160 bongattu, enää 839 jäljellä

HARRASTUS Autojen rekisterikilpien bongaus on harrastus, jossa harva saavuttaa koskaan maalia. Siinä lieneekin koko homman juju.

Rekisterikilpien bongaus kasvattaa suosiotaan. Harrastus sopii kenelle tahansa näkevälle, eikä lysti käy ainakaan kalliiksi. Harrastus on koukuttavaa, sillä moni tykkää kisailla muiden harrastajien kanssa, kenellä on haussa joukon suurin numero.

Raahelaiset Marika Siniluoto, Erika Jylhä-Pekkala, Kaisa Rimpiläinen ja Tiina Vaitiniemi ovat innokkaita bongareita. Kipinän joukossa sytytti Rimpiläinen, joka on harrastanut rekisterikilpiä jo viisi vuotta.

Marika Siniluoto puolestaan aloitti harrastuksensa vuonna 2007, ja tarkka päiväkin on muistissa: 31. lokakuuta.

– Tulimme koiraharrastukseen liittyvästä kilpailusta Iisalmesta ja siskoni Erika otti harrastuksen puheeksi. Siitä se lähti ja nyt seuraava numero, mikä pitää löytyää on 161.

Bongauksen ärsyttävin asia ilmeni jo kymmenminuuttisella ajelulla Raahen kaupungilla. Siniluodon kaipaamaa 161:tä ei näkynyt, mutta samassa ajassa nähtiin kaksikin rekisterikilpeä, joiden numero oli 162.

– Tämä on niin tuttua. Ja sitten jotain numeroa hakee pitkään ja lopulta kun sen löytää, niin samaa numeroa tulee kolme muuta hetkessä.

Siniluodolla kesti neljä vuotta päästä numeroon 100. Sataset paukkuivat tänä syksynä, joten sen jälkeen tahti on ollut nopea.

– Yli satasen alkaa tietysti helpottaa, sillä isoja numeroita on enemmän. Mieheni ajaa työkseen rekkaa ja hänellä seuraava numero on 295.

Mainittakoon, että kymmenminuuttinen bongausajelu tuotti kyseisen 295:n, mutta valitettavasti toiselle ei voi kerätä. Ei edes lähisukulaiselle.

– Tässä kohtaa voisi myös mainita, että hämärät autoilijat sivuteillä eivät aina ole murtovarkaita vaan toisinaan ne ovat harmittomia bongareita, Marika naurahtaa.

Rekkaribongaus on tarttuva ”tauti”. Jutun nelikossakin harrastus on siirtynyt kaverilta toiselle ihan itsestään. Viimeisenä mukaan tullut Tiina Vaitiniemi aloitti harrastuksen ihan vasta ja numeroita on plakkarissa kaksi.

Mitäs sitten kun löytyy 999? Pitääkö aloittaa alusta?

– Löytäisi nyt ensiksi sen kolmosen, Vaitiniemi heittää.

– Ei varmana. Kyllä homma on sitten tässä, Siniluoto huokaa.

Hommassa kiehtoo harrastuksen yksinkertaisuus ja stressittömyys, mutta liikenteessä ei kestä seurailla pelkästään rekkareita.

– Automatkoille tulee viihdettä. Peli pitää hereillä, Erika Jylhä-Pekkala huomauttaa.

– Jos on matkustajan, voi toki nukahtaa, mutta siinä nukkuu herkästi onnensa ohi, Siniluoto huomauttaa.

Harrastus on helppoa kesäaikaan, jolloin on liikkeellä kesäautoja, joissa on usein pieniä numeroita. Syksyllä autot ovat usein likaisia ja talvellakin ovat illat pimeitä, joten numeroiden näkeminen vaikeutuu huomattavasti.

– Ei me pidetä tätä kilpailuna. Jos joku tietää toisen hakeman numeron, se tulee kerrottua eteenpäin. Tietysti välillä haluaa tietää, missä numerossa muut ovat menossa, Kaisa Rimpiläinen valottaa.

Bongauksessa pitää siis löytää numerot välitä 1–999 oikeassa järjestyksessä. Vain autojen kilvet lasketaan ja tunnistuksen pitää olla varma. Ei siis riitä, että harrastaja olettaa nähneensä hakemansa numeron, eikä fuskaaminenkaan ole sallittua.

– Miksipä sitä itseään huiputtaa, Erika Jylhä-Pekkala toteaa.