Kahvila rautatieasemalle
VIHANTI Kunnanhallitus lämpesi Vihannin työllisyystoimikunnan esitykselle asemakahvilan perustamisesta. Toimikunnan ehdotus on, että kaksi työntekijää palkataan palkkatuen avulla kahvilatyöntekijöiksi. Tarkoituksena on, että kahvila saadaan toimintaan jo kuluvan helmikuun aikana ja se on auki toukokuuhun saakka.
Kahvila pitää ovensa auki seitsemänä päivänä viikossa kello17–23. Kevään aikana selvitetään kahvilan jatkuvuus ja henkilöresurssit.
Toimikunta esittää vaihtoehtoisesti, että palkkatuella palkattujen työntekijöiden vaihtoehtona on maksaa vihantilaisille yhdistyksille tai järjestöille viikkokorvausta kahvilanpidosta.



Vihdoinkin jotakin järkevää päättäjiltä.
Ilmoita asiaton kommentti