Raahe viestikolmoseksi
HIIHTO Raahen maakuntaviestijoukkue hiihti loppiaisena Haukiputaalla A-sarjan pronssille. Raahe nousi parhaimmillaan viestin kakkoseksi, mutta Kuusamo meni ohi viimeisten kolmen osuuden aikana. Maakuntaviestin voiton vei Oulu.
– Oulu on ollut viime vuosina ylivoimainen. Pronssi on kuitenkin Raahelle älyttömän kova juttu. Itselle ensimmäinen A-sarjan mitali, kun olen ollut mukana 12 kertaa, kommentoi Raahen joukkueen pronssille ankkuroinut Markus Kanamäki.
Raahen pronssijoukkueessa hiihtivät Kanamäen ohella Mika Ahistus, Aapo Erkkilä, Noora Räisänen, Mira Räisänen, Minna Ahistus ja Lauri Mannila.
– Muutaman kerran ollaan oltu neljänsiä ja mitali on ollut harmittavan lähellä. Itselle pronssi on merkittävin saavutus, sanoi Kanamäki tyytyväisenä.
Raahe hiihti ilman Lasse Paakkosta, jonka kalenteriin oli tullut samalle viikonlopulle ylimääräisiä maailman cupin katsastuskisoja.
– Lassen kanssa oli jo puhetta, että maakuntaviesti mahtuisi hänen kalenteriin ennen kuin tuli nämä ylimääräiset katsastukset, kertoi Kanamäki.
Maakuntaviestin C-sarjassa Raahen 1-joukkue (Lauri Peltoniemi, Mari Patanen, Eero Mannila ja Juha Harju) oli seitsemäs. Pyhäjoki (Jari Luokusa, Eeve-Kaisa Loukusa, Antti Mattila ja Ruut Tornberg-Mattila) sijoittui kahdenneksitoista. Raahe 2:n (Vesa Ranta-Eskola, Emmi Erkkilä, Elias Erkkilä ja Seppo Piirainen) oli 20.
Seuraava isompi koitos alueen hiihtäjille on tammikuun lopussa Raahen hiihtomajalla hiihdettävät XXVII Raahen Rautahiihdot.
– Ainakin tällaiselle työssäkäyvälle amatöörihiihtäjälle. Samana viikonloppuna olisi Keuruulla SM-hiihdot, mutta pitäisi osallistua jo perjantain kilpailuun, että pääsisi lauantaina kisaamaan. Ei oikein onnistu töiden takia, sanoo Kanamäki.


