Uutiset

Päivitetty 23.1.2012 08:46, julkaistu 23.1.2012 08:45

Pyhäjoki vetosi ministeriin: Tukea infrahankkeisiin tarvitaan

Kuva: Heidi Niskanen
Sanna KeskinenLähetä palautetta toimittajalle
Ministeri Merja Kyllönen vieraili perjantaina Pyhäjoella, Oulaisissa ja Ylivieskassa. Kuva: Heidi Niskanen

Infrastruktuurihankkeet puhuttivat perjantaina Pyhäjoella, Oulaisissa ja Ylivieskassa vieraillutta liikenneministeri Merja Kyllöstä (vas).

Etenkin ydinvoimalahankkeen aiheuttamat rakennemuutokset ja liikennemäärien kasvaminen olivat esillä Pyhäjoella.

– Pyhäjoen kunnalle hanke merkitsee suuria haasteita. Koska hankkeen vaikutukset ovat erittäin mittavat, Pyhäjoen kunnan alueella on kehitettävä infrastruktuuria, sanotaan Pyhäjoen kunnan ministerille luovuttamassa muistiossa.

Kunnan johto korosti ministerille etenkin kunnan vesi- ja viemärihuollon, 8-tien järjestelyjen, teollisuusalueiden sekä asumisen mahdollisuuksien kehittämisen tärkeyttä.

– Näiden kasvusysäysten aikaansaamiseksi ja investointien toteuttamiseksi kunta tarvitsee valtion tukea, muistutettiin ministeriä.

Pyhäjoen kunnan ja ministeri Kyllösen tapaamisessa mukana olivat myös Fennovoiman edustajat. Suljetussa tilaisuudessa ministeriä informoitiin voimalahankkeen vaikutuksista ja etenemisestä.

– Ministeri pyysi meidät paikalle kertomaan hankkeestamme. Tämä on normaalia tiedotustamme, meillä on vastaavia tapaamisia eri tahojen kanssa usein, kertoo Fennovoiman viestintäjohtaja Maira Kettunen tapaamisen sisällöstä.

Kunnan johdon ja Fennovoiman edustajien lisäksi ministeri tapasi pyhäjokisia yleisötilaisuudessa lukion Pauhasalissa. Tilaisuuden järjesti Pyhäjoen Vasemmisto r.y.


AVAINSANAT:

Kommentit (20)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)25.1.2012 17:42

" Fennovoima kustantakoon itse infrastruktuurinsa."

Niinhän Fennovoima kustantaakin. Sitä vastoin Fennovoiman ydinvoimala-alueen ulkopuolella olevan infrastruktuurin kustantaa yhteiskunta. Ne kustannukset maksetaan verovaroista.
Verovaroja yhteiskunta saa mm. ydinvoimalasta kiinteistöveroina ja voimalan työntekijöiden ansioista tuloveroina.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)25.1.2012 14:54

"Turvajärjestelmän turvajärjestelmän turvajärjestelmäkään ei aina välttämättä toimi."

Mitenkäs yllä olevan toimisi esim. autoissa? Kuolonuhreihin suhteutettuna autoissa tosiaan tarvittaisiin ydinvoimaloissa käytössä oleva turvallisuusvaatimukset. Suomessa ei ole yli 30 ydinvoimalavuotena ketään kuollut voimalan vuoksi. Mitenkäs autoilussa?

Tiet saatava kuntoon kaikesta huolimatta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)25.1.2012 10:29

Fennovoima kustantakoon itse infrastruktuurinsa. Tekevät joka tapauksessa ainakin osan sähköstään vientiin, ja jätteet jäävät suomalaisten huoleksi, ja Pyhäjoen voimalaitosalueelle lojumaan vuosiksi ennen loppusijoitusta. Täysin vastuutonta toimintaa, tulevia sukupolviakin ajatellen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)24.1.2012 23:51

Mitkään turvajärjestelmät, olivat ne sitten uusissa tai vanhoissa voimaloissa, eivät myöskään sulje pois ihmisten virheistä johtuvan onnettomuuden mahdollisuutta. Turvajärjestelmän turvajärjestelmän turvajärjestelmäkään ei aina välttämättä toimi, useiden samanaikaisten teknisten seuraukset voivat olla arvaamattomia, ja ihmiset eivät ole erehtymättömiä, varsinkaan onnettomuuden kaltaisissa poikkeustilanteissa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)24.1.2012 21:19

" Kumma kyllä uusimmat ydinvoimalat eivät ole turvallsimpia."
Väite on väärä. Uusimmat ydinreaktorit on suunniteltu niin, että niissä vakavan ydinonnettomuuden todennäköisyys on luokkaa yksi tapaus miljoonaa käyttövuotta kohti eli merkittävästi pienempi todennäköisyys kuin aikaisemmin. Uusissa reaktoreissa on myös paremmat turvajärjestelmät. Jos vakava onnettomuus sattuisi, radioaktiiviset päästöt jäävät reaktorirakennuksen paineenkestävän suojakuoren sisälle.
1500 MW ydinrektori tuottaaa ydinjätettä noin 20-30 tonnia/vuosi. Saman sähkömäärän tekevä hiilivoima tuottaa jätettä noin kymmenen miljoonaa (10000000) tonnia/vuosi.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)24.1.2012 20:22

19:51 Miksi olit jättänyt Ruotsin pois listaltasi?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)24.1.2012 19:51

Saksassa, Sveitsissä, Itävällassa, Italiassa, Tanskassa, Belgiassa jne. joko ei ole ydinvoimaloita tai ne on päätetty sulkea. Viisaimmat jo ottivat opikseen Tshernobylistä ja Fukushimasta. Kumma kyllä uusimmat ydinvoimalat eivät ole turvallsimpia. Olkiluoto 3:a ja muita EPR-voimaloita pidetään maailman vaarallisimpina. Kun on suuri reaktori, tulee sitä pahempaa jälkeä, jos jokin menee pieleen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)24.1.2012 15:22

"Toivottavasti kaatuu koko vaarallinen ja ikuisen ydinjäteongelman aiheuttava hanke."

No mitäs pitäis tehdä Suomen muille ydinvoimaloille (4 + 1) ja maailman kaikille noin 450 voimalalle? Pyhäjoelle suunnitteilla olevahan ei ole maailman ainokainen. Uusin on aina "uusin ja kaunein". Myös turvallisin?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)24.1.2012 10:41

Arvoisa vieras 24.1.2012 09:25

Kyllä sieltä tulee Pyhäjoen kassaan niin paljon rahaa, että kannattaa jotain sen eteen tehdäkin. Sitä rahaa tulee jo nyt satoja tuhansia maanvuokrina vuosittain ja kun maapohja myydään, puhutaan miljoonista.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)24.1.2012 09:25

Suunnitelkoot ydinvoimala infraansa liittyvät kulut itse, kun on kerran luvannut, ettei yhteiskunnan tukia tarvita. Toivottavasti kaatuu koko vaarallinen ja ikuisen ydinjäteongelman aiheuttava hanke. Näitä ei kaivata meille Saksan teollisuutta palvelemaan.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

 

Vihreä väri kertoo hyvästä renkaasta

Kopio rengasmerkinnät

TEEMAT 390

EU:n vaatimat uudet rengasmerkinnät tulevat pakollisiksi marraskuussa. Ensimmäiset ”ekotarrat” ilmestyvät renkaisiin jo kevään ja kesän aikana.

Vahvempaa kumia alle

Kopio Rengas_Olli

TEEMAT 420

Raahen kaupungin pyörätiet ovat tehneet selvää jälkeä monen pyöräilijän renkaista. Kalliomurske on mitä mainioin aine, kun pitää saada jäinen...

Ajotapa vaikuttaa turvallisuuteen

Kopio mopoilu

TEEMAT 350

Mopo-onnettomuuksien määrä kasvanut. Apua haetaan nyt liikennekasvatuksesta.

Näin säästät bensakuluissa

Kopio bensakulut pystytankkaus

TEEMAT 1832

10 VINKKIÄ Polttoaineen hinta hipoo kipurajaa, mutta moni autoilija ei ole valmis luopumaan autoilusta.Autoliiton vinkit taloudelliseen ajoon eivät anna oikotietä edullisen...

Risteykset ja suuret ajonopeudet pelottavat iäkkäitä autoilijoita

NETTIHINauto1

TEEMAT 560

Yli 70-vuotiaiden osuus tielläliikkujista kasvaa huimaa vauhtia. Ilmiö aiheuttaa omat ongelmansa liikenteeseen, sillä vanhemmiten havaintokyky hidastuu ja useiden tehtävien...

Naisten varovaisuus liikenteessä ärsyttää miehiä

NETTIHINauto2

TEEMAT 573

Takkuava tieliikenne laitetaan usein naiskuskin syyksi. Autoliitto ry:n matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen epäilee, että naisten varovaisuus saattaa olla syynä...

Aloita kausi turvallisesti

TEEMAT 461

Motoristin oma ajotapa ja -asenne ovat merkittäviä turvallisuuden takeita. Ennakoiva ajotapa tarkoittaa myös turvallista varustautumista.

Yhdessä päristellen

Kopio diabetesyhdistys ja raahen

TEEMAT 481

Diabeetikkomotoristit kokoontuvat kesäkuussa Raahen Pursimajalle. Raahen seudun diabetesyhdistyksen puheenjohtaja Veijo Junnila sai vajaa vuosi sitten idean.

Auton myöhemmät vaiheet

Kopio Raahen romu

TEEMAT 501

Autoromut odottavat seuraavaa tuomiotaan Raahen Romun varikolla. Kiiluntien varrella sijaitsevan Raahen Romun varikolla lepää massoittain metalliromua.

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kaasujalkaa kevyemmäksi

    UUTISET 21.5. 08:04 31

  2. Matti Kumpula ja Vihannin Nuorisoseura palkittiin

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 21.5. 07:59 60

  3. Kalastusta kellon ympäri

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 21.5. 07:57 42

  4. Asuntotilanne ennallaan

    UUTISET 21.5. 07:47 21

  5. Mökkimurtoja Siikajoella

    UUTISET 21.5. 08:03 20

  6. Kortitta ja humalassa

    UUTISET 21.5. 08:06 20

  7. Rantakenttä hiljenee kesällä

    UUTISET 21.5. 07:46 20

  8. Vimpeli jyräsi kotonaan Saarikentällä

    URHEILU 21.5. 07:44 31

  9. AS Moonin voitto karkasi lisäajalla

    URHEILU 21.5. 07:41 20

  10. Iiris Puskala löi ratkaisun

    URHEILU 21.5. 07:40 20

  1. Ysit jättivät jälleen jäljen

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 18.5. 15:20 360

  2. Onkikala paras kala

    LUONTO 15.5. 07:47 390

  3. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 16.5. 08:00 591

  4. Kaivosvesille tiukka ohjeistus

    UUTISET 15.5. 17:22 4012

  5. Lentopallon lopputurnauksia

    URHEILU 28.3. 10:25 32612

  6. Alpuan koulu kyläyhdistykselle

    UUTISET 2.2. 07:46 6997

  7. Murtautuja pakeni henkilökuntaa

    UUTISET 10.4. 10:37 2485

  8. Kirsi Autiosta Lybeckerin rehtori

    UUTISET 26.4. 13:34 1565

  9. Luukkonen luisteli SM-pronssia

    URHEILU 24.4. 12:59 1525

  10. R-A-K-A-S Kansa Dadossa

    KULTTUURI 27.4. 08:25 1473

  1. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 16.5. 08:00 591

  2. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    UUTISET 19.10. 16:46 16581

  3. Allas miltei piripinnassa

    UUTISET 14.5. 16:13 4222

  4. Alpuan koulu kyläyhdistykselle

    UUTISET 2.2. 07:46 6997

  5. Lentopallon lopputurnauksia

    URHEILU 28.3. 10:25 3267

  6. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 9696

  7. Tutkintapyyntö ympäristörikoksesta

    UUTISET 3.5. 10:37 11128

  8. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 10285

  9. Tämä ei saa jäädä tähän

    UUTISET 30.4. 12:21 13320

  10. Luonnonsuojeluliitto valittaa Raahen jätevesipäätöksestä

    UUTISET 10.5. 10:59 7114

  1. UUTISET 19.10. 16:46 16580

  2. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 132115

  3. Vesalle menestystä Tampereen hallikisoissa

    URHEILU 23.3. 07:44 4071

  4. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 9696

  5. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 10285

  6. Lentopallon lopputurnauksia

    URHEILU 28.3. 10:25 3265

  7. Alpuan koulu kyläyhdistykselle

    UUTISET 2.2. 07:46 6997

  8. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 11682

  9. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 96318

  10. Murtautuja pakeni henkilökuntaa

    UUTISET 10.4. 10:37 2485

  1. Kaupunginranta nousee

    UUTISET 21.5. 07:38 2 1 207

  2. Kalastusta kellon ympäri

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 21.5. 07:57 4 2 195

  3. Matti Kumpula ja Vihannin Nuorisoseura palkittiin

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 21.5. 07:59 6 0 110

  4. Ryöstön yritys Ollinsaaressa

    UUTISET 18.5. 13:14 21 34 110

  5. Kaasujalkaa kevyemmäksi

    UUTISET 21.5. 08:04 3 1 88

  6. Rantakenttä hiljenee kesällä

    UUTISET 21.5. 07:46 2 0 86

  7. Mökkimurtoja Siikajoella

    UUTISET 21.5. 08:03 2 0 81

  8. Asuntotilanne ennallaan

    UUTISET 21.5. 07:47 2 1 80

  9. Vimpeli jyräsi kotonaan Saarikentällä

    URHEILU 21.5. 07:44 3 1 78

  10. UUTISET 19.10. 16:46 1658 0 74

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot