Uutiset

Päivitetty 19.1.2012 07:52, julkaistu 18.1.2012 16:47

Pyhäjoella puntaroidaan alakoulujen määrää

KOULU Pyhäjoella mietitään kuinka monta alakoulua pidetään tulevina vuosina toiminnassa. Nyt toimivat Saaren, Yppärin, Parhalahden ja Pirttikosken koulut. Oppilasmäärän väheneminen uhkaa etenkin Parhalahtea ja Pirttikoskea.

Tuoreessa kouluverkkoselvityksessä on pohdittu neljän eri vaihtoehdon vaikutuksia. Kunnassa on alakouluikäisiä oppilaita vuoteen 2018 asti noin 230.

Kunnanhallitus lähetti selvityksen kunnanvaltuustolle. Se saa kouluverkkoselvityksen lähetekeskusteluun piakkoin ja joutuu linjaamaan, missä mallissa kunnassa edetään.

Koulujen kohtaloa on mietitty muun muassa saneeraustarpeen näkökulmasta.

Nollavaihtoehdossa kaikki nykyiset alakoulut jatkaisivat kuten nykysinkin. Kustannusvaikutuksia on verrattu siihen.

Ykkösvaihtoehdossa Pirttikosken ja Parhalahden koulut toimisivat yhdessä niin, että toisessa opetettaisiin molempien koulupiirien 1-2-luokkien ja toisessa 3-6-luokkien oppilaita.

Kakkosvaihtoehdossa oppilaat keskitettäisiin Saaren kouluun Kirkonkylälle sekä Yppäriin.

Kolmosvaihtoehdossa toimintaan jäisi ainoastaan Saaren koulu ja muut lakkautettaisiin.

Yhden koulun mallin kokonaissäästöt olisivat arviolta 125 000 – 130 000 euroa. Saaren koulua tulisi kuitenkin laajentaa. Tähän tarvittaisiin noin 850 000 euroa.

Muut koulut, paitsi Yppäri, on remontoitu ja hyvässä kunnossa. Yppärin koulun kunto on tyydyttävä.

Yppärin koulun remontti on tehtävä, mikäli koulua aiotaan siellä jatkaa. Remonttiin tarvittaisiin noin 800 000 euroa. Remontin suunnitteluun on varauduttu tämän vuoden budjetissa


AVAINSANAT:

Kommentit (5)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)19.1.2012 12:26

Sitähän se on joka paikassa, että sivukyliä ajetaan alas!? Valtakunnallisesti kuntia ollaan yhdistämässä ja keskittämässä kaikkea suureen kaupunkiin ja kunnallisesti ollaan vähentämässä sivukylien kouluja ja näinhän se maaseutu vähitellen on autioitumassa?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)19.1.2012 10:49

Seutukuntaa tulee käsitellä yhtenä kokonaisuutena ja häivyttää kuntarajat, kun kyse on järkevistä ja säästöä tuovista ratkaisuista.

Pyhäjoen ja Raahen kouluverkkoselvitykset tulisi nivouttaa yhteen, koska on kyse niin mahdottoman pienestä alueesta sekä asukasmäärältään että maantieteellisesti. Välimatkat ovat lyhyet puoleen ja toiseen myös koululaisilla.

Parempi tehdä itse paikallisesti ja vapaaehtoisesti yhteistyötä ennen kuin valtio pakottaa yhteistyöhön valtionosuuksia leikkaamalla.

Kokemukset Piehingin ja Parhalahden yhteistyöstä? Tuskin saman katon alla kaupunkilaisten ja maalaisten yhteistyö on ollut ylitsepääsemättömän hankalaa?

Pirttikoski on toiminut tekohengityksellä ja on ollut kupla jo vuosia, koska oppilaita kuljetettu kirkonkylältä sinne, eikä omia oppilaita ole riittänyt. Aikoinaan vastaava tilanne oli Keskikylän koulun kohdalla.

Antero Tiirinki kommentoi viime viikon Raahen Seudussa, että kaikki rakennukset käy kaupaksi, kun ydinvoimala tulee. Voisiko kunta realisoida omaisuuttaan ja laittaa myyntiin tyhjät ja tyhjäksi jäävät kyläkoulut? Keskikylän ja Kopiston kyläkoulut ovat poissa opetuskäytöstä ja vajaakäytöllä ja lämmitys ym. ylläpito maksaa.

Yhteistyötä!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)19.1.2012 09:58

Tuskinpa Pyhäjoki, ja varsinkaan Parhalahti houkuttaa lapsiperheitä Fennovoima-päätöksen jälkeen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)19.1.2012 09:26

Voisivatko parhalahtiset käydä koulua Piehingissä?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)19.1.2012 09:24

Voi hulluutta, kohta sieltä tulla pupeltaa kansaa pilvin pimein ja te mietitte koulujen lakkautuksia. Kaikkea kanssa.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

 

Vihreä väri kertoo hyvästä renkaasta

Kopio rengasmerkinnät

TEEMAT 390

EU:n vaatimat uudet rengasmerkinnät tulevat pakollisiksi marraskuussa. Ensimmäiset ”ekotarrat” ilmestyvät renkaisiin jo kevään ja kesän aikana.

Vahvempaa kumia alle

Kopio Rengas_Olli

TEEMAT 420

Raahen kaupungin pyörätiet ovat tehneet selvää jälkeä monen pyöräilijän renkaista. Kalliomurske on mitä mainioin aine, kun pitää saada jäinen...

Ajotapa vaikuttaa turvallisuuteen

Kopio mopoilu

TEEMAT 350

Mopo-onnettomuuksien määrä kasvanut. Apua haetaan nyt liikennekasvatuksesta.

Näin säästät bensakuluissa

Kopio bensakulut pystytankkaus

TEEMAT 1832

10 VINKKIÄ Polttoaineen hinta hipoo kipurajaa, mutta moni autoilija ei ole valmis luopumaan autoilusta.Autoliiton vinkit taloudelliseen ajoon eivät anna oikotietä edullisen...

Risteykset ja suuret ajonopeudet pelottavat iäkkäitä autoilijoita

NETTIHINauto1

TEEMAT 560

Yli 70-vuotiaiden osuus tielläliikkujista kasvaa huimaa vauhtia. Ilmiö aiheuttaa omat ongelmansa liikenteeseen, sillä vanhemmiten havaintokyky hidastuu ja useiden tehtävien...

Naisten varovaisuus liikenteessä ärsyttää miehiä

NETTIHINauto2

TEEMAT 573

Takkuava tieliikenne laitetaan usein naiskuskin syyksi. Autoliitto ry:n matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen epäilee, että naisten varovaisuus saattaa olla syynä...

Aloita kausi turvallisesti

TEEMAT 461

Motoristin oma ajotapa ja -asenne ovat merkittäviä turvallisuuden takeita. Ennakoiva ajotapa tarkoittaa myös turvallista varustautumista.

Yhdessä päristellen

Kopio diabetesyhdistys ja raahen

TEEMAT 481

Diabeetikkomotoristit kokoontuvat kesäkuussa Raahen Pursimajalle. Raahen seudun diabetesyhdistyksen puheenjohtaja Veijo Junnila sai vajaa vuosi sitten idean.

Auton myöhemmät vaiheet

Kopio Raahen romu

TEEMAT 501

Autoromut odottavat seuraavaa tuomiotaan Raahen Romun varikolla. Kiiluntien varrella sijaitsevan Raahen Romun varikolla lepää massoittain metalliromua.

