Lucia-neidot ja tiernapojat tuovat joulun sairaalaan
- Osastonhoitaja Briitta Karihtala sanoo, että jouluyön vauvoja odotetaan innolla. Yhden päivän ikäinen Halkolan poika uinuu rauhallisesti Karihtalan sylissä joulua odotellen. Parasta jouluherkkua hänelle on äidinmaito, äi
Raahen sairaalan toiminta hiljenee osittain joulun ajaksi. Sairaalan joulu on oma maailmansa, jonka moni kokee tänäkin jouluna.
Perjantaina iltapäivällä sairaalan kanttiinissa kaikuivat tutut joululaulut potilaille ja henkilökunnalle järjestetyssä Joulun avaus -tilaisuudessa. Tiernatytöt ja -poika esittivät iki-ihanan joulukuvaelmansa. Pastori Ville Karppelin muistutti kuulijoita siitä, että jouluevankeliumin kertaaminen on enemmän kuin tapa – se on ilosanoma.
Sairaalan virittäytyminen jouluun alkoi jo Lucian päivänä, jolloin Lucia-kulkue kiersi ilahduttamassa sairaalan potilaita ja henkilökuntaa.
– Kulkue tuo hyvää mieltä sekä toivottaa hyviä pieniä tekoja joulun aikaan, kertoo sairaalapastori Marja-Liisa Matala yli 20 vuotta vanhasta perinteestä. Tämä odotettu tapahtuma saa aikaan liikutusta sekä potilaissa että hoitajissa.
– Päivystyksessä joulu ei eroa muusta ajasta, osastonhoitaja Lea Vähäkangas kertoo. Jouluaattona potilailla on kiire kotiin, ettei joulupukki ehdi tulla ennen kuin väki on kotona.
Vähäkangas on iloinen siitä, että päivystys pääsi juuri ennen joulua muuttamaan remontoituihin tiloihin.
Synnytys- ja operatiivisella osastolla joulukuusi ja jouluvalot luovat tunnelmaa.
– Joulu menee aina sen mukaan, miten meillä on potilaita. Osastolla on hieman pienempi miehitys kuin tavallisesti, sanoo osastonhoitaja Briitta Karihtala.
– Synnytyksiä odotellaan innolla, koska jouluyön vauva on aina niin erityinen. Vauvoille puetaan tonttulakki päähän ja vauvojen äidit ja muutkin potilaat saavat nauttia keittiön loihtimista herkuista.
Sisätautien osaston osastonhoitaja Helena Sarkkinen-Hyväri kertoo, että toiminta jatkuu samaan tapaan kuin arkenakin.
– Joulukukkina toivotaan hajuttomia kukkia, jotta allergiset eivät saisi oireita. Syötävien tuliaisten määrää kannattaa rajoittaa, sillä osastolla ole säilytystiloja potilaiden omille ruuille, hän ohjeistaa.
Yleislääketieteen osastolla huoneet koristellaan, ikkunoille laitetaan jouluvalot ja joululaulut soivat.
– Osaston elämä soljuu tavalliseen tapaan, sanoo lääkäri Maisa Karjula.
Osastonhoitaja Anne Mankinen kuntoutus- ja saattohoito-osastolta kertoo, että osastolla vallitsee jouluinen tunnelma: on joulukuuset, kyntteliköt, koristelut ja joulukukat. Joululaulut soivat. Hoitajilla on aattona tonttulakki päässä.
– Käy paljon vieraita ja potilaat saavat lahjoja ja hoitajat kukkia ja suklaata, hän sanoo.
Osa potilaista voi käydä kotilomilla, jos eivät pääse jouluksi kotiin sairautensa vuoksi.
– Mielenterveyskeskuksessa joulun osin ristiriitaiset odotukset tulevat esille, kiteyttävät mielenterveystoimiston työntekijät. Toisaalta joulu on ihana asia. Se katkaisee arjen, tuo juhlan, mutta toisaalta voi perhekeskeisyydessään korostaa yksinäisyyttä.
– Dialyysiyksikkö on toiminnassa, sillä dialyysihoito on elämää ylläpitävää hoitoa, eikä potilas voi jättää hoitokertoja väliin, korostaa osastonhoitaja Saija Kinnunen.
Joulu näkyy osastolla kynttelikköjen valona, potilaspikkujouluna ja lämpimänä tunnelmana.
– Ylimääräinen kiire ja tohina pyritään jättämään hoitohuoneen ulkopuolelle, hän sanoo ja lisää, että hoitajankin näkökulmasta joulu on erityistä aikaa. Joulun tunnelmaan on mukava uppoutua työn lomassa.



Hei !
Olette tehneet oikein hyvän jouluisen kirjoituksen ja kuvat sairaalan joulusta.
Terv. Liisa Rasi
Ilmoita asiaton kommentti