Uutiset

Päivitetty 1.2.2012 07:49, julkaistu 1.2.2012 07:48

Peliporukka talkoisiin

Kuva: Vesa Joensuu
Juha HonkalaLähetä palautetta toimittajalle
Marko Rasinkangas (vas.) osti Aarne Wacklinilta Rautanetin kiinteistön ja liiketoiminnan. Tänään on uuden kauppiaan ensimmäinen virallinen työpäivä.

Marko Rasinkangas aloittaa tänään kauppiaana Raahen Rautanetissä ja talon entinen isäntä Aarne Wacklin siirtyy eläkkeelle.

– Eipähän tarvitse kiikkutuolissa miettiä, että oli paikka tarttua, mutten tarttunut. Haasteita on edessä, mutta niitä en ole koskaan pelännyt. Kokkeillaan, Marko Rasinkangas myhäilee Raahen Rautanetin kahvihuoneessa.

Pesäpallotermeillä sanottuna päällä on ajolähtö, joka pitäisi purkaa pois. Sivulle ei voi vilkuilla vaan homma pitää hoitaa itse.

– Jos ei onnistu, saan syyttää itseäni. Voi olla, että jonkun yön saa valvoa, mutta jos ei kolmeen yöhön nukuta, niin ehkä neljäntenä tai viidentenä unikin tulee, kauppias jatkaa.

Edelliset kommentit ovat Rasinkangasta omimmillaan. Pankkilainaa on kohtuullisesti, työpäivät ympäripyöreitä, mutta mies tietää, mihin on ryhtynyt. Hyvinkin.

– Jonkin verran täytyy uudistua. Koitetaan hoitaa myymälä yhdellä rysäyksellä kuntoon ja talkoopojat saavat auttaa. Peliporukka tulee maalaamaan. Sen ne ovat mulle velkaa, Rasinkangas naurahtaa.

Jos joku ei satu tietämään, mainittakoon, että Rasinkangas on Pattijoen Urheilijoiden pesäpalloilija ja talkooväki löytyy omasta joukkueesta.

– Fysiikkavalmentaja Ilkka Kontinaho voi laatia maalausurakasta vaikkapa olkapäätreenin.

Yrityskauppaa viriteltiin ensimmäisen kerran viime syksynä. Kestilässä isänsä kanssa rautakauppaa pyörittävä Rasinkangas oli katsellut sivusilmällä Raahesta omaa kauppaa jo jonkin aikaa. Kun Aarne Wacklin halusi myydä omansa, päätti Rasinkangas tarttua tilaisuuteen.

Aarne Wacklin puolestaan on toiminut rautakaupan alalla huimat 60 vuotta. Yrittäjänä nyt myydyssä firmassa Wacklin ennätti toimia neljännesvuosisadan. Päivää ennen vahdinvaihtoa Wacklin oli sekä iloinen että haikea.

– Markosta tulee hyvä kauppias ja olen tyytyväinen, että löysin tuollaisen jatkajan. Meillä on ollut vuosien ajan tosi hyvä asiakaskunta, jota haluankin nyt kiittää menneistä vuosista.


AVAINSANAT:

Kommentit (12)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)1.2.2012 20:30

Kaunis kiitos Aarnelle hyvästä palvelusta ja rutkasti menestystä uudelle yrittäjälle. Toivottavasti palvelu- sekä hintataso säilyy ennallaan yrittäjän vaihtuessa. Jos näin tapahtuu, menestys on taattu.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)1.2.2012 13:46

Onnea ja menestystä Manelle! Mukavaa, että Raahessa on kilpailua rautakaupan-alalla. Palveluun ja tavaraan laatuun on pakko kiinnittää huomiota, jolloin paikalliset kuluttajat voittavat.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)1.2.2012 13:22

Ja meikäkin vaihtaa Manelle Rauta Netin asiakkaaksi!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)1.2.2012 13:22

Kiitos Aarnelle aina palvelualttiista ja hyvästä palvelusta. Muutama vuosi taaksepäin rakennettiin ja kilpailutettiin rakennustarvikkeita Raahelaisten rakennusliikkeiden kesken ja aina Aarnelta sai kauppaan johtavat tarjoukset. Siitä on hyvä jatkaa uuden yrittäjän kun Aarne on tehnyt hyvän pohjatyön asiakkaiden kanssa.
Aarnelle leppoisia eläkepäiviä ja uudelle yrittäjälle onnea ja menestystä.
"tyttö" naapurikunnasta ; )

