*

Raahen Seutu ja Raahelainen

Ruoka

Päivitetty 2.8.2012 07:58, julkaistu 2.8.2012 07:57

Mansikkajäätä ja hunajaisia punaherukoita

Mansikka tiivistyy kotitekoiseksi mehujääksi. Kuva: Kotimaiset Kasvikset ry.

Puutarhamarjat kypsyvät parhaimmillaan. Niitä kannattaa nauttia nyt runsaasti tuoreena.

Mansikkajää tai granite

noin 8 puikkoa tai 4 kulhollista

1 l mansikoita

1 dl omena- tai appelsiinitäysmehua

(2 tl hyvin hienoksi silputtua tuoretta rosmariinia)

(sokeria)

Ota noin 5 mansikka erikseen ja soseuta loput mansikat joko käsin tai koneella. Sekoita mehu (ja rosmariini) mansikkasurvokseen. Makeuta tarvittaessa sokerilla. Leikkaa kokonaiset mansikat lohkoiksi tai viipaleiksi ja sekoita mansikkasurvokseen.

Jaa seos mehujäämuotteihin. Anna jäätyä pakastimessa vähintään pari tuntia.

Toinen vaihtoehto on tehdä kulhoista tarjottava granite. Valmista granite kannelliseen pakastusrasiaan ja anna jäätyä ensin puoli tuntia. Sekoita sitten hileistä seosta. Laita takaisin pakastimeen ja sekoita taas puolen tunnin kuluttua. Anna jäätyä noin tunnin verran, kumoa leikkuulaudalle ja rouhi mansikkajäästä karkeita lohkoja annosmaljoihin. Tarjoa heti.

Hunajamelonia ja punaherukoita

puolikas hunajamelonia tai 1 verkkomeloni

0,5 l punaherukoita

juoksevaa hunajaa

Leikkaa meloni pituussuunnassa puoliksi ja poista siemenet ruokalusikalla. Leikkaa puolikkaat edelleen kapeammiksi viipaleiksi. Irrota hedelmäliha kuoresta ja leikkaa paloiksi.

Siirrä melonipalat tarjoiluastiaan. Ripottele päälle punaherukat.

Valuta hunaja ohuelti marjojen päälle. Anna viiletä jääkaapissa ennen tarjoamista.

Vinkki: Jättämällä melonin kuoret hedelmäpalojen alle, saat näyttävät jälkiruoka-annokset.

Kaikki ohjeet: Kotimaiset Kasvikset ry


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Asumaton talo paloi Vihannin keskustassa

    UUTISET 24.5. 08:43 00

  2. Oulu ja Raahe erottuvat

    UUTISET 24.5. 07:47 00

  3. Lentotaksi ulottuu jo Kalajoelle

    UUTISET 24.5. 07:45 00

  4. Kylvöt pian tallessa mullan alla

    UUTISET 24.5. 07:47 00

  5. Auto töytäisi suojatiellä vanhusta

    UUTISET 24.5. 07:43 00

  6. Tuulivoimaturbiinin saa käyntiin 50 000 eurolla

    UUTISET 23.5. 20:51 55

  7. Kaukolämpö ei mennyt ihan putkeen

    UUTISET 24.5. 07:41 02

  8. Kouluvuosi lopussa, mutta Antinkankaalla odotetaan edelleen

    UUTISET 23.5. 07:53 98

  9. Raahen Vapaaseurakunta

    YHDISTYSTOIMINTA 23.5. 20:16 20

  10. Auto töytäisi suojatiellä vanhusta Ruukissa

    UUTISET 23.5. 20:11 50

  1. Ideariiheä kuumentamaan ja hyppysiä vetreyttämään

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 23.5. 08:34 170

  2. Koirat järjestykseen mätsärissä

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 22.5. 07:50 311

  3. Raahelainen ex-kansanedustaja sai ehdollista rattijuopumuksesta

    UUTISET 21.5. 21:46 341

  4. Raahesta eivät tarinat lopu

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 23.5. 07:49 101

  5. Tarjolla vauhdikas koskiretki Pyhäjoella

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 26.3. 08:18 5571

  6. Lastenparlamentti maanantaina

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 22.2. 07:47 9131

  7. Joulupuusta iloa moninkertaista

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 12.12. 07:53 15551

  8. Hulluruoho vei viikoksi sairaalaan, diagnosoitiin aivoinfarktiksi

    UUTISET 23.5. 08:50 92

  9. Pyhäjoella iso maastopalo keskiviikkona

    UUTISET 23.5. 08:33 143

  10. Kielosaaren sillan yli pääsee jo

    UUTISET 23.5. 07:50 93

  1. Siionin virret yhdistävät körttikansan

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 23.4. 13:02 4585

  2. Vihannissa erilainen kalenteri

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 30.11. 07:51 15562

  3. Lastenparlamentti maanantaina

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 22.2. 07:47 9131

  4. Joulupuusta iloa moninkertaista

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 12.12. 07:53 15551

  5. Käsissä kultakaivoksen kuopus

    UUTISET 17.8. 07:56 219666

  6. 90-vuotias Kyllikki Kivioja on edelläkävijä

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 26.3. 07:37 5631

  7. Tarjolla vauhdikas koskiretki Pyhäjoella

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 26.3. 08:18 5571

  8. Nipsu muutti kanavaan

    UUTISET 17.5. 07:39 574

  9. Kokemuksia ja lisää kielitaitoa maailmalta

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 4.4. 07:37 5174

  10. Harjoitushallille tarvetta

    UUTISET 3.9. 19:48 25208

  1. Siionin virret yhdistävät körttikansan

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 23.4. 13:02 4585

  2. Käsissä kultakaivoksen kuopus

    UUTISET 17.8. 07:56 219666

  3. Vihannissa erilainen kalenteri

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 30.11. 07:51 15562

  4. Joulupuusta iloa moninkertaista

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 12.12. 07:53 15551

  5. Lastenparlamentti maanantaina

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 22.2. 07:47 9131

  6. Harjoitushallille tarvetta

    UUTISET 3.9. 19:48 25208

  7. Hyvää kannattaa odottaa

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 28.3. 07:29 5748

  8. 90-vuotias Kyllikki Kivioja on edelläkävijä

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 26.3. 07:37 5631

  9. Tarjolla vauhdikas koskiretki Pyhäjoella

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 26.3. 08:18 5571

  10. Kokemuksia ja lisää kielitaitoa maailmalta

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 4.4. 07:37 5171

  1. Kaukolämpö ei mennyt ihan putkeen

    UUTISET 24.5. 07:41 0 2 183

  2. Tuulivoimaturbiinin saa käyntiin 50 000 eurolla

    UUTISET 23.5. 20:51 5 5 178

  3. Oulu ja Raahe erottuvat

    UUTISET 24.5. 07:47 0 5 108

  4. Auto töytäisi suojatiellä vanhusta Ruukissa

    UUTISET 23.5. 20:11 5 5 102

  5. Hulluruoho vei viikoksi sairaalaan, diagnosoitiin aivoinfarktiksi

    UUTISET 23.5. 08:50 9 2 88

  6. Pyhäjoella iso maastopalo keskiviikkona

    UUTISET 23.5. 08:33 14 3 85

  7. Raahesta eivät tarinat lopu

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 23.5. 07:49 10 1 75

  8. Kouluvuosi lopussa, mutta Antinkankaalla odotetaan edelleen

    UUTISET 23.5. 07:53 9 8 74

  9. Lentotaksi ulottuu jo Kalajoelle

    UUTISET 24.5. 07:45 0 8 73

  10. Karhu tallusti Jokelassa pihan poikki

    UUTISET 22.5. 19:17 13 7 72

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    avoinna ma - pe kello 8 - 16   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot