Tintin ravinto ei saa loppua

Kylmyys ei tapa, mutta jos ravinto loppuu pakkasella kesken, luontokappaleen päivät ovat luetut. Oulun yliopiston eläinfysiologian professori Esa Hohtola kertoo, että tutut talvilintumme ovat varustautuneet erittäin hyvin kylmää vastaan. Höyhenpeitteen antama suoja kyllä riittää, jos vaan ruokaa on tarpeeksi.

– Tintin energiankulutus on ankaralla pakkasella noin 110 kilojoulea vuorokaudessa. Jos tintti ottaa sen kaiken auringonkukansiemenistä, niitä tarvitaan 5,9 grammaa. Lintu joutuu syömään siis päivän aikana reilun neljänneksen omasta painostaan.

Jokainen voi suhteuttaa tintin ravinnontarpeen omaan painoonsa. 80-kiloinen joutuisi popsimaan 20 kiloa – ei taitaisi onnistua.

Kuorellisia auringonkukansiemeniä menee 5,9 grammaan 100-120 kappaletta. Tuon määrän kuoriakseen ja syödäkseen tintti joutuu olemaan ruokailupuuhissa suurimman osan valoisasta ajasta, kun päivä on lyhimmillään. Mutta heti kun päivät alkavat pidentyä, ruokailuun tulee uusi rytmi.

– Keskipäivällä pidetään pieni paussi. Petolinnut saalistavat valoisimpaan aikaan ja jos maha on silloin täpötäynnä, pikkulintu on pedolle helppoa saalista. Ennen yöpuulle menoa tullaan taas tankkaamaan oikein kunnolla, jotta ravinto riittäisi seuraavaan aamuun.

Voisi kuvitella, että pikkulinnut laihtuvat talven aikana. Ei pidä paikkaansa.

– Lintujen aineenvaihdunta on niin kiivasta, että lihomiset ja laihtumiset tapahtuvat vuorokauden sisällä. Kymmenen gramman painoinen lintu lihoo päivän mittaan helposti gramman, jopa kaksikin, joka taas haihtuu seuraavan yön kuluessa.

Auringonkukansiemenet ovat yhä useamman talvilinnun mieliruokaa. Niitä ovat oppineet syömään sellaisetkin siivekkäät, joita ei ole tähän saakka ruokintapaikoilla nähty.

– Uusimpia tulokkaita ovat puukiipijät ja jopa pyrstötiaiset. Lajien kirjo voi olla ruokintapaikalla aikamoinen, sillä lähes 250 pesimälajistamme keskimäärin 70 jää talvehtimaan. Näistä suuri osa vierailee ruokinnoilla, Esa Hohtola vahvistaa.

Lintujen talviruokintaan innostuu yhä useampi. Tämä näkyy hyvin vaikkapa tullin tilastoissa.

– Vuonna 2010 Suomeen tuotiin 9,9 miljoonaa kiloa auringonkukan siemeniä. Määrä on kaksinkertaistunut 1990-luvulta.

Rasva on valttia

Auringonkukansiemenissä on runsaasti tyydyttymättömiä rasvahappoja. Eri auringonkukkalajikkeissa on eroja. Mustakuorisen auringonkukan öljypitoisuus on suurempi kuin ihmisravinnoksi tuotavan raitakuorisen lajikkeen.

Myös pähkinät ovat rasvaisia. Maapähkinöissä on rasvaa 43 prosenttia, mutta vielä enemmän rasvaa on oikeissa pähkinöissä, esimerkiksi hasselpähkinöissä 63 prosenttia. Viime vuosina on ollut saatavilla rehulaatuista hasselpähkinämurskaa lintujen ruokintaan. Myös mantelit ovat erittäin rasvapitoisia.

Viljakasvien siementen pääasiallinen varastoravinto on tärkkelys, ja niinpä esimerkiksi kauranjyvät häviävät selvästi energiapitoisuudessa pähkinöille ja auringonkukalle.

Eläinrasva on ylivoimainen kaikkiin siemeniin verrattuna, sillä rasvapitoisuus on peräti 97 prosenttia. Eläinrasva on joko ihonalaista pintasilavaa tai sisäelimiin liittyvää talimaista rasvaa. Energiapitoisuuksissa ei ole juuri eroja, mutta tali kovettuu kylmässä helpommin kuin silava. Kaupoissa myytävät rasva-siemenpallot on yleensä valmistettu sisälmysrasvasta, joka jähmettyy pakkasessa niin kovaksi, että siitä on vaikeaa saada nokkimalla rikki.