Milla-Mari ei pettynyt Idols-tuomarointiin
- Milla-Mari Keskitalo jatkaa laulamista.
Milla-Mari Keskitalo, osallistuit Oulussa Idols- karsintaan. Tipahdit jatkosta, muitta sait paljon julkisuutta.
Mitkä ovat nyt tunnelmasi eilisen lähetyksen jälkeen?
– Ihan mukavat fiilikset jäi. En ole erityisen surullinen siitä, etten päässyt jatkoon. Olen vasta 20-vuotias ja minulla on aikaa vielä treenata. Keskityn nyt perheeseen, mutta jatkan harjoittelua ja otan ehkä laulutuntejakin. Minulla on reilut kaksi vuotta vanha Jesse-poika, joka tarvitsee enemmän aikaa. Keskityn nyt myös koulunkäyntiin.
Sait paljon julkisuutta ja sinua kuvattiin myös Pyhäjoella Karin Karaoke-korjaamolla. Miten siinä niin kävi?
– Kun ilmoittauduin, niin ohjelman tekijöitä alkoi kiinnostaa, missä se sellainen Yppäri on ja he halusivat ohjelmaan jonkun maaseudulta. Sitten kun kerroin karaokekorjaamosta he innostuivat valtavasti. Sellaista paikkaa ei ole missään muualla Suomessa. Se kuvaus jo syksyllä ennen koelaulua.
Miksi valitsit Anna Abreun kappaleen?
– Siinä kävi niin, että vaihdoin kappaletta varmaan viisi kertaa ennen ilmoittautumista ja lopulta valitsin Annan kappaleen, joka mielestäni oli kaunis balladi ja sopi minun äänelle. En tiennyt, että hän on siellä tuomarin, olin jo täyttänyt kaavakkeet, kun siitä kuulin, eikä sitten voinut enää vaihtaa kappaletta. Ehkä se olisi ollut viisasta. Nyt jälkikäteen tuntuu siltä.
Miltä palaute tuntui?
– Ihan hyvältä, Sain rakentavaa palautetta, tiedän nyt, missä minun pitää petrata. Oli kunnia saada laulaa Annalle. Tiedän, että olen lahjakas, en siis masentunut. Oikeastaan pahemmalta tuntui Iltasanomien lööpit ja se julkisuus,Tiesin jo mennessäni, että Oulun karsinnoissa on kova taso. Lööppeihin en osannut varautua, kuulin niistä vasta illalla kaveriltani. Olin vain jännittänyt tv-esiintymistä ja sitä lähetystä koko päivän. Olin hetken melkein paniikissa, se oli paljon isompi jytky.
Eikö jutut pitänyt sitten paikkaansa?
– No en ottanut sitä kritiikkiä niin negatiivisesti, kuin lehdessä sanottiin. Sitä pääsee todella harvoin laulamaan tuollaisten ihmisten eteen, siitä olin vain iloinen ja ainahan on parantamisen varaa. Ei minun elämäni tosiaankaan Idolsista putoamiseen kaadu. Se oli vain yksi kokemus.



Go Go milla! ;) Hunajaperse jyrää. :P
Ilmoita asiaton kommentti