Kuva lumisesta kirkosta toi voiton
- Sinikka Akolahden kuva lumihuuruisesta Raahen kirkosta keräsi eniten ääniä yleisöäänestyksessä. 117 äänestäjästä 30 äänesti kirkkokuvaa.
KUVAKILPAILU Raahelaisen Sinikka Akolahden ei tarvitse enää pohtia uuden kameran hankkimista. Hänen ottamansa kuva voitti Joulun Tähdet -festivaalin valokuvakilpailun, ja hän sai palkinnoksi upouuden Fujin Finepix 30xZoom -kameran.
– Voitto tuli aivan yllätyksenä. Ikinä en ole oikeastaan voittanut mitään.
Voittajaksi selviytyneen kuvan lisäksi hänellä oli muitakin kuvia, joita hän harkitsi lähettävänsä kilpailuun. Puista ja merenrannasta otetuissa kuvissa ei kuitenkaan ollut oikein jouluiseen teemaan sopivaa tunnelmaa.
– Lapsesta asti jouluun on kuulunut kirkko.
Akolahti on ollut kiinnostunut kuvaamisesta siitä asti, kun näki lapsena ensimmäisen kerran kameran.
Hän aloitti harrastamisen filmikameralla. Kun hänelle ehdotettiin digikameran ostamista, hän epäili hankinnan järkevyyttä: tokkopa niitä kuvia niin paljon tulee otettua, kun lapsenlapsikaan ei asu samassa kaupungissa. Nyt hänellä on käytössä jo toinen digikamera.
– Ja nyt minulla on tietokone täynnä kuvia!
Eläkeläisenä hänellä on hyvin aikaa kuvata. Uusi kamerakin saattaa houkutella entistä aktiivisempaan kuvaamiseen.
Akolahden ottamaa valokuvaa käytetään seuraavan Joulun Tähdet -festivaalin pääkuvana.
Kuvakilpailu järjestettiin yhteistyössä Raahen Seudun ja Raahelaisen, Kuva Lenitan, Raahen kaupungin ja Joulun Tähdet -festivaalin kanssa. Festivaalien tuottaja Katriina Leppänen on erittäin tyytyväinen yhteistyöhön ja kuvakilpailuun.
Äänestäjien kesken arvotut kahden hengen lippupaketit voittivat Rauni Honkanen Raahesta, Sirkka Arola Pirttikoskelta ja Eero Moilanen Raahesta.



Eipä ole kaksinen kuva.
Ilmoita asiaton kommentti