Urheilu

Päivitetty 8.11.2011 07:55, julkaistu 8.11.2011 07:49

Judon suosio kasvussa

Kuva: Roy Viitanen
Roy ViitanenLähetä palautetta toimittajalle
Lauri Linde ja Vili Oivo väänsivät tatamilla Raahen Judon avoimissa salikisoissa torstai-iltana.

JUDO Raahelan tatami tömisee. Ohjaajien kouluttaminen ja seuran toiminnan kehittäminen on tuonut hyvää tulosta Raahen Judolle.

Raahen Judon puheenjohtaja Sami Pirinen on voinut viime vuodet seurata tyytyväisenä lajin harrastajamäärien kasvua. Varsinkin aivan nuorempien harrastajien kohdalla seuran rajat ovat tulleet vastaan.

– Muksujudon ilmoittautuminen piti laittaa kiinni. Vetäjäresurssit eivät vain riitä, vaikka tulijoita olisi ollut enemmänkin. Toiminta lähti kolme vuotta sitten kasvuun, sanoo Pirinen.

Raahen Judo on panostanut viime vuodet ohjaajien kouluttamiseen ja sitoutumisen kautta selvä tulos on nähtävillä Raahelan tatamilla. Toiminnan pyörittämiseen Raahela on vielä riittänyt, mutta kasvun rajat ovat sielläkin vastassa.

– Raahela riittää toistaiseksi. Saliin on tullut lisää lajeja ja voi olla, että ei saada sellaisia aikoja kuin haluttaisiin. Olen tehnyt aloitteen kaupungille, että näyttämölle tulisi toinen tatami, kertoo Pirinen.

Yhtenä esimerkkinä ohjaajien tasosta antoi torstai-illan avoimien salikisojen alkuun Katana-miekan seuralta saanut Juho Korkiakangas. Miekan saamisen takana oli Raahen Judon perinne antaa se ensimmäisen tason mustan vyön suorituksesta.

– Miekka tuli ihan yllätyksenä. Judoa olen harrastanut neljänneltä luokalta lähtien, kertoo Korkiakangas, joka oman kilpailemisen ohella ohjaa seuran nuorempia harrastajia.

Seuratasolla Raahen Judo on osallistumassa kaksi vuotta kestävään Suomen Judoliiton seurakehittämisohjelmaan. Yhtenä tavoitteena on saada seuran toimintamallit kansien väliin, jotta uusien ihmisten sisäänajo seuraan helpottuisi.

– Joudun itse pyörittämään paljon hallintoa, vaikka palo olisi olla tuolla tatamilla. Tavoitteena on kehittää koko seuraa systemaattisesti eteenpäin, sanoo Pirinen.

Tatamilla Raahen Judon judokat eivät ole vielä aivan terävimmällä huipulla, mutta nuorista on kasvamassa useampi lupaava judoka, jotka vielä pohjoisessa hallitsevat sarjojaan.

– Etelä-Suomessa on enemmän massaa ja taso on kovempi. Perustekniikan harjoittelu on pohjoisessa laadukasta ja toimii hyvin B-junnuihin asti. B-ja A-juniori-iässä pitäisi sitten jo miettiä lähtemistä jonnekin, missä opiskelun ja judon voisi yhdistää, jos tavoitteena on aivan huipputaso, sanoo Pirinen.

Raahen Judo on tehnyt paljon yhteistyötä Himangan kanssa saadakseen junioreille monipuolisia ja tasokkaita otteluita. Nyt yhteistyötä ollaan virittämässä myös Oulun suuntaan, jossa Judo on vahvassa nosteessa.

– Ollaan pidetty viikonloppuleirejä ja salikisoja. Samalla on tehty tuomarivaihtoa, kertoo Pirinen yhteistyöstä Himangan kanssa.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

 

Vihreä väri kertoo hyvästä renkaasta

Kopio rengasmerkinnät

TEEMAT 350

EU:n vaatimat uudet rengasmerkinnät tulevat pakollisiksi marraskuussa. Ensimmäiset ”ekotarrat” ilmestyvät renkaisiin jo kevään ja kesän aikana.

Vahvempaa kumia alle

Kopio Rengas_Olli

TEEMAT 380

Raahen kaupungin pyörätiet ovat tehneet selvää jälkeä monen pyöräilijän renkaista. Kalliomurske on mitä mainioin aine, kun pitää saada jäinen...

Ajotapa vaikuttaa turvallisuuteen

Kopio mopoilu

TEEMAT 310

Mopo-onnettomuuksien määrä kasvanut. Apua haetaan nyt liikennekasvatuksesta.

Näin säästät bensakuluissa

Kopio bensakulut pystytankkaus

TEEMAT 1792

10 VINKKIÄ Polttoaineen hinta hipoo kipurajaa, mutta moni autoilija ei ole valmis luopumaan autoilusta.Autoliiton vinkit taloudelliseen ajoon eivät anna oikotietä edullisen...

Risteykset ja suuret ajonopeudet pelottavat iäkkäitä autoilijoita

NETTIHINauto1

TEEMAT 520

Yli 70-vuotiaiden osuus tielläliikkujista kasvaa huimaa vauhtia. Ilmiö aiheuttaa omat ongelmansa liikenteeseen, sillä vanhemmiten havaintokyky hidastuu ja useiden tehtävien...

