Urheilu

Päivitetty 7.11.2011 17:25, julkaistu 7.11.2011 17:23

AS Moonin Cup-huuma jatkuu

Kuva: Jaakko Mylly
Roy ViitanenLähetä palautetta toimittajalle
AS Moonin maalivahdin Tero Alasen torjunnat ja joukkueen kurinalainen puolustaminen tuotti paikan puolivälieriin. Kuva: Jaakko Mylly

AS Moon eteni sunnuntai-iltana Suomen Cupissa jo kahdeksan parhaan joukkoon. AS Moon pudotti kolmannella kierroksella jatkosta jyväskyläläisen Liikunnan Riemun 10–5 (4–0) voitolla. Kotijoukkueen juhlaa oli seuraamassa noin kaksisataa katsojaa.

– Hyvältä tuntuu. Hieno fiilis ja tunnelma hallissa, totesi AS Moonin joukkueenjohtaja Vesa Iivonen.

AS Moon vei avausjaksoa ja sai otteluun loistavan aloituksen. 35 sekunnin pelin jälkeen joukkueen parhaana palkittu Jukka-Pekka Patanen laukoi avausmaalin. Vajaan parin minuutin kohdalla Juha Ahola tälläsi AS Moonin 2–0 johtoon.

– Saatiin otteluun liittynyt lataus ja jännistys purettua oikein, kommentoi AS Moonin pelaaja-valmentaja Juha Ahola.

Hienoa avausjaksoa täydensivät maalinteossa onnistuneet Marko Keinänen ja Antti Uusitalo. Vastustaja sai jakson lopulla muutamia tilanteita, mutta maalivahti Tero Alanen selvitti avausjakson ilman takaiskuja.

Toisen jakson alussa peliä vei Liikunnan Riemu. Vieraat tekivät pari kavennusmaalia ja AS Moon sai viidessä minuutissa neljä kumuloituvaa rikettä. Viidennen jälkeen palloa viedään lajissa automaattisesti pilkulle.

– Oltiin liian passiivisia ja hermostuttiin. Eikä saatu kunnon hyökkäyksiä aikaan, kertaili Ahola .

Pahimpia paineita alkoi purkautumaan, kun Janne Hämeenkorpi ja Juho Heiskanen onnistuivat viimeistelemään. Voittoa alkoi sinetöimään juuri ennen jakson puoliväliä toisen maalinsa tehnyt Uusitalo.

AS Moon sai viisi rikettä täyteen, mutta pallo vietiin pilkulle vain kerran. Silloikin Alanen vei pidemmän korren, kun ex-ammattilainen Jani Sarajärvi yritti maalia.

Ottelun lopulla maaliverkot heiluivat tasaiseen tahtiin molemmissa päissä. Nopeatempoisen lajin luonne näkyi, kun pariinkiin otteeseen maalien välissä ehti kulua vain reilu kymmenen sekuntia.

– Voitettiin ennen kaikkea kurinalaisemman puolustuksen ansiosta. Lisäksi molemmat kentät onnistuivat tasaisesti maalinteossa.

AS Moonilta täyden kympin maalasivat kolmennen maalinsa tehnyt Uusitalo ja toistamiseen maalannut Keinäinen. Ottelun lopulla vieraat yrittivät kavennusta ilman maalivahtia ja Tero Alanen pääsi sinetöimään voittolukemia tyhjään maaliin.

AS Moon sai viikolla apuja viimeisissä harjoituksissa, kun futsalia pitkään valmentanut ammattilainen Kimmo Mattila kävi hiomassa joukkueen erikoistilannepelaamista.

– Tästä on hyvä jatkaa. Panokset kovenee ja vastaan voi tulla koviakin nippuja, ennakoi Ahola jo keskiviikkona tapahtuvaa puolivälierin arvontaa.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

 

Vihreä väri kertoo hyvästä renkaasta

Kopio rengasmerkinnät

TEEMAT 350

EU:n vaatimat uudet rengasmerkinnät tulevat pakollisiksi marraskuussa. Ensimmäiset ”ekotarrat” ilmestyvät renkaisiin jo kevään ja kesän aikana.

Vahvempaa kumia alle

Kopio Rengas_Olli

TEEMAT 380

Raahen kaupungin pyörätiet ovat tehneet selvää jälkeä monen pyöräilijän renkaista. Kalliomurske on mitä mainioin aine, kun pitää saada jäinen...

Ajotapa vaikuttaa turvallisuuteen

Kopio mopoilu

TEEMAT 310

Mopo-onnettomuuksien määrä kasvanut. Apua haetaan nyt liikennekasvatuksesta.

Näin säästät bensakuluissa

Kopio bensakulut pystytankkaus

TEEMAT 1792

10 VINKKIÄ Polttoaineen hinta hipoo kipurajaa, mutta moni autoilija ei ole valmis luopumaan autoilusta.Autoliiton vinkit taloudelliseen ajoon eivät anna oikotietä edullisen...

Risteykset ja suuret ajonopeudet pelottavat iäkkäitä autoilijoita

NETTIHINauto1

TEEMAT 520

Yli 70-vuotiaiden osuus tielläliikkujista kasvaa huimaa vauhtia. Ilmiö aiheuttaa omat ongelmansa liikenteeseen, sillä vanhemmiten havaintokyky hidastuu ja useiden tehtävien...

