Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle
- Jukka Hildénin ja muiden Duudsoneiden luokassa ei kiusata. Jos sopimus pitää, enää ei kiusata myöskään Raahessa.
Mikä on Raahessa hanurista?
– Tää on p...ka paikka!, joku vastaa.
– Ei. Tää on hyvä paikka. Ei me muuten tänne oltaisi edes tultu, Jukka Hildén Duudsoneista heittää Raahesaliin kerääntyneille oppilaille.
– Eikö kukaan tiedä?, Jarno Laasala kysyy ja vastaa lopulta itse, että hanurista on se, että myös Raahessa on koulukiusaamista.
– Kiusaaminen on unelmien ja hyvän meiningin tappaja, Laasala kertoo.
Hölmöilyvideot miljoonabisnekseksi kasvattaneet Duudsonit ovat toteuttaneet villin unelmansa. Pikkunassikkana Seinäjoella ystävystynyt ryhmä on kulkenut määrätietoisesti kohti päämäärää huiskien tieltään vähättelijät ja muut viisastelijat. Vuosien uurastus ja periksiantamattomuus ovat vieneet Duudsonien TV-ohjelman 150 maahan ja ohjelman ympärille rakennettu yritys pyörii 8 miljoonan euron liikevaihdolla.
– Tärkein tekijä meidän taipaleella on se, että meidän ryhmästä tuli ystäviä. Olemme kaikki erilaisia, mutta se ei ole ollut ongelma, Jukka Hildén kertoo.
Duudsonien teknisestä osaamisesta alusta saakka vastannut Jarno Laasala toimii nykyisin yrityksen toimitusjohtajana. Laasala kertoo, että hän oli lapsena aito nörtti ja hyvä kiusaamisen kohde. Ja kiusatuksi hän myös joutui.
– Olin Nintendon pelaamisen Suomen mestaruuskisojen pronssilla. Kuljin Nintendo-reppu selässä ja sain kuulla siitä. Minua kiusattiin ala-asteella ja muistan itkeneeni useasti, mutta uskalsin kertoa siitä kotona ja kiusaaminen loppui, Laasala kertoo.
Jukka Hildén oli rämäpää jo lapsena. Kun pojan kloppi oli täynnä energiaa, hän jyräsi useasti pienempiensä ylitse. Nyt kiusaajan menneisyys tuppaa hävettämään.
– Jos jotain muuttaisin, niin tuon. Kadun hirveästi, että kiusasin. En halunnut olla ilkeä, mutta olin vain tyhmä. En edes huomannut, että aiheutin ympärilleni pahaa mieltä. Mutta pyysin anteeksi, kun kuulin, että olin kiusannut, Hilden kertoo.
Duudsonit tekivät Raahesalin täyden yleisön kanssa sopimuksen, että ”meidän luokassa ei kiusata”.
– Teillä kaikilla on nyt Duudsonien lupa puuttua kiusaamiseen ja kertoa kiusaamisesta koulussa tai kotona. Kiusaaja ei ole rohkea, vaan se, joka uskaltaa puuttua asiaan, Hilden opastaa.
Jarno Laasala kehottaa jokaista uskomaan unelmiinsa, olivat ne miten hurjia tahansa. Kun uskaltaa olla oma itsensä, voi elämässä saavuttaa mitä tahansa.
– Aika moni Seinäjoella piti meitä idiootteina ja nyt samat tyypit kysyvät nimmareita. Jos mekin onnistuimme, niin te pystytte varmasti mihin tahansa, Laasala rohkaisee.




Hieno homma! Kiitos siitä!
Ilmoita asiaton kommentti