Annanpäivä Patalaan
- Hannele Meskus, Anu Junes-Kähkölä ja Paula Virtanen hypistelevät kudottuja joulupalloja. Etualalla töitä luovan kirjonnan kurssilta, joita nähdään esillä Annanpäivänä Patalassa.
ANNANPÄIVÄT Ensi perjantaina 9. joulukuuta vietettävä Annanpäivän juhlinta muuttaa Rantakadulta Patalan ympäristöön.
Annanpäivänä herätetään vuoden Anna ja rumpataan vanhassa kaupungissa. Juhlinta viedään tänä vuonna kuitenkin Rantakadulta Patalaan, jossa talosta ja sen ympäristöstä tehdään tunnelmallinen joulunäyttämö.
– Piha koristellaan jouluiseen asuun ja sisäpihalle ei pääse autolla, kertoo Raahe-opiston päätoiminen tekstiilityönopettaja Anu Junes-Kähkölä.
– Ajatus on, että vanha talo ja aitta hyödynnetään. Pihalle laitetaan joulukuusia, valoja ja olkipaaluja. Jokaiseen oveen tulee oma kranssi. Haluamme Patalaan vanhan näköistä, perinteistä ja kaunista joulua.
Päivä jatkuu sisällä myyjäisillä.
– Joulupukki vierailee ja Keskuskoulun tiernapojat esiintyvät, jatkaa Junes-Kähkölä.
Raahen Taitokeskus järjestää paikalla työpajan, johon voi poiketa taittelemaan joulukassin, vaikka omavalintaisesta paperista. Koulujen Kurkistus- joulukalenterikilpailun työt ovat esillä ja niistä pidetään yleisöäänestys.
– Patalan ympäristö on luonteva jouluiseen tunnelmaan, mainitsee opetustoimenjohtaja Hannele Meskus.
– Toivomme, että kaupunkilaiset ottaisivat paikan omakseen.
Nyt jouluvalaistus kulkee Pekkatorilta Brahenkatua pitkin Patalan ympärille. Meskus toivoo, että paikalliset asukkaat lisäisivät lyhtyjä pihoille nostattamaan Annanpäivän tunnelmaa.
Annanpäivä näkyy myös Lybeckerin käsi- ja taideteollisuusopistolla. Pääkoululla on päivällä avoimet ovet, jossa nähdään raahelaisten taiteilijoiden töitä, multimediaesitys ja myyjäiset.
Vanhalla koululla Reiponkatu 35:ssä on työpaja kierrätysmateriaaleista. Lisäksi esillä on Kirsi Aution, Anna-Maija Joensuun, Marjaana Kojo-Eskolan ja Raija Korppilan ja Juha Laakson töitä.
Päivä päättyy Raahe-opiston joulujuhlaan Kreivinajassa klo 18.
Annanpäivän toteutukseen osallistuu tekijöitä Lybeckeriltä, alakouluilta, päiväkodeista, Raahe -opistolta ja sen yhdistykseltä. Mukana on myös Raahe-seura, Raahen Taitokeskus, Vanhan Raahen asukasyhdistys ja Raahen opetustoimi.


