Pleikkarit pois ja pelaamaan
- Pipolätkää pelataan tällaisiin maaleihin. Maalivahtia ei tarvita, sillä näihin koloihin on jo valmiiksi riittävän vaikeaa osua.
Tekeekö mieli pelata lätkää, mutta vauhti ja taidot eivät riitä tosipeleihin. Ei huolta, sillä Raahen Kylät, Raahen kaupunki ja Teräs-Kiekko puuhaavat Raaheen pipolätkäsarjaa, johon jokainen liikunnasta ja ulkoilusta kiinostunut voi osallistua. Vaatimuksia on vähän, mutta mahdollisuuksia paljon.
Pipolätkä on tarkoitettu kaikille, jotka ovat halukkaita kohottamaan kuntoa jääkiekon avulla. Pelaaja ei tarvitse muita varusteita kuin luistimet, mailan ja kypärän. Siinä mielessä pipolätkä on hieman hämäävä termi, ellei pelaaja pue päähinettä kypärän alle tai päälle. Näiden lisäksi järjestäjät suosittelevat peliin kasvosuojusta ja jonkinlaisia käsineitä. Polvi-, kyynärpää- ja alasuojat ovat myös sallittuja.
Pipolätkän tasoakaan ei tarvitse kavahtaa, sillä sarjaan osallistuvat eivät saa kuulua mihinkään jääkiekkojoukkueeseen tai muuhun ryhmään, joka pelaa oikeaa jääkiekkoa tai siihen verrattavissa olevaa peliä virallisesti tai epävirallisesti.
– Miehillä edellisestä virallisesta jääkiekkopelistä pitää olla vähintään 15 vuotta ja naisilla 10 vuotta. Jos pelaaja on esimerkiksi lopettanut Suomi-sarjassa viime kaudella, on hän varmasti ylivoimainen harrastesarjassa. Jos joukkueita alkaa tulla paljon ja taso nousee hirveästi, voidaan kyläsarjan lisäksi kehittää niin sanottu avoin sarja Tero Ojala Raahen Teräs-Kiekosta kertoo.
Mikäli pipolätkä kiinnostaa, kannattaa ilmoittaa omat yhteistietonsa Raahen Kylät ry:lle, joka koordinoi osallistumista ja hakee mahdollisille pelaajille sopivan porukan. Toki oman porukan kasaaminen on mahdollista ellei jopa helppoa. Pipolätkäjoukkueeseen kuuluu kuusi pelaajaa, joista kaukalossa on kerralla neljä.
– Tarkoitus on tarjota liikunnan riemua ja saada ihmiset ulkoilemaan. Esimerkiksi työporukat voivat osallistua ja sekajoukkueet ovat sallittuja. Tavoitteena on, että sarjat käynnistyvät tammikuun puolivälissä. Nyt alkaa ilmoittautuminen. Kun se etenee, pidämme sarjapalaverin ja Teräs-Kiekko järjestää halukkaille ohjausta, Ojala kertoo.
Sarja perustuu Suomen jääkiekkoliiton Pipolätkä-projektiin. Pipolätkässä on kyse siitä, että on pelaajilla on käytössään vakiovuoro, johon kokoonnutaan harjoittelemaan perustaitoja ja pelaamaan. Kyse ei enää ole vain miesten lajista. Naisetkin voivat osallistua pipolätkään joko sekaryhmässä tai omana ryhmänään.
Sarjan ylläpidosta ja tulospalvelusta vastaa Teräs-Kiekko. Pelit pelataan pääosin luonnonjäällä ja tekojäällä. Pipolätkän loppuottelut voidaan jäätilanteesta riippuen pelata tarvittaessa tekojäällä taikka Raahen jäähallissa.
Ilmoittautumisia voi laittaa osoitteeseen kylientori@kotinet.com



Todella hyvä idea, ja vielä ulkojäällä, (onneksi on tekojäätä)
Ilmoita asiaton kommentti