Pikkumäessä ehtii paljon
Alpuan lumilautapuistossa on kaikki, mitä temppuiluun tarvitaan.
– Valmis, kuittaa Kaisa Lumiaho, kun häneltä kyselee Alpuan hiihtomajalle syntyvän lumilautailupuiston tilannetta.
Boksien, reilien, pöytien ja muiden temppupaikkojen joukkoon on tulossa ensi viikolla vielä muutama, mutta AlpuaPark on ollut käytössä kuukauden päivät. Uutta keksitään myös sitä mukaa, kun tulee uusia laskijoita.
– Mitä nyt mielikuvitus vain keksii. Siellä on rattorin renkaista tehty bonkki.
Lumiaho sanoo keränneensä hankkeeseen rahat ja Harri Rehnbergin suunnitelleen puiston. Parin tonnin pesämuna saatiin SEAT Finlandin kilpailusta, johon lähetettiin idea jippailuparkista eli temppuiluun keskittyvästä lumilautapuistosta.
– AlpuaParkin konkreettinen apurahaehdotus sai tuomaristolta paljon kehuja. Projekti viehätti yleishyödyllisyydessään ja siitä paistoi läpi tiimin into toteuttaa ehdotus annetulla apurahalla, SEAT Finlandista kerrotaan.
Puiston varusteluun tarvittavat rahat on saatu kilpailupalkinnon lisäksi Nouseva Rannikkoseutu ry:ltä sekä Vihantilaiset ry:ltä. Yksittäiset yrittäjät ja muut innokkaat ovat tuoneet myös talkoopanoksensa hankkeeseen esimerkiksi obstaakkeleita eli temppuilulaitteita rakentamalla.
Lautailupuiston vakiokävijöihin kuuluva Severi Eilola kertoo mäessä olevan arki-iltaisin kymmenkunta lautailijaa, viikonloppuisin enemmän. Viitisen vuotta laudan päällä viihtynyt 16-vuotias käy AlpuaParkissa pari kertaa viikossa.
Eilola antaa puistolle arvosanaksi kahdeksaisen mutta ei osaa sanoa, mitä uutta sen varusteluun vielä kaipaisi.
– Isompi mäki, eipä oikeastaan muuta.
Pienessä paikassa on etunsakin, nuori mies kommentoi.
– Ehtii laskea paljon, nuori mies kommentoi.
Vaikka ”snoukkaajilta” ei palauteryöppyä heruisikaan, käyttäjien innokas asenne kertoo Lumiahon mielestä hankkeen onnistumisesta.
– Hitsi, kun rakensivat bokseja, toivat lunta kolilla hirviät töyräät ja kantoivat vettä jäädytykseen - se kertoo, että intohimo lajiin on
kova. Paikka tuli tarpeeseen, ei ne muuten vimppais ja vämppis tuolla vehkeiden kanssa.
Lumilautapuistoon on Lumiahon mukaan tervetullut jokainen, joka jaksaa Alpualle matkata. Tällä hetkellä käyttäjiä on esimerkiksi Paavolasta ja Luohualta. Osa harrastaa tosissaan eli viettää viikonloput oikeissa rinteissä, mutta viikolla puisto tarjoaa treenipaikan. Porukkaan pääsee mukaan vaikkapa AlpuaParkin Facebook-ryhmän kautta.
Kuten hiihtokeskukseen kuuluukin, Alpuanharjulla voi nauttia peruspalveluista. Hiihtomajalla on lämpimät tilat, tulentekopaikka ja vessat. Hiihtokeskustunnelmaa täydentävät ladut ja pulkkamäki.


