesti esiin toimittajat ja yleisö, mutta hänelle itselleen se ei ole ollut mikään juttu. Hän vaihtoi viulun kitaraan teininä ja siitä asti on sitä soittanut kitaraa.
– Euroopassa on jo melko paljon arvostettuja naiskitaristeja, hän muistuttaa.
Slide-kitaran soiton hän opetteli liki itsekseen ja onkin kehittänyt siihen aivan oman tyylinsä. Slide-kitaristeja on harvassa ja Lyytisen tapa soittaa sitä persoonallinen.
– Olen ihastunut siihen, sen laulavaan sointiin.
– Siinä on tiettyä energisyyttä.
Slide-soitossa kitaristi käyttää lasista tai metallista putkea pikkusormessa tai nimettömässä otelaudalla, ja liikuttamalla putkea pitkin otelautaa sävelkorkeus vaihtuu portaattomasti. Slide-kitaraa soittaessa kieliä ei paineta kohti otelautaa, vaan putkea pidetään kevyesti kosketuksessa kieliin. Nuotit löytyvät suurin piirtein samasta kohtaa kuin sormella painettaessa.
Raskainta artistin työssä on matkustaminen. Suomen kierros ei ole mitään 13 000 kilometrin Eurooppaan kiertueeseen verrattuna, mutta kunnosta on pidettävä huolta.
Lyytinen painottaa, että alkoholi ei kuulu työtään vakavasti tekevien muusikoiden kuvioihin. Vapaa-aikaa hänkin vietti Lapissa laskettelurinteissä bändin miesten kanssa.
Solistin kunto pysyy kohdillaan myös juoksemalla, uimalla ja kiipeilemällä.


