Honka jatkaa MM-tittelin metsästystä
- Jussi Honka on jälleen MM-mitalijahdissa.
Jussi Honka lähtee hallitsevana Suomen mestarina tulevaan snowcross-kauteen, jonka päätavoite on maailman mestaruus. MM-tittelistä ajetaan tänä ja kolmena seuraavana vuonna Venäjällä, jossa maan rahamiehet ovat latoneet isot setelit pöytään, jotta sirkus kulkee jatkossa heidän pillin mukaan.
– Aluksi pidin sitä vitsinä, mutta siellä oli laitettu rahaa tiskiin. Hyvää siinä on se, että nyt kuljettajillekin on tarjolla muuta kuin känsät käteen. Palkintosummien perään tulee nollat vanhaan verrattuna, Honka kertoo.
Tuore tyttölapsen isä lähtee tulevaan savottaan muuttuneessa elämäntilanteessa.
– Moni alkanut pelotella, että menen kisassa herkemmin jarrun päälle, mutta enpä usko. Viehän tuo lapsi oman aikansa ja haluan olla mukana kasvatushommissa. Asiat pitää vain priorisoida uudelleen, Honka toteaa.
Jussi jatkaa ensi talvena Ski-Doon tehdaskuskina, kuten aiempinakin kausilla. Nyt miehen taustalla on uutta voimaa, kun kaiken kokenut kelkkamies Niko Korsumäki kulkee kisoissa Hongan mekaanikkona.
Hallitseva SM-kultamitalisti ei ole vielä varma, onko mestarin päänahka tarjolla ensi talvena kotimaisilla kisaradoilla. Päätavoitteen lisäksi Honka aikoo kilpailla Ruotsissa, jossa on tunnetusti erittäin vahvat kuskit MM-kilpailua ajatellen.
– SM-sarjassa ajan varmasti yksi tai kaksi kisaa. Jos tulee ajettua kaksi, niin ehkä sitten myös se viimeinen. Pitää nyt katsoa, mikä on keväällä tilanne.


