*

Raahen Seutu ja Raahelainen

Meidän elämää

Päivitetty 30.7.2012 10:17, julkaistu 30.7.2012 07:30

Elämys lapsille

Kuva: Kim Keränen
Kim KeränenLähetä palautetta toimittajalle
Toista kertaa järjestetty Päivä Maalla -tapahtuma veti Arkkukariin Tammisen tilalle jälleen paljon vieraita. Kuvat: Kim Keränen

Sunnuntaina järjestettiin Arkkukarissa sijaitsevalla Tammisen tilalla Päivä Maalla -tapahtuma.

Toista kertaa Tuomo ja Riitta Tammisen tilalla järjestetty tapahtuma veti jälleen paikalle suuren määrän vieraita.

Viime kesänä kävijämäärä ylitti tuhannen rajapyykin. Myös tällä kertaa tuhannen raja oltiin – yleisölle jaettujen ilmaisten arpojen perusteella – ilmeisesti saavutettu jo hyvissä ajoin ennen tapahtuman loppua.

Paikallisen MTK-yhdistyksen järjestämään tapahtumaan oli tuotu näytille erilaisia eläimiä ja maatilan koneita. Lisäksi lapset pääsivät esimerkiksi telmimään heinäkasassa ja kokeilemaan jalkavoimiaan polkutraktorivedossa.

Pattijoelta paikalle saapuneet 4-vuotias Rasmus Turunen ja hänen äitinsä Anna-Riikka Turunen olivat eläinten aitausten luona katselemassa lampaita.

Tapahtuman suosikkieläintä kysyttäessä Rasmuksen vastaus olikin selvä.

– Tämä, pikkumies sanoi ja polvistui silittämään mustaa lammasta.

Äidin mukaan maatilan eläimet ovat pojalle tuttuja kyllä kirjojen sivuilta, mutta kaikkia ei ole varmaankaan aiemmin tullut luonnossa nähtyä.

Kotona kylläkin perheellä on omia hevosia, joten ne ovat tulleet Rasmukselle tutuksi ihan luonnollisessa koossaan.

Eniten Rasmus kertoi odottavansa robottien näkemistä. Äidin mukaan kyse oli varmaankin lypsyroboteista, joita pystyi käymään katselemassa navetan ovelta.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Raahessa 76 ylioppilasta

    UUTISET 17.5. 12:44 205

  2. Siikajoella lakitetaan 22 ylioppilasta

    UUTISET 17.5. 10:06 221

  3. Vihannista 14 valkolakin saajaa

    UUTISET 17.5. 09:56 232

  4. Pyhäjoella 21 uutta ylioppilasta

    UUTISET 17.5. 09:47 241

  5. Katso video: Mitä Saha sanoo JoMasta?

    URHEILU 17.5. 07:58 263

  6. Paksulompsaista ostajaa haetaan

    UUTISET 17.5. 07:48 228

  7. Peter Sandvik kunniatohtoriksi

    UUTISET 17.5. 07:44 221

  8. Vihannin markkinat toivoo aurinkoa

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 17.5. 07:43 242

  9. Motoristit taas tien päällä

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 17.5. 07:42 232

  10. Nipsu muutti kanavaan

    UUTISET 17.5. 07:39 293

  1. Yle: Raahen kaivoksen sulfaattimäärät kymmenkertaiset

    UUTISET 26.3. 11:29 20180

  2. Siionin virret yhdistävät körttikansan

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 23.4. 13:02 4115

  3. Pyhäjoki kiinnostaa piehinkiläisiä

    UUTISET 28.3. 07:51 10742

  4. Vihannissa erilainen kalenteri

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 30.11. 07:51 15232

  5. Linnoitus palasi Mestikseen

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 21.3. 07:40 4823

  6. Joulupuusta iloa moninkertaista

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 12.12. 07:53 15211

  7. Merikotka raateli koiran

    UUTISET 9.2. 14:32 262140

  8. Lastenparlamentti maanantaina

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 22.2. 07:47 8791

  9. 90-vuotias Kyllikki Kivioja on edelläkävijä

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 26.3. 07:37 5321

  10. Kokemuksia ja lisää kielitaitoa maailmalta

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 4.4. 07:37 4851

  1. Siionin virret yhdistävät körttikansan

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 23.4. 13:02 4115

  2. Vihannissa erilainen kalenteri

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 30.11. 07:51 15232

  3. Joulupuusta iloa moninkertaista

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 12.12. 07:53 15211

  4. Eskarilupa ei irronnut toisellakaan kerralla

    UUTISET 13.5. 07:39 5928

  5. Lastenparlamentti maanantaina

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 22.2. 07:47 8791

  6. Käsissä kultakaivoksen kuopus

    UUTISET 17.8. 07:56 216366

  7. 90-vuotias Kyllikki Kivioja on edelläkävijä

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 26.3. 07:37 5321

  8. Kokemuksia ja lisää kielitaitoa maailmalta

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 4.4. 07:37 4851

  9. Tarjolla vauhdikas koskiretki Pyhäjoella

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 26.3. 08:18 5241

  10. Katso video: Kuoleman porteilta

    UUTISET 3.5. 14:05 1401

  1. Siionin virret yhdistävät körttikansan

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 23.4. 13:02 4115

  2. Harjoitushallille tarvetta

    UUTISET 3.9. 19:48 24888

  3. Kokemuksia ja lisää kielitaitoa maailmalta

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 4.4. 07:37 4858

  4. Käsissä kultakaivoksen kuopus

    UUTISET 17.8. 07:56 216366

  5. Vihannissa erilainen kalenteri

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 30.11. 07:51 15232

  6. Joulupuusta iloa moninkertaista

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 12.12. 07:53 15211

  7. Lastenparlamentti maanantaina

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 22.2. 07:47 8791

  8. 90-vuotias Kyllikki Kivioja on edelläkävijä

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 26.3. 07:37 5321

  9. Hyvää kannattaa odottaa

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 28.3. 07:29 5421

  10. Tarjolla vauhdikas koskiretki Pyhäjoella

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 26.3. 08:18 5241

  1. Nipsu muutti kanavaan

    UUTISET 17.5. 07:39 29 3 25

  2. Paksulompsaista ostajaa haetaan

    UUTISET 17.5. 07:48 22 8 16

  3. Raahessa 76 ylioppilasta

    UUTISET 17.5. 12:44 20 5 16

  4. Motoristit taas tien päällä

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 17.5. 07:42 23 2 15

  5. Vihannista 14 valkolakin saajaa

    UUTISET 17.5. 09:56 23 2 14

  6. Peter Sandvik kunniatohtoriksi

    UUTISET 17.5. 07:44 22 1 12

  7. Vihannin markkinat toivoo aurinkoa

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 17.5. 07:43 24 2 11

  8. Pyhäjoella 21 uutta ylioppilasta

    UUTISET 17.5. 09:47 24 1 11

  9. Siikajoella lakitetaan 22 ylioppilasta

    UUTISET 17.5. 10:06 22 1 11

  10. Katso video: Mitä Saha sanoo JoMasta?

    URHEILU 17.5. 07:58 26 3 10

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    avoinna ma - pe kello 8 - 16   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot