Hylkiöstä vientituote
- Toimitusjohtaja Leo Sassi (selin) on saanut esitellä Kiinteistö Oy Kummatin saneerausta myös ulkomaisille vierailijoille, kuten professori Yoshitsugu Manabelle. Isäntänä toimi Ryhti-projektin johtaja Jouko Selkälä Oulun
NÄKYVYYS Kummatin saneerausprojektista on tullut vakava kilpailija Wanhalle herralle. Kohde kiinnostaa rakennus- ja energia-alan, sosiaalitoimen ja tietotekniikan kehittäjiä Suomen lisäksi myös maan ulkopuolella.
Kukapa olisi uskonut vielä kymmenen vuotta sitten, että hyljeksittyä, rapistuvaa ja monen väliaikaiseksi osoitteeksi mieltämää Kummattia saavutaan oppi mielessä katsomaan aina Japanista saakka.
Moni ei olisi myöskään pistänyt rahojaan likoon sen puolesta, että kaupunginosa pääsee lähiöasumisen ihanuutta korostavaan televisio-ohjelmaan. Kaiken kukkuraksi ammattilaisraati valitsi sen sarjansa parhaaksi alkuvuodesta nähdyssä Tehtävä lähiössä -ohjelmassa.
Kiinteistö Oy Kummatin toimitusjohtaja Leo Sassi on muutaman viime vuoden aikana saanut toimia Raahen ja Kummatin talojen saneerausprojektin pr-miehenä taajaan: luento- ja esitelmäpyyntöjä, vierailuja, lehtijuttuja, diplomitöitä ja opinnäytteitä.
– Kiinnostus ja muualta saatu myönteinen palaute on yllättänyt, myöntää Sassi.
Viime viikolla toimitusjohtaja vei kummattilaista korjausnäkökulmaa Kuntaliiton koulutustapahtumaan ja kuntien vuokratalopäiville sekä esitteli saneerattuja taloja vierailijoille.
– Kehitystyöllä taloudelliseksi ja vetovoimaiseksi kohteeksi, selvitti Sassi Asunto 2011 -päiville valmistelemaansa luentoa.
– Kiinteistöala on maailman vanhanaikaisin ala. Meillä rakennetaan 20 vuotta vanhoilla suunnitelmilla 40 vuoden päähän, kertaa Sassi moitteitaan rakennusfirmoille.
Helsingin jälkeen Raahessa odotti jo japanilaisen Chiban yliopiston professori Yoshitsugu Manabe. Chiba on Oulun yliopiston yhteistyökumppani. Oulun yliopisto on mukana Kummatin saneerauksessa Ryhti-projektilla, jossa kehitetään ympäristön hyvinvointipalveluprosesseja muun muassa vanhuspalveluiden hyödynnettäviksi.
Kummatin 13 talon saneerauskohde on ollut myös otollinen tutkimuskohde. Sassi mainitsee parista diplomityöstä ja opinnäytetöistä.



Hyvää mainosta Kummatille. Ei muuta kun porukkaa vaan asumaan sinne.
Ilmoita asiaton kommentti