Päivitetty 26.11.2008 14:41, julkaistu 25.11.2008 09:57
Ikään liittyy osaamista

- Turha hosuminen on loppunut ja asioihin osaa suhtautua aiempaa rauhallisemmin. Tällaisia ominaisuuksia on tullut iän myötä 50 vuotta täyttävälle toimitusjohtaja Heikki Kurulle. Kuva: Juha Honkala
50–VUOTIAS Isännöitsijänä ja Raahen OP-Kiinteistökeskuksen toimitusjohtajana monelle tutuksi tullut Heikki Kuru viettää viisikymppisiä keskiviikkona ja juhlii ensi perjantaina. Kriiseilyyn ei Kuru sorru, vaan asia kääntyy näppärästi positiiviseksi. Ikään kun liittyy elämänkokemusta ja sitä myötä roppakaupalla osaamista.
– Asioihin osaa myös suhtautua hieman rauhallisemmin kuin nuorempana. Onhan se virstanpylväs, mutta positiivinen sellainen, Kuru toteaa.Suurin muutos vanhenemisen myötä on oman ajan lisääntyminen. Suku on jatkettu ja lähes kaikki lapset lähetetty maailmalle, ja jatkossa elämää eletään entistä enemmän itselle.– Kaksi vanhinta on jo muilla paikkakunnilla opiskelemassa. Oma aikaa lisääntyy koko ajan, eikä sen käyttämisessä ole ollut ongelmia, Kuru myöntää.Lisääntynyttä aikaa kulutetaan harrastamiseen ja iän myötä pakolliseksi tulleeseen liikkumiseen. Kuru myöntää, että 50-vuotiaana säännöllinen ja pitkäkestoinen liikunta on tullut nuoruusvuosia tärkeämmäksi. Myös ruokavalio on täytynyt muuttaa.– Lappi on tosi tärkeä. Siellä vietän paljon vapaa-aikaa. Seuraavien vuosien tavoite on opetella perhokalastus ja siihen saan hyviä vinkkejä ystäviltäni, Kuru kehuu.Tukkijoelta kiinteistöpomoksi
Iissä syntynyt
kiinteistöpomo tarttui ensimmäisiin työtehtäviinsä uittopuuhissa Iijoella. Lukio-opit Kuru päätti Iin lukiossa vuonna 1978. Tämän jälkeen kävi kutsu Sodankylän jääkäripataljoonan harmaisiin, minkä mies hoiti tietysti tunnollisesti. Siitä kertoo nykyinen reservin luutnantin sotilasarvo.Matka jatkui Kemin kauppaopiston yo-laskentamerkonomin tutkinnon kautta takaisin Iihin verotoimiston palvelukseen, ja sieltä taas Haukiputaalle, jossa Kuru vietti yli kolme vuotta rakennusliikkeen lleivissä.– Hain Raaheen, kun Lakson Jari oli OP-Kiinteistökeskuksen toimitusjohtaja ja tässä talossa olen työskennellyt pian 24 vuotta. Olen nähnyt nousut ja laskut sekä Raahen hurjan kehityksen. Päivääkään ei ole tarvinnut katua. Raahe on ollut erittäin hyvä paikka itselleni ja lapsilleni, vuodesta 1994 OPKK:n toimitusjohtajana työskennellyt Kuru ylistää.Tällä hetkellä OPKK työllistää kahdeksan henkilöä, joista jokainen saa johtajalta vilpittömät ylisanat. Kurun mukaan johtajan tärkeimpiä tehtäviä on hyvien ihmisten palkkaaminen ympärilleen ja siinä hän on omasta mielestään onnistunut.– Olen saanut työskennellä ihanien ja erittäin ammattitaitoisten ihmisten kanssa. Jokaiseen ammattiin kuuluu hyvät ja huonot päivät, mutta minulla on ollut paljon enemmän niitä hyviä.Heikki Kuru juhlii 50-vuotispäiviään ensi perjantaina Pattijoen veteraanimajalla. Vastaanotto alkaa kello 12 ja päättyy kello 16.
AVAINSANAT: