Uutiset

Päivitetty 10.1.2012 07:46, julkaistu 10.1.2012 07:46

Seutukunnan väkiluku laski jälleen

Raahen seutukunnan väkimäärä on vähenemässä. Tammi-marraskuun aikana väestön määrä väheni liki sadalla ihmisellä.

Joulukuun tilastot eivät vielä olleet käytettävissä, mutta marraskuun tilastojen mukaan kuntien asukasluvut ovat Raahea lukuunottamatta laskeneet viime vuoden aikana.

Raahe kasvatti asukaslukuaan tammi-marraskuun aikana vuonna 2011. Kaupungin väkiluku nousi 22 569:stä 22 584:een.

Siikajoen väkiluku laski 30:lla asukkaalla ja oli marraskuun lopussa 5650. Pyhäjoen väkiluku laski 40:llä. Marraskuussa pyhäjokisia oli 3353. Vihantilaisen määrä väheni 41:llä ja oli marraskuussa vain 3058.

Marraskuu oli muissa kunnissa paitsi Vihannissa parempi kuukausi kuin lokakuu. Siikajoella väkiluku nousi lokakuuhun verrattuna peräti 16:lla. Raahen väkimäärä nousi 15:llä ja Pyhäjoen seitsemällä. Sen sijaan Vihannin väkiluku väheni edelleen viidellä asukkaalla.

Syyskuu on asukasluvun laskemisen kannalta synkin kuukausi, sillä silloin opiskelijat tavallisesti vaihtavat kirjansa uudelle paikkakunnalle.

Raahen asukasluku laski syyskuussa 54:llä. Vihannin 23:lla ja Siikajoen 17:lla. Pyhäjolla väkiluku laski eniten jo elokuun lopussa, nimittäin 25:llä asukkaalla.

Paras kuukausi on ollut huhtikuu, sillä tuolloin Raahessa asui 36 asukasta enemmän kuin edelliskuussa. Vihannissakin väkiluku nousi 13:lla. ja Pyhäjoella kahdeksalla. Siikajoelle paras kuukausi oli marraskuun, kun väkiluku kohosi 16:lla-

Koko seutukunnan väkimäärä on laskenut yhteensä 96:llä henkilöllä vuodenvaihteesta marraskuun loppuun. Kun Raahen seutukunnassa oli vuoden 2011 tammikuun alussa 34 741 asukasta, oli heitä marraskuun lopussa 34 645.


AVAINSANAT:

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)11.1.2012 17:44

Oulu taitaa vetää kaikki uudet eläkeläiset ym. Jos Raaheen olisi aikoinaan rakenettu merimaisemalla olevia kerrostalo asuntoja Oululaiset muuttaisiva tänne asumaan ja kävisivät vain Oulussa töissä ja ostoksilla ??

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)11.1.2012 17:38

Terttis tehdä jotain ???

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

 

Vihreä väri kertoo hyvästä renkaasta

Kopio rengasmerkinnät

TEEMAT 350

EU:n vaatimat uudet rengasmerkinnät tulevat pakollisiksi marraskuussa. Ensimmäiset ”ekotarrat” ilmestyvät renkaisiin jo kevään ja kesän aikana.

Vahvempaa kumia alle

Kopio Rengas_Olli

TEEMAT 380

Raahen kaupungin pyörätiet ovat tehneet selvää jälkeä monen pyöräilijän renkaista. Kalliomurske on mitä mainioin aine, kun pitää saada jäinen...

Ajotapa vaikuttaa turvallisuuteen

Kopio mopoilu

TEEMAT 310

Mopo-onnettomuuksien määrä kasvanut. Apua haetaan nyt liikennekasvatuksesta.

Näin säästät bensakuluissa

Kopio bensakulut pystytankkaus

TEEMAT 1792

10 VINKKIÄ Polttoaineen hinta hipoo kipurajaa, mutta moni autoilija ei ole valmis luopumaan autoilusta.Autoliiton vinkit taloudelliseen ajoon eivät anna oikotietä edullisen...

Risteykset ja suuret ajonopeudet pelottavat iäkkäitä autoilijoita

NETTIHINauto1

TEEMAT 520

Yli 70-vuotiaiden osuus tielläliikkujista kasvaa huimaa vauhtia. Ilmiö aiheuttaa omat ongelmansa liikenteeseen, sillä vanhemmiten havaintokyky hidastuu ja useiden tehtävien...

Naisten varovaisuus liikenteessä ärsyttää miehiä

NETTIHINauto2

TEEMAT 533

Takkuava tieliikenne laitetaan usein naiskuskin syyksi. Autoliitto ry:n matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen epäilee, että naisten varovaisuus saattaa olla syynä...

Aloita kausi turvallisesti

TEEMAT 421

Motoristin oma ajotapa ja -asenne ovat merkittäviä turvallisuuden takeita. Ennakoiva ajotapa tarkoittaa myös turvallista varustautumista.

Yhdessä päristellen

Kopio diabetesyhdistys ja raahen

TEEMAT 441

Diabeetikkomotoristit kokoontuvat kesäkuussa Raahen Pursimajalle. Raahen seudun diabetesyhdistyksen puheenjohtaja Veijo Junnila sai vajaa vuosi sitten idean.

Auton myöhemmät vaiheet

Kopio Raahen romu

TEEMAT 461

Autoromut odottavat seuraavaa tuomiotaan Raahen Romun varikolla. Kiiluntien varrella sijaitsevan Raahen Romun varikolla lepää massoittain metalliromua.

LISÄÄ UUTISIA

  1. Raahen lukion ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 13:41 130

  2. Pyhäjoen ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 12:59 130

  3. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 16.5. 08:00 261

  4. Väki vähenee Rautaruukilta

    UUTISET 16.5. 12:05 1214

  5. Raahe-Opisto

    YHDISTYSTOIMINTA 16.5. 12:03 30

  6. Järjestöt

    YHDISTYSTOIMINTA 16.5. 12:03 30

  7. Raahen Vapaaseurakunta

    YHDISTYSTOIMINTA 16.5. 12:02 30

  8. Seurat

    YHDISTYSTOIMINTA 16.5. 12:03 30

  9. Lukkari jäädytti B-tytöt

    URHEILU 16.5. 10:49 111

  10. Siikajoen ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 10:27 132

  1. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 16.5. 08:00 261

  2. Onkikala paras kala

    LUONTO 15.5. 07:47 191

  3. Raahen lukion ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 13:41 131

  4. Raahen lukion ylioppilaat 2012

    UUTISET 19.10. 16:46 16361

  5. Mies tunnusti vuosia vanhan seksuaalirikoksen

    UUTISET 15.5. 14:58 171

  6. Harmaata taloutta vastaan

    UUTISET 16.5. 08:16 135

  7. Alpuan koulu kyläyhdistykselle

    UUTISET 2.2. 07:46 6797

  8. Vesalle menestystä Tampereen hallikisoissa

    URHEILU 23.3. 07:44 3881

  9. Lentopallon lopputurnauksia

    URHEILU 28.3. 10:25 3061

  10. Murtautuja pakeni henkilökuntaa

    UUTISET 10.4. 10:37 2295

  1. UUTISET 19.10. 16:46 16360

  2. Kaivoksen putkisavotta pääsi vauhtiin

    UUTISET 11.5. 07:54 4845

  3. Luonnonsuojeluliitto valittaa Raahen jätevesipäätöksestä

    UUTISET 10.5. 10:59 5214

  4. Vihreiden uusi tuleminen

    UUTISET 11.5. 08:05 4416

  5. Tämä ei saa jäädä tähän

    UUTISET 30.4. 12:21 11420

  6. Uraani tuli yllätyksenä

    UUTISET 10.5. 07:42 4944

  7. Vesalle menestystä Tampereen hallikisoissa

    URHEILU 23.3. 07:44 3881

  8. Sittenkin jätevesiä luontoon

    UUTISET 9.5. 15:33 5997

  9. Tutkintapyyntö ympäristörikoksesta

    UUTISET 3.5. 10:37 9128

  10. Jalkapallokausi lähestyy

    URHEILU 19.4. 07:37 17028

  1. UUTISET 19.10. 16:46 16360

  2. Vesalle menestystä Tampereen hallikisoissa

    URHEILU 23.3. 07:44 3881

  3. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 130215

  4. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 9496

  5. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 10085

  6. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 11492

  7. Lentopallon lopputurnauksia

    URHEILU 28.3. 10:25 3062

  8. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 94418

  9. Alpuan koulu kyläyhdistykselle

    UUTISET 2.2. 07:46 6797

  10. Murtautuja pakeni henkilökuntaa

    UUTISET 10.4. 10:37 2295

  1. Väki vähenee Rautaruukilta

    UUTISET 16.5. 12:05 12 14 468

  2. Raahen lukion ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 13:41 13 0 307

  3. UUTISET 19.10. 16:46 1636 0 240

  4. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 16.5. 08:00 26 1 198

  5. Haaste on heitetty

    URHEILU 16.5. 08:21 13 2 150

  6. Siikajoen ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 10:27 13 2 140

  7. Pyhäjoen ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 12:59 13 0 120

  8. Hämeenkorpi tuplavoittoon Asfalttikunkussa

    URHEILU 9.5. 07:35 46 5 111

  9. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 1302 15 99

  10. Vihannin ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 10:21 11 0 84

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot