Pisteet jäivät Ouluun
Ruukin Into hävisi lauantaina UIFK:lle 10–7 (4–2, 3–2, 3–3). Kotijoukkue oli askeleen Intoa edellä ja mahdollisuudet pisteiden ottamiseen olivat vähissä.
– Tänään koko joukkue oli vähän maassa. Oululaiset olivat paremmalla asenteella ja jalalla liikkeellä tänään, totesi pelaaja-valmentaja Juho Pietarila.
Innolla oli pienet toiveet nousta peliin mukaan, kun Janne Olsen kavensi kolmannen erän alussa 7-5:een. UIFK rankaisi kuitenkin välittömästi ja karkasi lopulta 10-5 johtoon ennen Innon kahta kavennusmaalia.
– Otettiin tyhmiä jäähyjä ja ei pysytty jalalla perässä. Pari helppoa maalia katkaisi kirin ja selkärangan lopullisesti, kertaili Pietarila .
Innon tehokkain oli neljä maalia syöttänyt Jere Achrén. Maalinteossa tehokkain oli kolmesti osunut Juha Vilmusenaho. Olsenin ohella maalin tekivät Pietarila, Jari Riihijärvi ja Joona Viiltola.
– Hyvin Juha paikoista osui ja taisteli. Oli meistä parhaasta päästä tänään, kehui Pietarila kovassa vireessä olevaa Vilmusenahoa.
Tulevana lauantaina Into saa Rantsilaan vieraaksi sarjaa johtavan Merikoski SBT:n. Pietarila pohtii jo muutoksia, jotta sarjapisteet jäisivät kotihalliin.
– Tärkeä peli meille. Asenne pitää muuttua. Ylivoimalla pitää tulla tulosta ja alivoimankin pitää toimia paremmin, ennakoi Pietarila kärkijoukkueen kohtaamista.


