*

Raahen Seutu ja Raahelainen

Urheilu

Päivitetty 26.7.2012 21:01, julkaistu 26.7.2012 21:00

Vimpeli oli taas parempi

Kuva: Jaakko Mylly
Roy ViitanenLähetä palautetta toimittajalle
Pattijoen Urheilijoiden ykköskärki Tuomas Jussila toi kärkiottelussa kaikki joukkueensa juoksut. Kuva: Jaakko Mylly

Miesten Superpesis

PattU - Vimpeli 0–1 (1–5, 2–2)

Sarjan kärkikaksikko jäi Pattijoen Urheilijoilta runkosarjassa voittamattomiksi.

Pattijoen Urheilijat kohtasi runkosarjan aikana Sotkamon ja Vimpelin kuudesti. Yhtä monta kertaa vastustaja poistui kentältä voittajana ja Pattijoen saldona oli vain yksi piste.

– Sama vanha toistuu Sotkamo sekä Vimpeliä vastaan ja annetaan aivan järkyttävä määrä virheitä. Tänään oli lammaslauma kentällä. Sanat ei oikein riitä kuvaamaan tätä, kommentoi tulokseen pettynyt Pattijoen pelinjohtaja Sami Sirviö.

Pattijoen sisäpeli oli avausjaksolla solmussa pari vuoroa. Tuomas Jussila 6/7 eteni varmasti kentälle ja kolmoselle asti, mutta kotiutuksia saatiin odotella. Jakson ainoan juoksun lahjoitti Vimpelin lukkari Hannu Huuskonen toisessa vuoroparissa kahdella väärällä.

– Lataus jäi pukukoppiin, vaikka olla oli kaksi hyvää harjoitusta, sanoi Sirviö.

Vimpelin ykköskärki oli tehokas ja tarjosi tilannetta vieraille. Ensimmäisellä jaksolla Pattijoki kesti pitkään vieraiden pommituksen. Vain Janne Mäkelä onnistui kotiutuksessa ensimmäisessä vuoroparissa.

Notkahdus tuli viimeisessä vuoroparissa, kun Vimpeli sai lyönnit kohdilleen. Hyvät lyönnit upposivat ja vieraat karkasivat 1–5 johtoon. Pattijoen yritykset nousta tilanteesta jäivät vain puolittaisiksi.

Toisella jaksolla Jukka-Pekka Vainionpää löi hyvin väliin ja Jussila toinen avausjuoksun. Vimpeli vastasi tasoittavalla Antti Kuusisto ja Mäkelän onnistumisilla. Toisessa vuoroparissa Vainionpää oli onnistua uudestaan, mutta Lauri Kaartokallion juoksu tuomittiin paloksi.

– Olen kyllä päätuomarin kanssa eri mieltä tilanteesta. Jos olisi ollut eri nimi selässä, olisi ollut juoksu. Tuntuu olevan aina pieni etu nimekkäämmällä pelaajalla, totesi Sirviö

Viimeisessä vuoroparissa Pertti Mäkelä nostatti vielä Pattijoen toiveita. Lyhyt riitti Jussilalle, joka toi kolmannen juoksunsa. Lisää ei kuitenkaan irronnut ja voitto Vimpelistä jäi haaveeksi.

– Hirveästi laittomia ja joutui sahaamaan edestakaisin. Tosi hankalaa oli tänään päästä kentälle. Kyllä se syö sitten koko peliä, puntaroi Pattijoen ykköspalkittu Tuomas Jussila sisäpelin ongelmia.

Vimpeli oli odotetusti kauden aikaisempiin otteluiden verrattuna hyvä katsojamagneetti ja Rännärin lehterit täyttyivät torstaina 1 812 katsojalla.


AVAINSANAT:

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)27.7.2012 11:38

Tuomari on AINA oikeassa ja sillä sipuli.
Pattijokisten peli oli ahterista Vimpeliin
verrattuna.
P.S.Limingassa on muuten lato, jossa jälkipelit pelataan!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)27.7.2012 10:24

nupposella ku ois silmät pääsä niin pinna ainaki tullu pattijoelle!!!

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kaksi miestä löytyi kuolleena Olkijoelta

    UUTISET 24.5. 16:34 320

  2. Vihannissa palanut autiotalo ehkä sytytettiin tuleen

    UUTISET 24.5. 11:08 134

  3. Oulu ja Raahe erottuvat

    UUTISET 24.5. 07:47 136

  4. Lentotaksi ulottuu jo Kalajoelle

    UUTISET 24.5. 07:45 130

  5. Kylvöt pian tallessa mullan alla

    UUTISET 24.5. 07:47 130

  6. Auto töytäisi suojatiellä vanhusta

    UUTISET 24.5. 07:43 130

  7. Tuulivoimaturbiinin saa käyntiin 50 000 eurolla

    UUTISET 23.5. 20:51 1815

  8. Kaukolämpö ei mennyt ihan putkeen

    UUTISET 24.5. 07:41 1313

  9. Kouluvuosi lopussa, mutta Antinkankaalla odotetaan edelleen

    UUTISET 23.5. 07:53 228

  10. Raahen Vapaaseurakunta

    YHDISTYSTOIMINTA 23.5. 20:16 60

  1. Kaksi miestä löytyi kuolleena Olkijoelta

    UUTISET 24.5. 16:34 320

  2. Ideariiheä kuumentamaan ja hyppysiä vetreyttämään

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 23.5. 08:34 430

  3. Koirat järjestykseen mätsärissä

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 22.5. 07:50 571

  4. Raahelainen ex-kansanedustaja sai ehdollista rattijuopumuksesta

    UUTISET 21.5. 21:46 501

  5. Käsissä kultakaivoksen kuopus

    UUTISET 17.8. 07:56 221066

  6. Kevätraveihin juhlimaan synttäreitä

    URHEILU 23.5. 07:47 221

  7. Taas paloi maastoa, tällä kertaa Jokelassa

    UUTISET 22.5. 19:10 263

  8. Joulupuusta iloa moninkertaista

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 12.12. 07:53 15681

  9. Kasvispakaste pois myynnistä hulluruohon takia

    UUTISET 16.5. 14:21 808

  10. Pyhäjoella 21 uutta ylioppilasta

    UUTISET 17.5. 09:47 681

  1. Siionin virret yhdistävät körttikansan

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 23.4. 13:02 4715

  2. Vihannissa erilainen kalenteri

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 30.11. 07:51 15692

  3. Lastenparlamentti maanantaina

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 22.2. 07:47 9271

  4. 90-vuotias Kyllikki Kivioja on edelläkävijä

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 26.3. 07:37 5781

  5. Joulupuusta iloa moninkertaista

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 12.12. 07:53 15681

  6. Käsissä kultakaivoksen kuopus

    UUTISET 17.8. 07:56 221066

  7. Harjoitushallille tarvetta

    UUTISET 3.9. 19:48 25358

  8. Koirat järjestykseen mätsärissä

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 22.5. 07:50 571

  9. Tarjolla vauhdikas koskiretki Pyhäjoella

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 26.3. 08:18 5711

  10. Kokemuksia ja lisää kielitaitoa maailmalta

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 4.4. 07:37 5301

  1. Siionin virret yhdistävät körttikansan

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 23.4. 13:02 4715

  2. Käsissä kultakaivoksen kuopus

    UUTISET 17.8. 07:56 221066

  3. Lastenparlamentti maanantaina

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 22.2. 07:47 9271

  4. Vihannissa erilainen kalenteri

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 30.11. 07:51 15692

  5. Joulupuusta iloa moninkertaista

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 12.12. 07:53 15681

  6. Harjoitushallille tarvetta

    UUTISET 3.9. 19:48 25358

  7. 90-vuotias Kyllikki Kivioja on edelläkävijä

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 26.3. 07:37 5781

  8. Hyvää kannattaa odottaa

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 28.3. 07:29 5871

  9. Tarjolla vauhdikas koskiretki Pyhäjoella

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 26.3. 08:18 5711

  10. Kokemuksia ja lisää kielitaitoa maailmalta

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 4.4. 07:37 5301

  1. Kaksi miestä löytyi kuolleena Olkijoelta

    UUTISET 24.5. 16:34 32 0 48

  2. Kaukolämpö ei mennyt ihan putkeen

    UUTISET 24.5. 07:41 13 13 19

  3. Vihannissa palanut autiotalo ehkä sytytettiin tuleen

    UUTISET 24.5. 11:08 13 4 18

  4. Oulu ja Raahe erottuvat

    UUTISET 24.5. 07:47 13 6 15

  5. Auto töytäisi suojatiellä vanhusta

    UUTISET 24.5. 07:43 13 6 10

  6. Kylvöt pian tallessa mullan alla

    UUTISET 24.5. 07:47 13 6 9

  7. Lentotaksi ulottuu jo Kalajoelle

    UUTISET 24.5. 07:45 13 6 8

  8. Hulluruoho vei viikoksi sairaalaan, diagnosoitiin aivoinfarktiksi

    UUTISET 23.5. 08:50 22 2 5

  9. Rohkeus meinasi loppua

    UUTISET 23.5. 07:51 21 2 4

  10. Kouluvuosi lopussa, mutta Antinkankaalla odotetaan edelleen

    UUTISET 23.5. 07:53 22 8 4

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    avoinna ma - pe kello 8 - 16   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot