Paavolan kylätietä parannetaan
SUUNNITELMA Paavolan kylätie, johon kuuluu myös kuuluisa kirkonraitti, on saamassa kunnostussuunnitelman. Erilaisia vaihtoehtoja on jo paperilla, ja niitä esitellään kyläläisille tämän viikon torstaina Paavolan koululla.
Tieinsinööri Päivi Hautaniemi ELY-keskuksen liikenne- ja infrastruktuurin vastuualueelta, korostaa, että suunnitelmia on laadittu varovaisella kädellä.
– Paavolan kirkonkylä on poikkeuksellisen idyllinen ja tämä idylli halutaan myös säilyttää. Mutta myös liikenteen täytyy toimia, ja erityisesti suunnitelmissa on kiinnitetty huomiota kevyen liikenteen sujumiseen sekä turvallisuuteen.
Kunnan tekninen johtaja Pekka Aitto-oja näkee haasteellisimpana kohteena kirkon tienoon.
– Kirkon seutu on keskusteluttanut. Kun kirkkokansa purkautuu porteista yhtäaikaa ulos, kaikki ovat keskellä maantietä. Tämä on melko poikkeuksellinen kohde ja tilanne ja aikamoinen pähkinä purtavaksi suunnittelijoille.
Aikoinaan Paavolan kirkonkylälle haviteltiin erillistä kevyen liikenteen väylää, mutta siitä on luovuttu.
– Kyllä siinä on kyse myös kustannuksista, Päivi Hautaniemi myöntää.
Tiehankkeen suunnittelija on Sito Oy.
Paavolan kirkonkylä on yksi harvoista kirkonkylistä, joissa maantiehen tukeutuva kylärakenne on selkeästi säilynyt. Jokilaaksoon viettävien peltojen etelälaidalla ovat vanhan maantien varteen ryhmittyneet julkiset rakennukset ja kantatilojen pihapiirit. Aumakattoinen ristikirkko on vuodelta 1756 ja pohjalaistyyppinen tapuli vuodelta 1760. Raitin muita rakennuksia ovat makasiini, vanha meijeri, vanha kansakoulu ja paloasema.
Paavolantien parantamissuunnitelman esittelytilaisuus yleisölle Paavolan koululla to 24.11. klo 18.