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kaasujalkaa kevyemmäksi

    UUTISET 21.5. 08:04 31

  2. Matti Kumpula ja Vihannin Nuorisoseura palkittiin

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 21.5. 07:59 60

  3. Kalastusta kellon ympäri

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 21.5. 07:57 42

  4. Asuntotilanne ennallaan

    UUTISET 21.5. 07:47 21

  5. Mökkimurtoja Siikajoella

    UUTISET 21.5. 08:03 20

  6. Kortitta ja humalassa

    UUTISET 21.5. 08:06 20

  7. Rantakenttä hiljenee kesällä

    UUTISET 21.5. 07:46 20

  8. Vimpeli jyräsi kotonaan Saarikentällä

    URHEILU 21.5. 07:44 31

  9. AS Moonin voitto karkasi lisäajalla

    URHEILU 21.5. 07:41 20

  10. Iiris Puskala löi ratkaisun

    URHEILU 21.5. 07:40 20

  1. Ysit jättivät jälleen jäljen

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 18.5. 15:20 360

  2. Onkikala paras kala

    LUONTO 15.5. 07:47 390

  3. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 16.5. 08:00 591

  4. Kaivosvesille tiukka ohjeistus

    UUTISET 15.5. 17:22 4012

  5. Lentopallon lopputurnauksia

    URHEILU 28.3. 10:25 32612

  6. Alpuan koulu kyläyhdistykselle

    UUTISET 2.2. 07:46 6997

  7. Murtautuja pakeni henkilökuntaa

    UUTISET 10.4. 10:37 2485

  8. Kirsi Autiosta Lybeckerin rehtori

    UUTISET 26.4. 13:34 1565

  9. Luukkonen luisteli SM-pronssia

    URHEILU 24.4. 12:59 1525

  10. R-A-K-A-S Kansa Dadossa

    KULTTUURI 27.4. 08:25 1473

  1. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 16.5. 08:00 591

  2. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    UUTISET 19.10. 16:46 16581

  3. Allas miltei piripinnassa

    UUTISET 14.5. 16:13 4222

  4. Alpuan koulu kyläyhdistykselle

    UUTISET 2.2. 07:46 6997

  5. Lentopallon lopputurnauksia

    URHEILU 28.3. 10:25 3267

  6. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 9696

  7. Tutkintapyyntö ympäristörikoksesta

    UUTISET 3.5. 10:37 11128

  8. Sittenkin jätevesiä luontoon

    UUTISET 9.5. 15:33 7897

  9. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 10285

  10. Tämä ei saa jäädä tähän

    UUTISET 30.4. 12:21 13320

  1. UUTISET 19.10. 16:46 16580

  2. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 132115

  3. Vesalle menestystä Tampereen hallikisoissa

    URHEILU 23.3. 07:44 4071

  4. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 9696

  5. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 10285

  6. Lentopallon lopputurnauksia

    URHEILU 28.3. 10:25 3265

  7. Alpuan koulu kyläyhdistykselle

    UUTISET 2.2. 07:46 6997

  8. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 11682

  9. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 96318

  10. Murtautuja pakeni henkilökuntaa

    UUTISET 10.4. 10:37 2485

  1. Kaupunginranta nousee

    UUTISET 21.5. 07:38 2 1 207

  2. Kalastusta kellon ympäri

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 21.5. 07:57 4 2 195

  3. Matti Kumpula ja Vihannin Nuorisoseura palkittiin

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 21.5. 07:59 6 0 110

  4. Ryöstön yritys Ollinsaaressa

    UUTISET 18.5. 13:14 21 34 110

  5. Kaasujalkaa kevyemmäksi

    UUTISET 21.5. 08:04 3 1 88

  6. Rantakenttä hiljenee kesällä

    UUTISET 21.5. 07:46 2 0 86

  7. Mökkimurtoja Siikajoella

    UUTISET 21.5. 08:03 2 0 81

  8. Asuntotilanne ennallaan

    UUTISET 21.5. 07:47 2 1 80

  9. Vimpeli jyräsi kotonaan Saarikentällä

    URHEILU 21.5. 07:44 3 1 78

  10. UUTISET 19.10. 16:46 1658 0 74

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot