Poliisia paenneet jäivät kiinni Revonlahdella
POLIISI Liikkuvan poliisin partio havaitsi normaalin valvonnan yhteydessä Oulussa perjantai-iltana seitsemän aikoihin ajoneuvon, joka oli ilmoitettu anastetuksi Pohjois-Savosta, Tuusniemeltä.
Kyseinen auto yritettiin pysäyttää Pohjantiellä, mutta kuljettaja ei noudattanut poliisin antamaa pysähtymiskäskyä vaan lähti ajamaan karkuun.
Pakoon lähteneen auton kuljettaja ajoi suurta nopeutta käyttäen Pohjantietä etelään ja edelleen tietä numero kahdeksan Liminkaan ja kohti Raahea. Poliisi sai piikkimattoa käyttäen auton pysähtymään Revonlahdella.
Autossa olleet neljä parikymppistä nuorta (kolme miestä ja yksi nainen) otettiin kiinni ja tuotiin Oulun poliisilaitokselle kuulusteluja varten. Heitä epäillään useista omaisuusrikoksista ja ajoneuvojen käyttövarkauksista Pohjois-Savossa ja 18-vuotiasta joensuulaista kuljettajaa muun muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta Oulun tienoilla.
Tapahtuman yhteydessä ei aiheutunut henkilövahinkoja. Tehtävään osallistui useita poliisipartioita liikkuvasta poliisista ja sekä Oulun että Jokilaaksojen poliisilaitokselta.



Annetaankohan pojille ehdollista, vai selviävätkö sakoilla? Ainakaan korttia ei oteta pois, kiitos nykyisen oikeistohallituksen ajaman politiikan. Kaikki pikkurikokset katsotaan läpi sormien, ja vankiloissa säästetään. Kohta joku jää vielä alle.
Ilmoita asiaton kommentti