Oppilas vastaan peruna
- Honganpalon koulussa tarjoiltiin eilen kuorperunoita. Ekaluokalla perunan kuoriminen tarjosi haastetta, mutta Maiju selviytyi hommasta pienellä aherruksella.
Kuoriperuna yritetään palauttaa takaisin raahelaisten koulujen ruokalistoille. Kello on puoli yksitoista ja Honganpalon koulun keittiön emäntä Raili Leskelä höyryttää perunoita täyttä häkää. Laite piippaa ja Leskelä ottaa perunat ulos uunista, kaataa keitin vedet ja aloittaa tarjoilun. Tuoksuu ihan oikealta perunalta.
– Kyllähän se kuoripottu on paremman makuinen, kuin pussissa säilötty versio. Joskus on saanut oppilailta kuulla kumiperunoista, Leskelä naurahtaa.
Nyt testataankin olisiko koulujen ruokalistaan mahdollista ujuttaa takaisin peruna, kuorineen päivineen. Maun lisäksi kuoripottua puoltaa sen lisäaineettomuus. Suurin haaste lienee oppilaan perunan kuorinta. Miten tehtävästä suoriutuvat pienimmät, Honganpalon ekaluokkalaiset?
Ekaluokan välitunninvalvojat, Veeti ja Jaakko työntävät ruokavaunun tottuneesti omaan luokkaan. Opettaja Mikko Hakkarainen ohjastaa lapsia tulevaan koitokseen, ja heijastaa läppärin kameran kautta seinälle kuvan, josta oppilaat seuraavat opettajansa kuorintaa, vaihe vaiheelta.
– Työntäkää sitä kuorta veitsellä peukaloa kohden, Hakkarainen opastaa.
Oppilaat seuraavat ja alkavat kuoria, osa hieman vapaalla tyylillä. Pari vastalausetta kajahtaa ilmaan, mutta kun opettaja ohjastaa kädestä pitäen, ei vaihtoehtoja enää ole. Yhtäkkiä kuoriminen alkaakin sujua, ja oppilaiden kasvoilla paistaa ylpeä onnistumisen ilo. Minä osaan!
Kun kuorinnan perustekniikka on hallussa, Riina on lämmennyt ajatukselle perinteiselle perunan muodolle.
– Tämä oli eka kerta, kun kuorin perunan. Opin sen, ja aion kysyä äidiltä, että tekisi seuraavaksi kuoripottuja. Voin harjoitella kuorimista koko päivän!
Emilia, Emma ja Miria kertovat kuorivansa perunat kotona, vaikkakin niitä tehdään tyttöjen mukaan "vain aina joskus".
– Tämä on aika helppoa. Kuoriperunoiden palauttaminen kouluruokaan on ihan hyvä juttu, tytöt miettivät.
Pojat ovat samoilla linjoilla.
– Tämä on hyvää, kehuu Aaro ja hakee toiselle perunalleen lisää nakkikastiketta.



Kiitos, tuli iloinen mieli tästä jutusta. Näin lapsista kasvaa kaikkea muuta kuin uusavuttomia ihmisiä, kun he saavat osallistua aivan tavallisiin arjen askareisiin. Nautitaan yhdessä kotonakin kaikenlaisesta arjessa tekemisestä. Näin arjesta tulee mukavaa yhdessäoloa ja taidot karttuvat ja tietotaito siirtyy aivan itsestään uusille sukupolville aivan kuin siirtyi yhdessä tekemällä ennenkin.
Ilmoita asiaton kommentti