Opinnot tuottivat töitä
- Siu Giuh ja Siu Tri vertailevat tuoreita todistuksiaan. MIehet valmistuivat levyseppähitsaajiksi keskiviikkona.
Vietnamilaiset Rolan Kin, Siu Giuh, Siu Tri ja Nay Dol ovat yhtä hymyä. Opinnot Raahen ammattiopiston metalliosastolla ovat ohi, ja luvassa on alan töitä.
Vaikka opiskelu ammattiin otti vietnamilaisilta miehiltä hieman kauemmin kuin normaalisti, opinnot sujuivat Raahen ammattiopiston metalliosaston johtajan Teppo Tammisen ja lehtori Pentti Sämpin mukaan hyvin.
Myös rehtori Jukka Pekka Ansamaa sanoo, että opiskelijoista on tullut yksinomaan myönteistä palautetta työpaikalta ja koulusta.
– Voitte olla ylpeitä itsestänne, hän totesi jakaessaan päättötodistuksia keskiviikkona.
Eniten vaikeuksia on teettänyt jo vuosi sitten valmistuneen Siu Yen mukaan suomen kieli. Hän on käynyt suomen kursseilla myös Oulussa ja tuleekin toimeen sillä paremmin kuin muut maanmiehensä.
– Tavallisesti asiat pystymme jo hoitamaan, mutta ammattisanastossa on vielä vaikeuksia, hän sanoo.
He aloittivat levyseppähitsaajaopinnot Raahen ammattiopistossa 2008 syksyllä. Siu Yuenilla oli parempi koulutustausta ja hän opiskeli ammatin kolmessa vuodessa. Kavereilta on mennyt hieman kauemmin. Muut saivat tutkintotodistuksen keskiviikkona.
Parasta on, että heillä kaikilla yhtä lukuunottamatta on jo työsopimuskin. Kaksi on on saanut töitä Rannikon Konetekniikalta, yksi Miilukankaalta ja yksi Raahen Terästuotteelta.
Työpaikat varmistuivat 11. marraskuuta päättyneiden työssäoppimisjaksojen jälkeen.
Pentti Sämpi antaakin kiitosta opiskelijoilleen, jotka ovat ottaneet opinnot tosissaan ja näyttäneet ahkeruutensa myös työpaikoilla.Kielimuurikaan ei ole ollut ylittämätön.
– Harvoin saa näin positiivista palautetta, toteaa myös Ansamaa.
Hän kuitenkin muistutti, että opinnot eivät pääty kouluun ja todelliseksi ammattilaiseksi oppii vasta työelämässä.
Miehet ovat kotoisin Vietnamin keskiosan vuoristokylistä. He tulivat Suomeen 2005
Suomeen sopeutuminen on vienyt aikansa. Miehillä ei ole kuulemma mikään ikävä lunta, vaikka he ovat kylmään ilmastoon jo tottuneetkin.
– Vuosi vuodelta on helpompaa.
Syyt kotimaasta lähtemiseen olivat poliittisia ja uskonnollisia. Miehet ja heidän sukunsa kuuluvat protestanttiseen vähemmistöön.
Siu Yenin mukaan Vietnamin kristityt ovat kärsineet vainoista ja sorrosta sen sata vuotta, jonka aikaa heitä on siellä ollut.
Osa miehistä on tullut perheensä kanssa, osa on saanut luoksensa perheenjäseniä myöhemmin perässä.
He ovat kotiutuneet hyvin Ruukkiin, ainoastaan Siu Yen asuu Oulussa.
Ruukissa asuva osastonjohtaja Teppo Tamminen toteaa, että vietnamilaiset maahanmuuttajat ovat löytäneet paikkansa Ruukin yhteisöstä.
– Heistä tykätään, ja he ovat mukana muun muassa liikuntaharrastuksissa. Lentopalloa he pelaavat tosi ahkerasti.
Hiihtämään ja luistelemaan miehiä ei hevillä saa.
– Kerran kokeilin, mutta tulin kamalan kipeäksi, naurahtaa Siu Yen.



Siinä ne pojat ovat iloisia kun on ammatti ja töitä. Hieno homma, että Raahessa on oppilaitoksia. Pitäs saada samaa virtaa suomalaisiin poikiin. Ammattikorkeakoulua ei täällä tarvita vaan töitten tekijöitä.
Ilmoita asiaton kommentti