Naisten varovaisuus liikenteessä ärsyttää miehiä

NETTIHINauto2

TEEMAT 533

Takkuava tieliikenne laitetaan usein naiskuskin syyksi. Autoliitto ry:n matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen epäilee, että naisten varovaisuus saattaa olla syynä...

Aloita kausi turvallisesti

TEEMAT 421

Motoristin oma ajotapa ja -asenne ovat merkittäviä turvallisuuden takeita. Ennakoiva ajotapa tarkoittaa myös turvallista varustautumista.

Yhdessä päristellen

Kopio diabetesyhdistys ja raahen

TEEMAT 441

Diabeetikkomotoristit kokoontuvat kesäkuussa Raahen Pursimajalle. Raahen seudun diabetesyhdistyksen puheenjohtaja Veijo Junnila sai vajaa vuosi sitten idean.

Auton myöhemmät vaiheet

Kopio Raahen romu

TEEMAT 461

Autoromut odottavat seuraavaa tuomiotaan Raahen Romun varikolla. Kiiluntien varrella sijaitsevan Raahen Romun varikolla lepää massoittain metalliromua.

LISÄÄ UUTISIA

  1. Raahen lukion ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 13:41 110

  2. Pyhäjoen ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 12:59 110

  3. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 16.5. 08:00 221

  4. Väki vähenee Rautaruukilta

    UUTISET 16.5. 12:05 1012

  5. Raahe-Opisto

    YHDISTYSTOIMINTA 16.5. 12:03 30

  6. Järjestöt

    YHDISTYSTOIMINTA 16.5. 12:03 30

  7. Raahen Vapaaseurakunta

    YHDISTYSTOIMINTA 16.5. 12:02 30

  8. Seurat

    YHDISTYSTOIMINTA 16.5. 12:03 30

  9. Lukkari jäädytti B-tytöt

    URHEILU 16.5. 10:49 91

  10. Siikajoen ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 10:27 112

  1. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 16.5. 08:00 221

  2. Onkikala paras kala

    LUONTO 15.5. 07:47 171

  3. Onkikala paras kala

    UUTISET 19.10. 16:46 16341

  4. Mies tunnusti vuosia vanhan seksuaalirikoksen

    UUTISET 15.5. 14:58 151

  5. Siikajoen ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 10:27 112

  6. Harmaata taloutta vastaan

    UUTISET 16.5. 08:16 114

  7. Raahen lukion ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 13:41 114

  8. Murtautuja pakeni henkilökuntaa

    UUTISET 10.4. 10:37 2275

  9. Jalkapallokausi lähestyy

    URHEILU 19.4. 07:37 1685

  10. Raahesta varastetut moottorikelkat löytyivät Siikajoelta

    UUTISET 20.4. 07:48 1635

  1. UUTISET 19.10. 16:46 16340

  2. Kaivoksen putkisavotta pääsi vauhtiin

    UUTISET 11.5. 07:54 4645

  3. Luonnonsuojeluliitto valittaa Raahen jätevesipäätöksestä

    UUTISET 10.5. 10:59 5014

  4. Tämä ei saa jäädä tähän

    UUTISET 30.4. 12:21 11220

  5. Uraani tuli yllätyksenä

    UUTISET 10.5. 07:42 4744

  6. Vesalle menestystä Tampereen hallikisoissa

    URHEILU 23.3. 07:44 3861

  7. Sittenkin jätevesiä luontoon

    UUTISET 9.5. 15:33 5797

  8. Tutkintapyyntö ympäristörikoksesta

    UUTISET 3.5. 10:37 8928

  9. Jalkapallokausi lähestyy

    URHEILU 19.4. 07:37 16828

  10. R-A-K-A-S Kansa Dadossa

    KULTTUURI 27.4. 08:25 1263

  1. UUTISET 19.10. 16:46 16340

  2. Vesalle menestystä Tampereen hallikisoissa

    URHEILU 23.3. 07:44 3861

  3. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 130015

  4. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 9476

  5. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 10065

  6. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 11472

  7. Lentopallon lopputurnauksia

    URHEILU 28.3. 10:25 3042

  8. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 94218

  9. Alpuan koulu kyläyhdistykselle

    UUTISET 2.2. 07:46 6777

  10. Murtautuja pakeni henkilökuntaa

    UUTISET 10.4. 10:37 2275

  1. Väki vähenee Rautaruukilta

    UUTISET 16.5. 12:05 10 12 397

  2. Raahen lukion ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 13:41 11 0 265

  3. UUTISET 19.10. 16:46 1634 0 198

  4. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 16.5. 08:00 22 1 138

  5. Haaste on heitetty

    URHEILU 16.5. 08:21 11 2 125

  6. Siikajoen ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 10:27 11 2 101

  7. Pyhäjoen ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 12:59 11 0 93

  8. Hämeenkorpi tuplavoittoon Asfalttikunkussa

    URHEILU 9.5. 07:35 44 5 93

  9. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 1300 15 79

  10. Vihannin ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 10:21 9 0 67

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot