Uutiset

Päivitetty 19.1.2012 07:55, julkaistu 19.1.2012 07:54

Hirviluvat saattavat puolittua

Kuva: Vesa Joensuu
Tuulikki NousiainenLähetä palautetta toimittajalle
Urho Kortessalon mukaan pää on tullut vetävän käteen hirvikantojen harvennustalkoissa.

ENNAKOINTI Suomen riistakeskus Oulun riistapäällikkö Keijo Kapiainen ennakoi ensi syksyn lupamääriin tuntuvia pudotuksia.

– Hirvikantojen vaihtelut ovat suuria eri alueitten välillä. Joillakin alueilla saattaa olla mahdollista jopa lupien puolittuminen.

Riistapäällikkö ei kuitenkaan allekirjoita metsästäjien esille tuomia laskelmia hirvien määristä.

– On tyypillistä, että määrät arvioidaan reilusti alakanttiin. En usko tällä syömällä, että hirvet olisivat niin vähissä kuin viime aikoina on annettu ymmärtää.

Riistapäällikön mukaan kuukauden sisällä on odotettavissa tarkempaa tietoa, kun Riista ja kalatalouden tutkimuslaitoksen RKTL:n ja Suomen riistakeskuksen laskelmat valmistuvat.

– Laskelmien keskeisenä perusteena on havaintokorttimateriaali, joka on metsästäjien itsensä keräämää.

Hirvet ovat huvenneet vähiin Raahen alueella. Hirvijahdin jälkeen Raahen seudun riistanhoitoyhdistyksen metsästysmaille arvioidaan jääneen 207 hirveä. Kun metsästysmaiden pinta-ala on lähes 110 000 hehtaaria, kannan tiheydeksi muodostuu 1,9 hirveä tuhatta hehtaaria kohti.

– Se on huomattavasti alle suositusten, riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Urho Kortessalo toteaa.

Oulun riistanhoitopiirin eli nykyisen Suomen riistakeskus Oulun alueella suositus on 3 hirveä tuhannelle hehtaarille. Hirvilupien myöntämiseen onkin tullut Kortessalon mukaan tuntuvan korjausliikkeen paikka.

– Vaikka lupien määrää vähennettäisiin 50 prosentilla, hirvikanta ei pysty normalisoitumaan vuodessa eikä kahdessakaan. Pää on tullut vetävän käteen, kuten vanha sananlasku sanoo.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

 

Vihreä väri kertoo hyvästä renkaasta

Kopio rengasmerkinnät

TEEMAT 390

EU:n vaatimat uudet rengasmerkinnät tulevat pakollisiksi marraskuussa. Ensimmäiset ”ekotarrat” ilmestyvät renkaisiin jo kevään ja kesän aikana.

Vahvempaa kumia alle

Kopio Rengas_Olli

TEEMAT 420

Raahen kaupungin pyörätiet ovat tehneet selvää jälkeä monen pyöräilijän renkaista. Kalliomurske on mitä mainioin aine, kun pitää saada jäinen...

Ajotapa vaikuttaa turvallisuuteen

Kopio mopoilu

TEEMAT 350

Mopo-onnettomuuksien määrä kasvanut. Apua haetaan nyt liikennekasvatuksesta.

Näin säästät bensakuluissa

Kopio bensakulut pystytankkaus

TEEMAT 1832

10 VINKKIÄ Polttoaineen hinta hipoo kipurajaa, mutta moni autoilija ei ole valmis luopumaan autoilusta.Autoliiton vinkit taloudelliseen ajoon eivät anna oikotietä edullisen...

Risteykset ja suuret ajonopeudet pelottavat iäkkäitä autoilijoita

NETTIHINauto1

TEEMAT 560

Yli 70-vuotiaiden osuus tielläliikkujista kasvaa huimaa vauhtia. Ilmiö aiheuttaa omat ongelmansa liikenteeseen, sillä vanhemmiten havaintokyky hidastuu ja useiden tehtävien...

Naisten varovaisuus liikenteessä ärsyttää miehiä

NETTIHINauto2

TEEMAT 573

Takkuava tieliikenne laitetaan usein naiskuskin syyksi. Autoliitto ry:n matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen epäilee, että naisten varovaisuus saattaa olla syynä...

Aloita kausi turvallisesti

TEEMAT 461

Motoristin oma ajotapa ja -asenne ovat merkittäviä turvallisuuden takeita. Ennakoiva ajotapa tarkoittaa myös turvallista varustautumista.

Yhdessä päristellen

Kopio diabetesyhdistys ja raahen

TEEMAT 481

Diabeetikkomotoristit kokoontuvat kesäkuussa Raahen Pursimajalle. Raahen seudun diabetesyhdistyksen puheenjohtaja Veijo Junnila sai vajaa vuosi sitten idean.

Auton myöhemmät vaiheet

Kopio Raahen romu

TEEMAT 501

Autoromut odottavat seuraavaa tuomiotaan Raahen Romun varikolla. Kiiluntien varrella sijaitsevan Raahen Romun varikolla lepää massoittain metalliromua.

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kaasujalkaa kevyemmäksi

    UUTISET 21.5. 08:04 31

  2. Matti Kumpula ja Vihannin Nuorisoseura palkittiin

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 21.5. 07:59 60

  3. Kalastusta kellon ympäri

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 21.5. 07:57 42

  4. Asuntotilanne ennallaan

    UUTISET 21.5. 07:47 21

  5. Mökkimurtoja Siikajoella

    UUTISET 21.5. 08:03 20

  6. Kortitta ja humalassa

    UUTISET 21.5. 08:06 20

  7. Rantakenttä hiljenee kesällä

    UUTISET 21.5. 07:46 20

  8. Vimpeli jyräsi kotonaan Saarikentällä

    URHEILU 21.5. 07:44 31

  9. AS Moonin voitto karkasi lisäajalla

    URHEILU 21.5. 07:41 20

  10. Iiris Puskala löi ratkaisun

    URHEILU 21.5. 07:40 20

  1. Ysit jättivät jälleen jäljen

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 18.5. 15:20 360

  2. Onkikala paras kala

    LUONTO 15.5. 07:47 390

  3. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 16.5. 08:00 591

  4. Kaivosvesille tiukka ohjeistus

    UUTISET 15.5. 17:22 4012

  5. Lentopallon lopputurnauksia

    URHEILU 28.3. 10:25 32612

  6. Alpuan koulu kyläyhdistykselle

    UUTISET 2.2. 07:46 6997

  7. Murtautuja pakeni henkilökuntaa

    UUTISET 10.4. 10:37 2485

  8. Kirsi Autiosta Lybeckerin rehtori

    UUTISET 26.4. 13:34 1565

  9. Luukkonen luisteli SM-pronssia

    URHEILU 24.4. 12:59 1525

  10. R-A-K-A-S Kansa Dadossa

    KULTTUURI 27.4. 08:25 1473

  1. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 16.5. 08:00 591

  2. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    UUTISET 19.10. 16:46 16581

  3. Allas miltei piripinnassa

    UUTISET 14.5. 16:13 4222

  4. Alpuan koulu kyläyhdistykselle

    UUTISET 2.2. 07:46 6997

  5. Lentopallon lopputurnauksia

    URHEILU 28.3. 10:25 3267

  6. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 9696

  7. Tutkintapyyntö ympäristörikoksesta

    UUTISET 3.5. 10:37 11128

  8. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 10285

  9. Tämä ei saa jäädä tähän

    UUTISET 30.4. 12:21 13320

  10. Luonnonsuojeluliitto valittaa Raahen jätevesipäätöksestä

    UUTISET 10.5. 10:59 7114

  1. UUTISET 19.10. 16:46 16580

  2. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 132115

  3. Vesalle menestystä Tampereen hallikisoissa

    URHEILU 23.3. 07:44 4071

  4. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 9696

  5. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 10285

  6. Lentopallon lopputurnauksia

    URHEILU 28.3. 10:25 3265

  7. Alpuan koulu kyläyhdistykselle

    UUTISET 2.2. 07:46 6997

  8. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 11682

  9. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 96318

  10. Murtautuja pakeni henkilökuntaa

    UUTISET 10.4. 10:37 2485

  1. Kaupunginranta nousee

    UUTISET 21.5. 07:38 2 1 207

  2. Kalastusta kellon ympäri

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 21.5. 07:57 4 2 195

  3. Matti Kumpula ja Vihannin Nuorisoseura palkittiin

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 21.5. 07:59 6 0 110

  4. Ryöstön yritys Ollinsaaressa

    UUTISET 18.5. 13:14 21 34 110

  5. Kaasujalkaa kevyemmäksi

    UUTISET 21.5. 08:04 3 1 88

  6. Rantakenttä hiljenee kesällä

    UUTISET 21.5. 07:46 2 0 86

  7. Mökkimurtoja Siikajoella

    UUTISET 21.5. 08:03 2 0 81

  8. Asuntotilanne ennallaan

    UUTISET 21.5. 07:47 2 1 80

  9. Vimpeli jyräsi kotonaan Saarikentällä

    URHEILU 21.5. 07:44 3 1 78

  10. UUTISET 19.10. 16:46 1658 0 74

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot