Urheilu

Päivitetty 19.9.2011 12:17, julkaistu 19.9.2011 12:13

Urheilujuhlan tuntua

Kuva: Jaakko Mylly
Neena KuukasjärviLähetä palautetta toimittajalle
Lumi-Aatu ravasi kuin viimeistä päivää vihantilaisen Jouni Yypänahon ohjastamana ja voitti kylmäveristen lähdön Hummastinvaaralla lauantaina järjestetyissä harjoitusraveissa.

HEVOSET Edes viilenevä syyssää ei pysäytä asialleen omistautunutta ravikansaa. Kun Raahen Hummastinvaaralla ajetaan kilpaa, kokoaa se paikalle säännöllisesti kymmeniä hevosia taustajoukkoineen sekä satapäin myös yleisöä.

Vaikka Raahen Hevosystäväinseuran ravit ovatkin epäviralliset harjoitusravit, on puitteita myöten harkitussa tapahtumassa suuren urheilujuhlan tuntua niin katsomon kuin kaviourankin puolella.

Lauantain raveissa juostiin yhteensä 10 lähtöä. Yksi mukana olleista oli ensimmäisen starttinsa uusilla omistajillaan juossut Vasil Victor, 3-vuotias lämminveriruuna Kempeleestä. Vihtorin omistajille Anna ja Mika Porolalle raviurheilu on verrattain uusia aluevaltaus, vaikka hevosia perheessä harrastetaan sekä työn että huvin vuoksi.

– Ruuna on tullut meille kolmisen viikkoa sitten ja osoittautunut mukavaksi ja rauhalliseksi kaveriksi. On ollut tälläkin reissulla kiva huomata että hevonen on hyväkäytöksinen ja rauhallinen uusissakin tilanteissa. Kun itselle ravimaailmassa on vielä paljon opeteltavaa, on mukava, että hevosen kanssa ei erikseen tarvitse sählätä ja jännittää, kiittelee Anna Porola.

Puoliso Mika kengittää osa-aikaisesti ja oma ravihevonen on hänelle harrastus ja henkireikä arkityön vastapainoksi.

– Kenties sen kortinkin ajan joskus, kunhan tässä ehtii, veistelee Mika Porola.

Vielä tällä kertaa Vihtorein rattaille nousee Antti Ruonala, ja omistajapariskunta jää jännittämään lähdön sujumista radan reunalle.

– Kun nyt ei vaan laukkaisi, toivoo Anna Porola.

Kun ”Aja!”-komento kajahtaa, lähtevät hevoset hyvässä järjestyksessä ottamaan mittaa toisistaan. Johtoon kirinyt numero kakkonen hyppää kuitenkin hetken päästä laukalle, mutta ei onneksi tartuta väärä askellajia takaansa kärkeen kirivään Vasil Victoriin.

– Kyllä se Antti tietää, mitä tuossa kannattaa tehdä, huokaisee Anna Porola helpotuksesta, kun ruuna jatkaa tasaisella ravilla kohti takakarretta. Takasuoralla kuitenkin alkavat takaa tulevat yksitellen kiriä ruunaa kiinni. Vaikuttaa siltä, että laukkaherkkä ruuna ei ainakaan ole, vaan pikemminkin laiska.

– Ois pitäny laittaa ne vetopallot, Porolla pohtii varustevalintoja. – Laiska mikä laiska!

Tulokset:

Lähtö 1 Ponilähtö:

1.2 Bekele/ Tommi Törnvall 2:39.7 x

2.8 Broängens Jocke/ Tuomas Törnvall 2:28.9

3.6 Big Julius/ Hanna-Kaisa Marjala 2:56.5 x

4.5 Klockas Elliot/ Meri-Sofia Jokilehto 3:05.5 x

5.1 Metty's Venla/ Sofie Hepo-oja 3:20.5

6.3 Rantakummun Vihtori/ Anna Ojanperä 3:28.2 x

4 Kauppilan L emmikki/ Noora Jaara hll

7 Mad Madame Mim/ Laura Korhonen poissa

Lähtö 2 koelähtö:

1.1 J.J.'s Weddingday/ Esko Törmäkangas 19.7 hyv

2.2 Pay Back Time/ Arto Siika-aho 19.8 hyv

3.5 Heavy Girl/ Arto Laurukainen 24.6 hyv

2 True Legend/ Ari Vimpari hll

4 Bach Baron/ Jorma Vierimaa poissa

lähtö 3 koelähtö:

1.4 Säihkeen Loiste/ Timo Ylitalo 42.9 hyv

2.5 Lalaika/ Juha Laurila 42.9 hyl

3.3 Irkkuliini/ Sanni Åman 54.2 x hyl

7 Liekkipurje/ Antti Ruonala hll

1 Tähden Hurmuri/ Pirjo Leppälä poissa

2 Tähden Lupaus/ Esko Törmäkangas poissa

6 Villi-Ruutu/ Juho Rahko poissa

lähtö 4:

1.5 Hurricane Wendee/ Raimo Sanssi 21.6

2.4 Alder Melina/ Kristiina Ilmakangas 22.6

3.1 Vasil Victor/ Antti Ruonala 23.9

4.3 Texas Goj/ Tatja Kamula 23.4

2 Ridgehead Gisella/ Ari Vimpari hll

lähtö 5:

1.4 Perttulan Paroni/ Jaakko Jylhä 40.2

2.2 Manimani /Alpo Lohilahti 40.6 x

3 Tupla-Marine/ Lauri Lantto hll

1 Monittara/ Hannu Lehmikangas poissa

lähtö 6:

1.4 Shadow Fool/ Eino Tuomi 21.2 x

2.3 Stone Capes Joy/ Ari Vimpari 21.4

3.1 Goros Excel/ Heikki Yliniemi 21.7

4.5 Delta Taptime/ Toni Salonen 22.3

2 Grainfield Julius/ Raimo Sanssi hlo(4) 22.9 x

7 lähtö:

1.2 Growling Grouch/ Jaakko Jylhä 18.6

2.3 Lola Caramell/ Arto Laurukainen 19.2

3.4 Phantom Sick/ Arto Siika-aho 19.9

1 Wild Vein/ Raimo Sanssi poissa

lähtö 8:

1.1 Lumi-Aatu/ Jouni Yypänaho 38.8

2.3 Vintaika/ Ari Vimpari 39.2 x

3.7 Veeran Liekki/ Timo Ylitalo 41.1 x

4.2 Perholiina/ Esko Törmäkangas 42.5 ep

5.8 Ripetiina/ Risto Leinonen 45.7 x

4 Hurmuriina/ Anne Koskinen hll

5 H.V. Viesteri/ Maria Kivelä poissa

6 Topali/ Hannu Hietanen poissa

lähtö 9:

1.2 Dorian Gray/ Arto Siika-aho 17.6

2.5 Lord's Prayer/ Maarit Takalo 18.7

3.4 Nevas Interest/ Matti Korkiakoski 19.9

4.3 Stone Capes Fern/ Ari Vimpari 22.2 x

1 Önas Linus*/ Arto Laurukainen hml(1) 17.6

lähtö 10:

1.6 Raahen Santra/ Iina Alakangas 33.0

2.4 Evertti/ Hannu Antti-Roiko 34.9

3.7 Venlan Viesti/ Antti Ruonala 34.9

4.1 Takatuuli/ Ari Vimpari 38.9 x

5.2 Vebian/ Sanni Åman 40.6 x

3 Tulipali/ Kirsi Honkala poissa

5 Ruutun Valtti/ Juho Rahko poissa


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

 

Vihreä väri kertoo hyvästä renkaasta

Kopio rengasmerkinnät

TEEMAT 350

EU:n vaatimat uudet rengasmerkinnät tulevat pakollisiksi marraskuussa. Ensimmäiset ”ekotarrat” ilmestyvät renkaisiin jo kevään ja kesän aikana.

Vahvempaa kumia alle

Kopio Rengas_Olli

TEEMAT 380

Raahen kaupungin pyörätiet ovat tehneet selvää jälkeä monen pyöräilijän renkaista. Kalliomurske on mitä mainioin aine, kun pitää saada jäinen...

Ajotapa vaikuttaa turvallisuuteen

Kopio mopoilu

TEEMAT 310

Mopo-onnettomuuksien määrä kasvanut. Apua haetaan nyt liikennekasvatuksesta.

Näin säästät bensakuluissa

Kopio bensakulut pystytankkaus

TEEMAT 1792

10 VINKKIÄ Polttoaineen hinta hipoo kipurajaa, mutta moni autoilija ei ole valmis luopumaan autoilusta.Autoliiton vinkit taloudelliseen ajoon eivät anna oikotietä edullisen...

Risteykset ja suuret ajonopeudet pelottavat iäkkäitä autoilijoita

NETTIHINauto1

TEEMAT 520

Yli 70-vuotiaiden osuus tielläliikkujista kasvaa huimaa vauhtia. Ilmiö aiheuttaa omat ongelmansa liikenteeseen, sillä vanhemmiten havaintokyky hidastuu ja useiden tehtävien...

Naisten varovaisuus liikenteessä ärsyttää miehiä

NETTIHINauto2

TEEMAT 533

Takkuava tieliikenne laitetaan usein naiskuskin syyksi. Autoliitto ry:n matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen epäilee, että naisten varovaisuus saattaa olla syynä...

Aloita kausi turvallisesti

TEEMAT 421

Motoristin oma ajotapa ja -asenne ovat merkittäviä turvallisuuden takeita. Ennakoiva ajotapa tarkoittaa myös turvallista varustautumista.

Yhdessä päristellen

Kopio diabetesyhdistys ja raahen

TEEMAT 441

Diabeetikkomotoristit kokoontuvat kesäkuussa Raahen Pursimajalle. Raahen seudun diabetesyhdistyksen puheenjohtaja Veijo Junnila sai vajaa vuosi sitten idean.

Auton myöhemmät vaiheet

Kopio Raahen romu

TEEMAT 461

Autoromut odottavat seuraavaa tuomiotaan Raahen Romun varikolla. Kiiluntien varrella sijaitsevan Raahen Romun varikolla lepää massoittain metalliromua.

LISÄÄ UUTISIA

  1. Raahen lukion ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 13:41 110

  2. Pyhäjoen ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 12:59 110

  3. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 16.5. 08:00 221

  4. Väki vähenee Rautaruukilta

    UUTISET 16.5. 12:05 1012

  5. Raahe-Opisto

    YHDISTYSTOIMINTA 16.5. 12:03 30

  6. Järjestöt

    YHDISTYSTOIMINTA 16.5. 12:03 30

  7. Raahen Vapaaseurakunta

    YHDISTYSTOIMINTA 16.5. 12:02 30

  8. Seurat

    YHDISTYSTOIMINTA 16.5. 12:03 30

  9. Lukkari jäädytti B-tytöt

    URHEILU 16.5. 10:49 91

  10. Siikajoen ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 10:27 112

  1. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 16.5. 08:00 221

  2. Onkikala paras kala

    LUONTO 15.5. 07:47 171

  3. Onkikala paras kala

    UUTISET 19.10. 16:46 16341

  4. Mies tunnusti vuosia vanhan seksuaalirikoksen

    UUTISET 15.5. 14:58 151

  5. Siikajoen ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 10:27 112

  6. Harmaata taloutta vastaan

    UUTISET 16.5. 08:16 114

  7. Raahen lukion ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 13:41 114

  8. Murtautuja pakeni henkilökuntaa

    UUTISET 10.4. 10:37 2275

  9. Jalkapallokausi lähestyy

    URHEILU 19.4. 07:37 1685

  10. Raahesta varastetut moottorikelkat löytyivät Siikajoelta

    UUTISET 20.4. 07:48 1635

  1. UUTISET 19.10. 16:46 16340

  2. Kaivoksen putkisavotta pääsi vauhtiin

    UUTISET 11.5. 07:54 4645

  3. Luonnonsuojeluliitto valittaa Raahen jätevesipäätöksestä

    UUTISET 10.5. 10:59 5014

  4. Tämä ei saa jäädä tähän

    UUTISET 30.4. 12:21 11220

  5. Uraani tuli yllätyksenä

    UUTISET 10.5. 07:42 4744

  6. Vesalle menestystä Tampereen hallikisoissa

    URHEILU 23.3. 07:44 3861

  7. Sittenkin jätevesiä luontoon

    UUTISET 9.5. 15:33 5797

  8. Tutkintapyyntö ympäristörikoksesta

    UUTISET 3.5. 10:37 8928

  9. Jalkapallokausi lähestyy

    URHEILU 19.4. 07:37 16828

  10. R-A-K-A-S Kansa Dadossa

    KULTTUURI 27.4. 08:25 1263

  1. UUTISET 19.10. 16:46 16340

  2. Vesalle menestystä Tampereen hallikisoissa

    URHEILU 23.3. 07:44 3861

  3. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 130015

  4. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 9476

  5. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 10065

  6. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 11472

  7. Lentopallon lopputurnauksia

    URHEILU 28.3. 10:25 3042

  8. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 94218

  9. Alpuan koulu kyläyhdistykselle

    UUTISET 2.2. 07:46 6777

  10. Murtautuja pakeni henkilökuntaa

    UUTISET 10.4. 10:37 2275

  1. Väki vähenee Rautaruukilta

    UUTISET 16.5. 12:05 10 12 397

  2. Raahen lukion ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 13:41 11 0 265

  3. UUTISET 19.10. 16:46 1634 0 198

  4. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 16.5. 08:00 22 1 138

  5. Haaste on heitetty

    URHEILU 16.5. 08:21 11 2 125

  6. Siikajoen ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 10:27 11 2 101

  7. Pyhäjoen ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 12:59 11 0 93

  8. Hämeenkorpi tuplavoittoon Asfalttikunkussa

    URHEILU 9.5. 07:35 44 5 93

  9. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 1300 15 79

  10. Vihannin ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 10:21 9 0 67

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot