Ruoka

Päivitetty 26.1.2012 08:02, julkaistu 26.1.2012 07:50

Luotettavat löökit

Kuva: Teppo Johansson/ Kotimaiset kasvikset
Miia LahtiLähetä palautetta toimittajalle
Sipulille sopii lempeän pitkä lämpö: se pehmentyy ja makeutuu ihanasti kiireettömässä kypsennyksessä.

Kotimaiset Kasvikset ry on nimennyt vuoden neljännen viikon sipuliviikoksi. On vaikea ajatella valmistavansa montakaan ruokalajia ilman tätä vaatimatonta, mutta niin monipuolista kasvista.Voitko kuvitella elämää ilman sipulia? Se on vaikeaa, koska sipulin makua hyödynnetään ruuassa kuin ruuassa ja sen poissaolo muuttaisi koko käsityksemme siitä, miltä ruoka maistuu.

Sipuli parantaa. Kansa juo sitä maidossa ja tunkee sitä korviin. Kerran opin puolalaiselta siivoojalta halvan lääkkeen yskään: ripottele pilkotun sipulin päälle sokeria, anna vetäytyä kylmässä yön yli ja hörpi sipulisiirappia. Lakkaa se köhiminen!

Sipulilla on ruuanlaitossa usein sivurooli, mutta sen voi nostaa myös pääaterian tähdeksi. Lisukkeena sipuli on maineensa arvoinen, varsinkin kun se yhdistetään makeaan. Hunajan ja sipulin liitto on niin onnistunut, että näiden kahden tapaamisen kunniaksi voi valuttaa kyyneleen tai kaksi.

Hapanimelät punasipulit

4 punasipulia

3 dl kasvislientä

1 rkl balsamietikkaa

2 tl sokeria tai hunajaa

2 valkosipulin kynttä

1 tl timjamia

0,5 tl suolaa, (mustapippuria)

Leikkaa sipulit pituussuunnassa viipaleiksi.

Hauduta sipuleita balsamietikalla ja sokerilla maustetussa kasvisliemessä noin 15 minuuttia.

Lisää mausteet. Anna hautua vielä hetki ja tarkista maku. Tarjoa lämpimänä lisäkkeenä.

Täytetyt uunisipulit

8 suurta kelta- tai punasipulia

1 rkl rypsi- tai oliiviöljyä

1 valkosipulinkynsi

4 kirsikkatomaattia

1 viipale paahtoleipää

0,5 dl hienonnettua persiljaa

1 rkl timjamia

noin neljännes sipuleiden sisustaa

100 g vuohenjuustoa tai sinihomejuustoa

1 dl kevytjuustoraastetta

suolaa, pippuria

Kuori sipulit ja leikkaa niistä "hatut" erilleen, mutta talteen. Poista teelusikan tai greippiveitsen avulla sipuleiden sisukset niin, että jäljelle jää täytettävät kupit.

Kiehauta sipulikuppeja ja "sipulihattuja" muutaman minuutin ajan kiehuvassa vedessä ja jätä valumaan siivilään.

Hienonna jäljelle jääneistä sipuleiden sisuksista noin neljännes, hienonna valkosipuli ja kuutioi tomaatit.

Kuumenna pannulla öljytilkka ja lisää sipuli, valkosipuli, tomaatit, paahdettu, murennettu leipä sekä yrtit. Kuumenna seos ja siirrä kulhoon. Lisää vuohen- tai sinihomejuusto muruina, juustoraaste ja mausteet.

Lusikoi täyte sipulikuppeihin ja siirrä sipulit uuninkestävään, voideltuun vuokaan. Paista 200-asteisessa uunissa ensin noin 15 minuuttia.

Lisää hatut sipulien päälle ja kaada vuokaan pohjan peitoksi asti vettä. Jatka kypsentämistä vielä toiset 15 minuuttia.

Pikainen sipulikeitto

5 isoa sipulia

2 valkosipulin kynttä

1 rkl öljyä

4 rkl vehnäjauhoja

1 l kiehuvaa vettä

1 kasvisliemikuutio tai 3 rkl kasvisfondia

2 rkl tuoretta, hienonnettua oreganoa, mustapippuria

100 g kevyttuorejuustoa

(0,75 dl valkoviiniä)

Kuori ja pilko sipulit pieniksi kuutioiksi.

Siirrä sipulisilppu laakealla vadille ja kypsennä mikrossa täydellä teholla 5 - 8 minuuttia, kunnes sipulit ovat pehmeitä.

Kuumenna öljy kattilassa, lisää sipulikuutiot ja vehnäjauhot. Kuullota hetki.

Kaada joukkoon kiehuva vesi, lisää kasvisliemikuutio tai fondi ja mausteet. Anna keiton hiljaisesti kiehua 15 - 20 minuuttia.

