Oulu vei Pultti Kupin
- Raahen Judon Matias Valpas sai nopeasti kiinni kilpajudon vaatimuksista ja voitti hopeaa ensimmäisistä kisoistaan.
Oulun Judokerho säilytti Pultti Kupin ensimmäisellä kierroksella ottamansa etumatkan ja väänsi Raahelan tatamilta Pohjois-Suomen seuramestaruuden.
Pultti Kupin hopeaa otti rovaniemeläinen Koyama. Raahen Judo jäi isännöimässään kisassa kolmanneksi.
– Oulu oli selkeä ykkönen, vaikka Rovaniemi kirikin vähän. Me oltiin taas selvästi kolmonen, totesi Raahen Judon puheenjohtaja Sami Pirinen.
Raahen Judo otti Pultti Kupin toisella kierroksella kolmessa sarjassa voiton ja kakkosijan. EP-27 sarjan kärkipaikat ottivat Veeti Sivula ja Thieu Siu. DP-34 sarjassa Khirchla Khirchilashvili voitti finaalissa Lauri Kurttilan. DP-46 sarjan kärkisijat ottivat Henri Kurttila ja Veeti Oivo.
– Kovimmat judokat onnistuivat millä tasolla ovatkin. Uusista judokoista näkee, että lupaavaa tulevaisuutta on myös kasvamassa, sanoi Pirinen.
Useammalle Raahen Judon edustajalle lauantain kilpailu oli ensimmäinen. Omaa vuoroaan olivat odottamassa 2002 syntynyt Nico Turunen sekä 2003 syntyneet Anni Martin, Matias Valpas ja Lassi Salmela.
Ensimmäinen oikea kilpailu harjoitusten sijaan sai aikaa pientä jännitystäkin, mutta muuten nelikko odotti valoisin mielin alkavia otteluita.
– Kivaa ja hauskaa on ollut. Saa heitellä ja tehdä kaikkea kivaa, listaa nelikko tähänastisia kokemuksiaan lajista.
Lajin termitkin soljuvat jo suusta sujuvasti. Kilpailujen ohella mielessä liikkuu seuraavat vöiden värit. Harjoituksissa mieluisimmaksi asiaksi nousee esille pystyrandori.
– Ollaan seisaallaan ja saa heitellä. Heti perään sidonta, kuvaavat nuorukaiset.
Tatamilla tuttujen harjoituskavereiden vaihtuminen muiden seurojen kilpailijoiksi näkyy alkuun hieman ihmettelynä.
Kilpailuvietti on syntymässä, mutta ottaa aikansa ennen kuin se jalostuu kunnolla.
– Toisilla tulee heti ja toisille kestää kauemmin. Mutta ei siinä mene kuin pari kisaa, kun meno muuttuu, kertoo Pirinen kasvusta kilpajudokaksi.
Tulokset:
Pultti Kuppi 2012: (kierrosten pisteet) 1. Oulun Judokerho 296 (137+159), 2. Koyama, Rovaniemi 237 (89+148), 3. Raahen Judo 157 (58+99), 4. Himangan Judoseura 73 (41+32), 5. Kokkai-Kan, 39 (Tornio 6+33), 6. Byakuya, Sodankylä 37 (29+8), 7. Hauve-Kan, Haukipudas ja Kajaanin Judokerho 22 (21+1), 9. Kita-Kan 18 (0+18), 10. Vihannin Judo 1 (0+1).
Sarjojen voittajat ja raahelaissijoitukset:
DT-52 1. Jenny Paksuniemi Koyama, CT-57 1. Jade Majava Koyama, CT-48 1. Tanja Tiiro Kokkai-Kan, T-18 1. Hannele Heusala Himanka, T-30, 1. Helena Heusala Himanka, 2. Anni Martin RaJudo, T-37, 1. Ronja Pelkonen OJK, T-40, 1. Venla Karvinen Koyama
EP-27 1. Henrik Kettunen Kokkai-Kan, 2. Matias Valpas RaJudo, EP-30 1. Veeti Sivula RaJudo, 2. Thieu Siu RaJudo, 5. Nico Turunen RaJudo, 5. Lassi Salmela RaJudo, 7. Juuso Kamutta RaJudo, 7. Iliar Turdiev RaJudo, EP-34 1. Otso Leskelä OJK, 3. Tino Ahola RaJudo
DP-30 1. Alex Kiiskinen OJK, 2. Karim Sarpola RaJudo, DP-34, 1. Khirchla Khirchilashvili RaJudo, 2. Lauri Kurttila RaJudo, 5. Antti Tuomikoski RaJudo, DP-38 1. Eemeli Ihme Koyama, DP-421. Timo Koivuranta Koyama, DP-461. Henri Kurttila RaJudo, 2. Veeti Oivo RaJudo, DP-66, 1. Markus Lambacka Koyama
CP-56 1. Joona Räty OJK, CP-42 1. Santeri Värinen Koyama, 2. Egor Illarionov RaJudo, CP-46 1. Ari Lankinen OJK, CP-50 1. Olli Remes OJK, 3. Niko Pellonpää RaJudo, 3. Miro Järvenpää RaJudo, CP-60 1. Atte Puuronen Koyama, CP+66 1. Aki-Petteri Neuvonen OJK