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)1.2.2012 12:52

Sellainen ihminen joka uskaltaa yrittää ,Raahelaiset kateelliset mollaavat ,mutta se ei ole uutta,tyhjät kateelliset tynnyrit kolisee. Onnea Marko rohkeudellesi yrittäjänä .Yrittäjä Oulusta

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)1.2.2012 11:48

Hyvä Mane, näin se etenee! Kaikkea hyvää Sinulle ja yrityksellesi!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)1.2.2012 11:44

On siinä yrittämistä ainakin.Hyvä on Markolla asenne että katellaan miten käy.Suuremmat tahtoo vain syödä pienemmät jos ei löydä jotain jolla erottuu selvästi isoista.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)1.2.2012 11:39

Huippu paikalla oleva kauppa eipähän tarvi turhaan pattijoelle ajella! Ja nuiva komentti taitaa olla tulevan kilpailijan joka ei onnistunut tiloja itselleen saamaan =D

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)1.2.2012 11:35

Paljon onnea ja menestystä kauppias Marko Rasinkankaalle ja hänen yritykselleen!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)1.2.2012 10:59

Onnea uudelle yrittäjälle, olipas outo onnentoivotus edelliseltä, tyypillinen Raahelainen pessimistinen näkemys. Olen törmännyt samalaisiin näkemyksiin useinkin ja juuri Raahessa.
Terveiset Nummelasta ja kannustetaan yksityisyrittäjää, monikansalliset ketjut eivät tuo yksilöllisyyttä palveluun.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

 

Vihreä väri kertoo hyvästä renkaasta

Kopio rengasmerkinnät

TEEMAT 370

EU:n vaatimat uudet rengasmerkinnät tulevat pakollisiksi marraskuussa. Ensimmäiset ”ekotarrat” ilmestyvät renkaisiin jo kevään ja kesän aikana.

Vahvempaa kumia alle

Kopio Rengas_Olli

TEEMAT 400

Raahen kaupungin pyörätiet ovat tehneet selvää jälkeä monen pyöräilijän renkaista. Kalliomurske on mitä mainioin aine, kun pitää saada jäinen...

Ajotapa vaikuttaa turvallisuuteen

Kopio mopoilu

TEEMAT 330

Mopo-onnettomuuksien määrä kasvanut. Apua haetaan nyt liikennekasvatuksesta.

Näin säästät bensakuluissa

Kopio bensakulut pystytankkaus

TEEMAT 1812

10 VINKKIÄ Polttoaineen hinta hipoo kipurajaa, mutta moni autoilija ei ole valmis luopumaan autoilusta.Autoliiton vinkit taloudelliseen ajoon eivät anna oikotietä edullisen...

Risteykset ja suuret ajonopeudet pelottavat iäkkäitä autoilijoita

NETTIHINauto1

TEEMAT 540

Yli 70-vuotiaiden osuus tielläliikkujista kasvaa huimaa vauhtia. Ilmiö aiheuttaa omat ongelmansa liikenteeseen, sillä vanhemmiten havaintokyky hidastuu ja useiden tehtävien...

Naisten varovaisuus liikenteessä ärsyttää miehiä

NETTIHINauto2

TEEMAT 553

Takkuava tieliikenne laitetaan usein naiskuskin syyksi. Autoliitto ry:n matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen epäilee, että naisten varovaisuus saattaa olla syynä...

Aloita kausi turvallisesti

TEEMAT 441

Motoristin oma ajotapa ja -asenne ovat merkittäviä turvallisuuden takeita. Ennakoiva ajotapa tarkoittaa myös turvallista varustautumista.

Yhdessä päristellen

Kopio diabetesyhdistys ja raahen

TEEMAT 461

Diabeetikkomotoristit kokoontuvat kesäkuussa Raahen Pursimajalle. Raahen seudun diabetesyhdistyksen puheenjohtaja Veijo Junnila sai vajaa vuosi sitten idean.

Auton myöhemmät vaiheet

Kopio Raahen romu

TEEMAT 481

Autoromut odottavat seuraavaa tuomiotaan Raahen Romun varikolla. Kiiluntien varrella sijaitsevan Raahen Romun varikolla lepää massoittain metalliromua.

LISÄÄ UUTISIA

  1. Seurakunnat

    YHDISTYSTOIMINTA 18.5. 18:52 10

  2. Opistot

    YHDISTYSTOIMINTA 18.5. 18:52 10

  3. Seurat

    YHDISTYSTOIMINTA 18.5. 18:52 10

  4. Järjestöt

    YHDISTYSTOIMINTA 18.5. 18:52 10

  5. Ysit jättivät jälleen jäljen

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 18.5. 15:20 110

  6. Pintavaurioita korjataan

    UUTISET 18.5. 15:19 50

  7. Joni Kerttula Kiilun ykkönen

    URHEILU 18.5. 15:16 50

  8. Ryöstön yritys Ollinsaaressa

    UUTISET 18.5. 13:14 612

  9. Raahen lukion ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 13:41 201

  10. Pyhäjoen ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 12:59 191

  1. Ysit jättivät jälleen jäljen

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 18.5. 15:20 110

  2. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 16.5. 08:00 381

  3. Allas miltei piripinnassa

    UUTISET 14.5. 16:13 3022

  4. Ryöstön yritys Ollinsaaressa

    UUTISET 18.5. 13:14 612

  5. Ryöstön yritys Ollinsaaressa

    UUTISET 19.10. 16:46 164412

  6. Haaste on heitetty

    URHEILU 16.5. 08:21 203

  7. Raahen lukion ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 13:41 201

  8. Murtautuja pakeni henkilökuntaa

    UUTISET 10.4. 10:37 2355

  9. Jalkapallokausi lähestyy

    URHEILU 19.4. 07:37 1765

  10. Raahesta varastetut moottorikelkat löytyivät Siikajoelta

    UUTISET 20.4. 07:48 1715

  1. UUTISET 19.10. 16:46 16440

  2. Kaivoksen putkisavotta pääsi vauhtiin

    UUTISET 11.5. 07:54 5445

  3. Tämä ei saa jäädä tähän

    UUTISET 30.4. 12:21 12020

  4. Luonnonsuojeluliitto valittaa Raahen jätevesipäätöksestä

    UUTISET 10.5. 10:59 5814

  5. Vihreiden uusi tuleminen

    UUTISET 11.5. 08:05 5016

  6. Uraani tuli yllätyksenä

    UUTISET 10.5. 07:42 5544

  7. Sittenkin jätevesiä luontoon

    UUTISET 9.5. 15:33 6597

  8. Tutkintapyyntö ympäristörikoksesta

    UUTISET 3.5. 10:37 9728

  9. Meren ääniä 15 vuotta

    KULTTUURI 27.4. 08:23 12928

  10. Vesalle menestystä Tampereen hallikisoissa

    URHEILU 23.3. 07:44 3941

  1. UUTISET 19.10. 16:46 16440

  2. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 130815

  3. Vesalle menestystä Tampereen hallikisoissa

    URHEILU 23.3. 07:44 3941

  4. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 9556

  5. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 10145

  6. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 11552

  7. Lentopallon lopputurnauksia

    URHEILU 28.3. 10:25 3122

  8. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 95018

  9. Alpuan koulu kyläyhdistykselle

    UUTISET 2.2. 07:46 6857

  10. Murtautuja pakeni henkilökuntaa

    UUTISET 10.4. 10:37 2355

  1. UUTISET 19.10. 16:46 1644 0 70

  2. Ryöstön yritys Ollinsaaressa

    UUTISET 18.5. 13:14 6 12 50

  3. Ysit jättivät jälleen jäljen

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 18.5. 15:20 11 0 47

  4. Raahen lukion ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 13:41 20 1 20

  5. Unelmasta täyttä totta

    UUTISET 9.5. 07:32 38 3 19

  6. Pintavaurioita korjataan

    UUTISET 18.5. 15:19 5 0 18

  7. Pyhäjoen ylioppilaat 2012

    UUTISET 16.5. 12:59 19 1 18

  8. Joni Kerttula Kiilun ykkönen

    URHEILU 18.5. 15:16 5 0 17

  9. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 16.5. 08:00 38 1 16

  10. Väki vähenee Rautaruukilta

    UUTISET 16.5. 12:05 18 18 13

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot