Ei ruokita hukkaa
- Moni kavahtaa alennustarroja elintarvikkeissa, mutta parasta ennen -merkinnällä varustettu elintarvike on yleensä käyttökelpoinen vielä päiväyksen jälkeenkin.
Älä ruoki hukkaa -kampanjan tavoitteena on vähentää roskikseen päätyvän ruuan määrää. Poisheitetty ruoka kuormittaa ympäristöä ja rasittaa kukkaroa.
Tutkimuksien mukaan suomalaiset heittävät syömäkelpoista ruokaa roskiin 20-30 kiloa vuodessa. Joka kahdeskymmenes ruokakassi, eli 500 miljoonan arvosta ruokaa päätyy hukkaan. Yksittäinen kotitalous haaskaa vuosittain 50-65 kiloa.
Maa- ja kotitalousnaisten Älä ruoki hukkaa kampanja lähti liikkeelle viime syksynä ja jatkuu tämän vuoden syksyyn. Äitien ja mummojen hyvät konstit ruokahävikin vähentämiseksi ovat nousemassa taas kunniaan.
Ruukkilainen Jouko Kivelä muistelee, kuinka vielä muutamia vuosia sitten kauppojen roskalaatikoista kerättiin parhaat elintarvikkeet joko itselle tai lemmikille syötäväksi.
– Sitten terveysvalvonta määräsi biojätelaatikot lukittaviksi, ja moni köyhä ja nälkäinen jäi entistä kurjempaan asemaan. Dyykkaajien joukossa oli myös elämäntapaihmisiä ja näppäriä opiskelijoita, jotka keksivät hylätyistä elintarvikkeista juhla-aterioita.
Kivelä myöntää itsekin kokeilleensa tätä kierrätyksen muotoa.
– Hengissä ollaan, hän viestittää.
Moni arastelee jopa alennettujen elintarvikkeiden ostoa. Kivelän mukaan tähän ei ole pienintäkään aihetta.
– Päinvastoin. Jos olet ostanut alennustavaraa, laita kotona hella taikka uuni heti päälle. Kestää vain tunnin tai kaksi, niin perheelläsi on valmiina ruokaa moneksi päiväksi. Osan valmiista ruuasta voi pakastaa vastaisen varalle, Jouko Kivelä neuvoo.
Varttuneen ruukkilaisen muistissa ovat vanhat hyvät ajat, kun biojätteen kierrätys oli parhaimmillaan. Tosin silloin ei puhuttu biojätteistä.
– Ruokaloiden ja koulukeittoloiden ruuantähteet kelpasivat ilmaiseksi sikojen ruuaksi. Kotitalouksissa oli solkku- eli laskiämpäri päivittäisessä käytössä. Taloudessa oli lehmä, possu tai lammas, joka söi mielellään tarjotun aterian. Parempia elintarvikkeita ei eläimille juuri ollut tarjota, kun niitä oli minimimäärä ihmisillekin.
– Silloin keitettiin luutkin kahteen kertaan ja lampaan ruhosta otettiin talteen talimöykyt eli ispinät, jotka ruskistettiin pottujen höysteeksi. Maku on muistissa vieläkin. Ispinäpottuja en kyllä söisi enää kuin katastrofin sattuessa, Kivelä muistelee kavahtaen.