Naisten varovaisuus liikenteessä ärsyttää miehiä

NETTIHINauto2

TEEMAT 533

Takkuava tieliikenne laitetaan usein naiskuskin syyksi. Autoliitto ry:n matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen epäilee, että naisten varovaisuus saattaa olla syynä...

Aloita kausi turvallisesti

TEEMAT 421

Motoristin oma ajotapa ja -asenne ovat merkittäviä turvallisuuden takeita. Ennakoiva ajotapa tarkoittaa myös turvallista varustautumista.

Yhdessä päristellen

Kopio diabetesyhdistys ja raahen

TEEMAT 441

Diabeetikkomotoristit kokoontuvat kesäkuussa Raahen Pursimajalle. Raahen seudun diabetesyhdistyksen puheenjohtaja Veijo Junnila sai vajaa vuosi sitten idean.

Auton myöhemmät vaiheet

Kopio Raahen romu

TEEMAT 461

Autoromut odottavat seuraavaa tuomiotaan Raahen Romun varikolla. Kiiluntien varrella sijaitsevan Raahen Romun varikolla lepää massoittain metalliromua.

LISÄÄ UUTISIA

  1. Raahen lukion ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 13:41 110

  2. Pyhäjoen ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 12:59 110

  3. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 16.5. 08:00 221

  4. Väki vähenee Rautaruukilta

    UUTISET 16.5. 12:05 1012

  5. Raahe-Opisto

    YHDISTYSTOIMINTA 16.5. 12:03 30

  6. Järjestöt

    YHDISTYSTOIMINTA 16.5. 12:03 30

  7. Raahen Vapaaseurakunta

    YHDISTYSTOIMINTA 16.5. 12:02 30

  8. Seurat

    YHDISTYSTOIMINTA 16.5. 12:03 30

  9. Lukkari jäädytti B-tytöt

    URHEILU 16.5. 10:49 91

  10. Siikajoen ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 10:27 112

  1. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 16.5. 08:00 221

  2. Onkikala paras kala

    LUONTO 15.5. 07:47 171

  3. Onkikala paras kala

    UUTISET 19.10. 16:46 16341

  4. Mies tunnusti vuosia vanhan seksuaalirikoksen

    UUTISET 15.5. 14:58 151

  5. Siikajoen ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 10:27 112

  6. Harmaata taloutta vastaan

    UUTISET 16.5. 08:16 114

  7. Raahen lukion ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 13:41 114

  8. Murtautuja pakeni henkilökuntaa

    UUTISET 10.4. 10:37 2275

  9. Jalkapallokausi lähestyy

    URHEILU 19.4. 07:37 1685

  10. Raahesta varastetut moottorikelkat löytyivät Siikajoelta

    UUTISET 20.4. 07:48 1635

  1. UUTISET 19.10. 16:46 16340

  2. Kaivoksen putkisavotta pääsi vauhtiin

    UUTISET 11.5. 07:54 4645

  3. Luonnonsuojeluliitto valittaa Raahen jätevesipäätöksestä

    UUTISET 10.5. 10:59 5014

  4. Tämä ei saa jäädä tähän

    UUTISET 30.4. 12:21 11220

  5. Uraani tuli yllätyksenä

    UUTISET 10.5. 07:42 4744

  6. Vesalle menestystä Tampereen hallikisoissa

    URHEILU 23.3. 07:44 3861

  7. Sittenkin jätevesiä luontoon

    UUTISET 9.5. 15:33 5797

  8. Tutkintapyyntö ympäristörikoksesta

    UUTISET 3.5. 10:37 8928

  9. Jalkapallokausi lähestyy

    URHEILU 19.4. 07:37 16828

  10. R-A-K-A-S Kansa Dadossa

    KULTTUURI 27.4. 08:25 1263

  1. UUTISET 19.10. 16:46 16340

  2. Vesalle menestystä Tampereen hallikisoissa

    URHEILU 23.3. 07:44 3861

  3. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 130015

  4. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 9476

  5. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 10065

  6. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 11472

  7. Lentopallon lopputurnauksia

    URHEILU 28.3. 10:25 3042

  8. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 94218

  9. Alpuan koulu kyläyhdistykselle

    UUTISET 2.2. 07:46 6777

  10. Murtautuja pakeni henkilökuntaa

    UUTISET 10.4. 10:37 2275

  1. Väki vähenee Rautaruukilta

    UUTISET 16.5. 12:05 10 12 397

  2. Raahen lukion ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 13:41 11 0 265

  3. UUTISET 19.10. 16:46 1634 0 198

  4. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 16.5. 08:00 22 1 138

  5. Haaste on heitetty

    URHEILU 16.5. 08:21 11 2 125

  6. Siikajoen ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 10:27 11 2 101

  7. Pyhäjoen ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 12:59 11 0 93

  8. Hämeenkorpi tuplavoittoon Asfalttikunkussa

    URHEILU 9.5. 07:35 44 5 93

  9. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 1300 15 79

  10. Vihannin ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 10:21 9 0 67

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot