Sami Ahola edelleen ykkönen poissaolotilastoissa
- Raahen valtuusto on tehnyt töitä ahkerasti ja sitoutuen. Peräti 14 valtuutettua 43:sta on kolmen vuoden aikana ollut läsnä kaikissa kokouksissa. Arkistokuva.
Yksityisyrittäjyyden ja luottamustoimen yhteensovittaminen ei aina onnistu. Maalämpöyrittäjänä toimiva Sami Ahola (kesk) pysyi kultakannassa Raahen kaupunginvaltuuston poissaolotilastoissa. Viime vuonna Sami Ahola ehti vain kahteen valtuustokokoukseen kahdeksasta. Kahtena edellisenä vuonna hänen poissaolojensa saldo jäi vähäisemmäksi: 7 poissaoloa 19 valtuustokokouksesta.
– Yrittäjyyden työllistävyys tuli yllätyksenä, on tullut tehtyä tuplatunnit normaaliin verrattuna, valottaa Ahola tilastokärkeään.
Ahola toteaa, että lupautuessaan kunnallisvaaliehdokkaaksi, hän oli vielä palkollisena vanhempiensa yrityksessä. Siitä tilanne on muuttunut täysin.
Ahola arvioi tulleensa valituksi urheilijoiden edustajana. Liikuntalautakunnan varapuheenjohtajana hän toteaakin osallistuneensa lautakunnan kokouksiin sataprosenttisesti.
– Tällä työmäärällä ei pysty tuon kummemmin sitoutumaan. Jos meinaa menestyä yrittäjänä, ei voi tunteja laskea. Asiat on pistettävä tärkeysjärjestykseen, pohtii Ahola.
Hopealle vuoden 2011 poissaolotilastojen kärjessä kolmella poissaolollaan kipusi Aulis Ylikulju (kesk).
Pronssisijalle kahdella poissaololla olikin jo tunkua. Heitä olivat kokoomuksesta Pia Bergström ja Jarmo Uutela, keskustasta Leila Oikarinen ja Markku Ylikulju, vasemmistoliiton Tarja Ollanketo ja demarien Paavo Törmi.
Kahdeksan valtuutettua oli kerran poissa viime vuoden istunnoista.
Kurjistunut talous ei tyhjentänyt Raahen valtuustosalia, vaan viime vuonna peräti 27 valtuutettua 43 valtuutetusta oli läsnä kaikissa kokouksissa. Vuonna 2010 samaan tulokseen ylsi 24 valtuutettua. Valtuustokauden ensimmäisenä vuonna 2009 kaikkiin kokouksiin osallistui 15 valtuutettua.
Sadan läsnäoloprosentin joukko supistui viime vuonna yhdellä. Kaikkiin valtuustokokouksiin on osallistunut 14 valtuutettua.



" Miksikähän nämä uutiset pusketaan aina negatiivinen edellä?"
Raahen Seutu todellakin keskittyy jostain kumman syystä uutisoinnissaan siihen, että jonkinlaiseen sankarin rooliin nostetaan asioiden vastustajat, äänestyksissä vähemmistöön jääneet ja poissaolijat. Miksi tuollainen negatiivinen uutisointi nostetaan pääosaan?
Pääosaan uutisoinnissa pitäisi nostaa ne, joiden toimesta asiat etenevät ja jotka ahkerimmin osallistuvat päätöksentekoon. Pitäisi kertoa enemmän tehtyistä päätöksistä, eikä keskittyä kertomaan vähemmistön esityksistä ja eriävistä mielipiteistä.
Ilmoita asiaton kommentti