Nyt on tilaa temmeltää
- Lulu käy perehtymässä koiratarhan kuulumisiin päivittäin. Vanhan tarhan puolella voi harjoitella koiramaista kanssakäymistä turvallisesti aidan takaa.
Kymmenvuotiasta Kaapoa ei ikä paina. Metsästyskoirassa on virtaa ja vipellystä kuin pienessä pitäjässä. Sellaista toimintatarmoa ei taltuteta talutushihnassa tepastellen.
Dreeverin isäntä Juha on enemmän kuin tyytyväinen Raahen koirapuiston laajennukseen. Tilat ovat kymmenkertaistuneet ja nyt aitaukseen mahtuu vilkkaampikin vipeltäjä temmeltämään.
– Koiran voi päästää irti huoletta eikä tarvitse ajatella, että minkähän jäniksen perään se tällä kertaa rynnistää.
Satu Kaipion monirotuinen karvakuono Lulu on rauhallisempaa sorttia.
– Lulu tulee koirapuistoon lukemaan päivän uutiset ja viestit. Niitä täällä riittää. Kävijöitä on päivittäin niin paljon, että tarkkaa lukua tiennee tuskin kukaan.
Koirapuisto sijaitsee Hakotaurin alueella lumenkaatopaikan ja jätevedenpuhdistamon naapurina.
Sijaintia ovat monet kiitelleet: ympärillä riittää rauhallista maastoa, joka ei koirien keskustelusta häiriinny. Tarvittaessa viereen pääsee autolla.
Alkuperäiset tilat kävivät kuitenkin auttamattomasti pieneksi.
– Tilaa oli vain 300 neliötä. Nyt on aidattuna reilut 3 000 neliötä, Raahen Koirakerhon puheenjohtaja Ari Rantala kertoo.
Kiitokset hulppeasta laajennuksesta kuuluvat sekä Raahen kaupungille että ahkeralle talkooporukalle, Satu Kaipio korostaa.
– Raahen tekninen lautakunta suhtautui myönteisesti, kun teimme aloitteen laajennushankkeesta. Saimme kaupungilta aitatarvikkeet. Raivaus- ja rakennustyöt kerholaiset ovat tehneet talkoovoimin loppukesän ja syksyn aikana.
Puiston käyttäjillä on kaupungin suuntaan vielä yksi toivomus.
– Jos tänne saataisiin vielä valot ja tienvarteen opastuskyltti, niin sitten tilanne olisi paremmin kuin hyvin.
Koirapuistoon on vapaa pääsy. Käyttöön liittyy vain kaksi pelisääntöä, joita on syytä noudattaa.
– Jätökset pitää korjata pois: niitä varten on aidan vieressä roskasäiliö.
– Jos koira on vihainen, sen paikka ei ole irrallaan muitten koirien seurassa, Rantala sanoo.



Sinne koirapuistoon pitäisi saada puiston käyttäjille säännöt luettaviksi.
Ja olisi mukavaa jos kysyttäis jo paikalla olevilta että sopiiko päästää oma koira sinne juoksentelemaan eikä vaan aukasta porttia ja päästetä koiraa sinne muiden joukkoon!
Ilmoita asiaton kommentti