Saisinko nähdä henkilöpaperit?
- Raahen Seudun Osuuspankin palveluneuvoja Minna Lemponen pyytää nähdä Anita Kumpukarin henkilöllisyystodistuksen.
Pankeissa ei enää riitä, että tuttu pankkivirkailija tunnistaa asiakkaan. Virkailijan on tarkistettava henkilöllisyys papereista.Kun asiakas tulee pankkiin hankkimaan verkkopankkitunnuksia, häneltä vaaditaan henkilöllisyystodistusta. Mikä tahansa kortti ei kuitenkaan käy, vaan esimerkiksi ajokortin tulee olla myönnetty 1. lokakuuta 1990 jälkeen. Sitä ennen myönnettyjä pahvisia ajokortteja ei voi enää hyväksyä.
Uudenmallisen ajokortin lisäksi henkilöllisyystodistukseksi kelpaa ETA-jäsenvaltion, Sveitsin tai San Marinon myöntämä passi tai EU-alueella myönnetty henkilötodistus, jota voidaan käyttää myös matkustusasiakirjana.
Vuonna 2008 voimaan tullut uusi lainsäädäntö on asettanut kaikille pankeille entistä laajemman tiedonkeruuvelvollisuuden. Muutos koskee sekä henkilö- että yritysasiakkaita.
– Meille tämä tarkoittaa arkityössä sitä, että meidän pitää todentaa jokaisen asiakkaan henkilöllisyys virallisesta henkilöllisyystodistuksesta, Raahen Seudun Osuuspankin pankinjohtaja Marja-Liisa Sipola sanoo.
Raahen Seudun Osuuspankissa henkilöllisyyttä on tarkistettu tehostetusti noin vuoden ajan, eli siitä lähtien, kun konttoriin saatiin uudet järjestelmät.
Joskus asiakkailla ei ole minkäänlaista henkilökorttia. Ne puuttuvat usein iäkkäämmiltä henkilöiltä.
– He ovat tottuneet asioimaan vanhojen tuttujen kanssa.
Verkkotunnuksia myönnettäessä pankkien tulee olla erityisen tarkkoja, koska verkkopankkitunnuksilla pääsee kirjautumaan muun muassa Kelan, Eläkevakuutuskeskuksen ja verohallinnon nettisivuille. Jos tunnukset joutuvat vääriin käsiin, siitä voi koitua monenlaista harmia.
Tavalliseen pankkiasiointiin henkilöllisyystodistukseksi riittää myös ennen vuotta 1990 myönnetty ajokortti. Henkilöllisyys tulee tarkistaa jokaisella asiointikerralla. Sipola kertoo, että joskus vuosikymmeniä konttorissa asioineet asiakkaat pahoittavat mielensä, kun heitä pyydetään näyttämään henkilöllisyystodistusta.
Pankkien on paperit kuitenkin pyydettävä, sillä velvollisuudet määritellään sekä luottolaissa että laissa rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä. Lain mukaan ulkomaalaisilta asiakkailta pitää kysyä, ovatko he kotimaassaan vaikutusvaltaisessa asemassa.
– Tätä ei pidä tulkita väärin. Emme kysele asiakkaiden poliittisia kantoja. Tämän lain mukaan poliittisesti vaikutusvaltainen on henkilö, joka toimii huomattavassa asemassa toisen valtion palveluksessa. Raahen Seudun Osuuspankin kannalta tämä lainkohta on käytännössä vailla merkitystä, mutta linjamme on noudattaa tarkasti kaikkia Suomen lakeja, Sipola sanoo.
Henkilötodistuksesta otetaan sähköinen kopio pankin omiin järjestelmiin. Tällä varmistetaan, että kukaan muu ei voi esiintyä hänenä missään päin Suomea.
– Käsittelemme kaikkia asiakastietoja täysin luottamuksellisesti ja suomalaisen pankkisalaisuussäännöstön mukaisesti. Tässä suhteessa mikään ei ole muuttunut, vaikka kerättävän tiedon määrä on kasvanut, Sipola sanoo.



Tuttu asia mulla on pahvinen ajokortti,joka onvoimassa 2015 syksyyn.EI kelpaa edes paikkakuntani ainoassa pankissa.PERIAATTEESSA me vakiasiakkaat ketkä tunnemme toisemme vuosikymmenten ajan pitäisi luottaa toisiimme. Vien laskuni hoidettavaksi Pankkiin hehän ovat asiakkaitaan varten ei pelkästään pankkia varten.Olemme suomalaisia syntyperäsiä kansalaisia.MIKSI MEITÄ KIUSATAAN MOISELLA MÄÄRÄYKSELLÄ ? LUOTTAKAA OMAAN KANSAAN.
Ilmoita asiaton kommentti