Reija lähtee Suomeen olympialaisia pakoon
- Reija kotinsa ulkopuolella Etelä-Lontoon Batterseassä, josta on noin 10 mailin matka Stradfordiin, jossa olympiastadium sijaitsee.
Raahelaislähtöinen, Lontoossa kohta 15 vuotta asunut Reija Kime lähtee olympiakaaosta pakoon Suomeen. Juuri kesälomansa aloittaneen Reija Kimen arkeen Lontoon olympiavalmistelut ovat vaikuttaneet suhteellisen vähän. Reija asuu Etelä-Lontoon Battersean kaupunginosassa ja käy päivisin opettamassa kotinsa lähellä sijaitsevalla alakoululla.
– En onneksi joudu kulkemaan päivisin keskustan läpi, jossa tilanne on toinen.
Lontoossa on arvioitu, että kisat tulevat kuormittamaan jo ennestään kuhisevaa metropolia noin miljoonalla lisäturistilla per päivä. Se on paljon kulkuyhteyksien ja liikenteen kulussa päivittäin kamppailevan kaupungin sietorajalle.
– Olisin tullut Suomeen lomalle joka tapauksessa, mutta nyt on vieläkin suurempi syy lähteä täältä pois.
Ennenkuin Reija pääsee matkustamaan Suomeen torstai-iltapäivällä, hipaisee olympialaiset kirjaimellisesti Reijan kotikatua. Olympiasoihtu kulkee silloin juuri hänen kotinsa ohitse, mikä tarkoittaa lähistöllä suljettuja teitä.
– Tällä kertaa lähden Heathrown kentälle tunteja aiemmin kuin ennen, Reija kertoo.
Reija kertoo, että paikalliset ovat ottaneet kisat vastaan vaihtelevissa tunnelmissa. Liput arvottiin satunnaisesti, joka merkitsi sitä, että jotkut saivat paljon lippuja ja toiset jäivät ilman.
– Mitä lähemmäksi olympialaiset tulevat, sitä ylpeämpiä britit tuntuvat kisoista olevan. Alussa ihmisten reaktiot olivat ehkä negatiivisempia.
Lontoon kisoihin matkaaville Reijalla on yksi käytännön vinkki.
– Seisokaa tubessa liukuportaissa aina oikealla. Älkää seisoko keskellä. Vasemmalta täytyy päästä kiireisempien kulkemaan, Reija neuvoo paikallisesta tavasta.




