Juha Vilmusenaho hyvässä vireessä
Ruukin Into voitti sunnuntaina Rantsilassa vierailleen OYUS:n jatkoajan jälkeen 10–9 (3–5, 4–2, 2–2). Kotijoukkueen tehopakkaus oli hyökkääjä Juha Vilmusenaho, joka teki Ruukille viisi maalia.
– Jupella kyllä osui tänään, kehui pelaaja-valmentaja Juho Pietarila.
Ottelun voiton Innolle varmisti jatkoajalla onnistunut Jere Achrén. Jatkoaikaa ehti vierähtää vain 28 sekuntia, kun pallo oli maalissa.
– Jeren maali oli huikea suoritus. Ensin pakki kahville ja sitten maalivahti. Lopuksi kuljetus maaliin. Kylmäpäinen teko jatkoajalla, kertasi Pietarila.
Kuten tuloskin kertoo, oli ottelu erittäin tasainen. Kummallakin oli omat paikkansa ratkaista peli jo varsinaisella ajalla.
– Laadukasta peliä. Tasaista oli koko ottelun ajan. Pelitapahtumiin nähden olisi varmaan tasapelikin tyydyttänyt molempia, sanoi Pietarila.
Achrén teki ottelussa toisenkin maalin ja syötti kaksi. Maalintekijöiden lista jää lyhyeksi, kun Pietarila itse osui kolmesti. Syöttöpisteet keräsivät Joona Viiltola, Sauli Jaakola, Mika Mäki ja Janne Olsen.
Into on joutunut pelaamaan loukkaantumisten ja sairastumisten varjossa. Ensi viikonloppuna on toiveissa tehohyökkääjä Tomi Kursulan paluu jalkavamman jälkeen kaukaloon.
Sarjassa Innon pahin notkahdus on taakse jäänyttä aikaa. Kärki ehti jo karata kohtalaisen kauas, mutta samaa välimatkaa on tullut putoamistaisteluun.
– Ei enää niin hengitä niskaan. Eikä ole enää pakkovoiton paikkoja otteluissa, sanoi Pietarila.



Senverran toimittaja voisi artikkeliin laittaa,että mitä urheilulajia peli koskee.Tarkka lukija saa tietenkin selville lajin ,olihan siinä kolme erää ja jossain vaiheessa puhuttiin kaukalosta,
Ilmoita asiaton kommentti