Syvissä vesissä

Juhlavuottaan aloittanut Raahen Teatteri ei päästä yleisöään eikä näyttelijöitään helpolla kauden ensimmäisessä näytelmässä.

Raahen Teatterin vuoden 2012 ensimmäisen näytelmän ensi-illasta poistuu hiljaisesti sorisevaa väkeä. Reko Lundánin Teillä ei ollut nimiä sisäistäminen vaatii kypsyttelyä. Vapauttavaa, onnellista loppua odottanut joutuu pinnistelemään.

– Ehkä se oli onnellinen loppu, tai jollakin tasolla edes tyydyttävä, joutuu tyytymään ahdistusten vyöryttämisen jälkeen.

Teosvalinta noudattelee Raahen Teatterin jo aiemmilta vuosilta tuttua linjaa, jonka mukaan kesällä ja pikkujoulukaudella kevennetään ja vuoden alkajaiseksi tarjotaan tummempaa teatteria. Reko Lundánin teksti on suorastaan mustaa, siksi synkkiin asioihin näytelmässä sukelletaan.

– Käytiin todella syvällä, myöntää näytelmän ohjannut Saija Jäntti ensi-illan jälkeisissä tunnelmissa.

Kun samassa näytelmässä kuvataan mielen rikkoutumista, hulluuteen asti suorittamista, sukupolvelta toiselle siirtyvään pahaa oloa, vaillinaista vanhemmuutta ja lasten selviytymistä yhdistettynä vielä erilaisuuden kohtaamiseen, joutuvat katsojatkin jo jakomielitautiseen tilaan.

Ahdistumatta ei parituntista sessiota ohiteta, ei ole tarkoituskaan. Vapauttavat naurut tekstin niin tarjotessa tulevat enemmän kuin tarpeeseen.

Otetaanpa vaikkapa Päivi Tuomainen hullun tyttären hulluna äitinä, mainio ja samalla raivostuttava. Kuinka moni tunnistikaan sen raivon, mikä purkautui siivouksessa musiikin tahtiin?

Upseeria ja herrasmiestä näytellyt Pekka Tervakangas ei pettänyt nytkään. Hän on yksinkertaisesti loistava.

Näytelmä tarjoaa jo puitteiltaan herkulliset lähtökohdat sijoittuessaan varuskunta-alueelle. Yllätys tuleekin, kun tarjolla ei olekaan tavanomaista isältä pojalle -asetelmaa Eppu Normaalin sanoin: viina, lumihanki, kirves ja perhe. Nyt sukupolvelta toiselle siirtyvätkin marttyyriäitien pahat teot mitätöinnistä, ylisuorittamisesta ja perheen kahlitsemisesta.

Jossain siinä välissä yrittää selvitä omalla tavallaan lasten lisäksi myös upseeri- ja herrasmiesisä, joka kaveria ei jätetä -periaatteen mukaisesti ei väisty toisen vaimonsa viereltä.

Raahen Teatteri toi näyttämölle peräti kolme uutta ääntä ja kasvoa. Eivätpä helpolla päässeet ensiesityksessään Rinteen kaksospoikaa Akia näytellyt Juha Jermalainen tai Perttiä eli vammasta näytellyt Mika Takalo.

Ensi-illan jännitys kuuluu asiaan, mutta luontevasti Jermalainen siirtyi tunnetilasta toiseen. Riehakkuudesta syrjään vetäytymiseen.

Mika Takalon tanssi kainalokeppien kanssa oli jotain, joka monologeineen pysähdytti. Sivuosa otti tilan.

Uusi kasvo oli myös Liisan ja Akin ystävää näytellyt Timo Tahkola.

Voimakkaimmassa tunnekarusellissa läpi näytelmän pyöri Jutta Salmelaa, lasten äitipuolta ja upseerin uutta vaimoa näytellyt Päivi Rautio.

Lapseksi äitinsä seurassa taantuva aikuinen tytär, lapsuuden kahleitaan rikkova toimija, vaimo, taloudenhoitaja ja äitipuoli, joka ryskyen murtuu paineiden alla hulluuteen. Paljon oli löydyttävä yhdestä naisesta ja paljon oli löytynytkin. Aika ajoin ehkä liikaakin voimaa.

Rinteen kaksosista Liisaa näytellyt Jonna Kettukangas on tuttu muilta näyttämöiltä, mutta on ensimmäistä kertaa Raahen Teatterin lavalla. Uskottava oli lapsesta vanhemmaksi muuttunut selviytyjä.

Jonna Riipinluomalla on peräti kolme hahmoa kesytettävänään vahvasta Irkusta eli horatsusta, omaan päihdemaailmaansa liukenevaan biologiseen Hanna-äitiin ja kaksosten Suvi-ystävään.

Ohjaus: Saija Jäntti, tuottaja Sari Ohinmaa, lavastus Matti Rasi, puvustus Riikka Selkäinaho ja Rea Skog, tarpeisto Riikka Selkäinaho, Jussi Kononen ja Päivi Kipinä, valot ja äänet Jussi Kononen, kuiskaaja Lyydia Lumanmäki, juliste ja käsiohjelma Teijo Hilden.

Videot: ohjaus Saija Jäntti, kuvaus ja leikkaus Tiia Ohtonen, lapsi videolla Miio Peltokangas.