Lisää tuorejuusto, sekoita hyvin ja mausta lopuksi halutessasi valkoviinillä.

Sipulirieskat

3 dl hienonnettua sipulia

1 rkl öljyä

0,5 dl vettä

25 g hiivaa

1 tl suolaa

1 tl siirappia

0,5 dl pellavansiemeniä

3 dl perunasosetta

1 dl kaurahiutaleita

4 dl hiivaleipäjauhoja

Hauduta hienonnettu sipuli öljyssä ja anna jäähtyä.

Liuota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. Lisää suola, siirappi, pellavansiemenet, sipuli, perunasose, kaurahiutaleet ja jauhot. Anna kohota.

Kauli kohonnut taikina puolen senttimetrin paksuiseksi levyksi. Ota muotilla pyöreitä (halkaisijaltaan 10 cm:n) rieskoja leivinpaperin päälle pellille.

Anna rieskojen kohota leivinliinalla peitettyinä ja pistele rieskat.

Paista uunissa 225 asteessa noin 10 minuuttia.

Ohjeet: Kotimaiset Kasvikset ry


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Oppilas vastaan peruna

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 22.2. 07:54 115

  2. Yhdessä vai erikseen?

    UUTISET 22.2. 08:46 94

  3. Lisää rakentamisaikaa

    UUTISET 22.2. 07:42 56

  4. Lisäaika tarpeen lausunnolle

    UUTISET 22.2. 07:57 50

  5. Melkein kuin Villissä Lännessä

    UUTISET 22.2. 07:46 612

  6. Järjestöt

    YHDISTYSTOIMINTA 21.2. 08:54 20

  7. Seurat

    YHDISTYSTOIMINTA 21.2. 08:55 20

  8. Pyhäjoen seurakunta

    YHDISTYSTOIMINTA 21.2. 08:55 20

  9. Kalastuskysely käynnistyy

    LUONTO 21.2. 08:00 110

  10. Kattolumet vaativat varovaisuutta

    UUTISET 21.2. 07:48 112

  1. Oppilas vastaan peruna

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 22.2. 07:54 115

  2. Yhdessä vai erikseen?

    UUTISET 22.2. 08:46 94

  3. Yhdessä vai erikseen?

    UUTISET 19.10. 16:46 10574

  4. Kalastuskysely käynnistyy

    LUONTO 21.2. 08:00 114

  5. Bändit lavalle Vihannissa

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 20.2. 14:11 363

  6. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 6012

  7. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 75610

  8. Melkein kuin Villissä Lännessä

    UUTISET 22.2. 07:46 612

  9. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 5601

  10. Jouluinen ruokalahja muistetaan

    RUOKA 8.12. 12:56 4741

  1. Kolarissa kuoli vuonna 1988 syntynyt mies

    UUTISET 19.2. 13:22 790

  2. Murkkuikä ohitse

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 17.2. 07:59 562

  3. Murkkuikä ohitse

    UUTISET 19.10. 16:46 10572

  4. Hanhikivi-yhteyshankkeelle puollettiin rahoitusta

    UUTISET 16.2. 19:11 4619

  5. Vihreiden kansanedustajat Hanhikivellä lauantaina

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 15.2. 18:49 5214

  6. Nyrkkeily kiinnosti yleisöä

    URHEILU 13.2. 07:54 6312

  7. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 10711

  8. Jouluinen ruokalahja muistetaan

    RUOKA 8.12. 12:56 47411

  9. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 6012

  10. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 4605

  1. UUTISET 19.10. 16:46 10570

  2. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 6012

  3. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 39918

  4. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 4046

  5. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 4605

  6. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 5601

  7. Joulukortit postiin ensi viikolla

    UUTISET 9.12. 10:03 4701

  8. Jouluinen ruokalahja muistetaan

    RUOKA 8.12. 12:56 4741

  9. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 75610

  10. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 56310

  1. UUTISET 19.10. 16:46 1057 0 34

  2. Oppilas vastaan peruna

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 22.2. 07:54 11 5 14

  3. Synnytykset loppumassa jo tänä vuonna

    UUTISET 20.2. 18:21 25 46 13

  4. Melkein kuin Villissä Lännessä

    UUTISET 22.2. 07:46 6 12 12

  5. Ikään liittyy osaamista

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 25.11. 09:57 30 0 12

  6. Rullalautaileva Tuhkimo hurmasi

    KULTTUURI 17.1. 07:50 81 4 12

  7. Raahe menettää amk-aloituspaikat

    UUTISET 18.1. 15:19 70 0 12

  8. Terveellisempää urheilua

    URHEILU 14.2. 07:43 54 1 9

  9. Ydinvoiman kannatus on noussut Raahen seudulla

    UUTISET 16.2. 17:14 41 35 9

  10. Murkkuikä ohitse

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 17.2. 07:59 56 2 9

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot